sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

SIPILÄN HALLITUS TOIMII OIKEIN

SEURATESSANI ERI HENKILÖITTEN HAASTATTELUJA HALLITUKSEN TEKEMISTÄ PÄÄTÖKSISTÄ. VALITETTAVAA ON SE ETTEI LÖYDY YHTEISYMMÄRRYSTÄ TEHDYISTÄ PÄÄTÖKSISTÄ.

VILLE NIINISTÖLLE JA ARHIMMÄELLE ON JÄÄNYT PÄÄLLE LEVY PYÖRIMÄÄN. SEN KYMMENET KERRAT PYÖRITTÄVÄT SAMAA LAPSIPERHEISTÄ JA ELÄKELÄISISTÄ KOSKEVAA LEVYÄ.
ESUSTAJISTA LÖYTYY HEIDÄN KALTAISIA PYÖRITTÄJIÄ JOTEN OLEN SAANUT HEIDÄN PUIHEISTA KÄSITYKSEN, ETTÄ EIVÄT OSAA HOITAA PAREMMIN VAALEISSA HEILLE ANNETTUA VALTAKIRJAA.

TIEDÄN MITÄ ON ELÄÄ PIENELLÄ ELÄKKEELLÄ. ENSINNÄKIN ELÄKKEESTÄNI ULOSOTTAJA OTTAA OMANSA 133,93 E KK.
TÄMÄN OTTAJIA RIITTÄÄ: Esim.lääkekulut, lääkärin käynnit, sairaalakulut, gajavanhermotahieronta polyneuropatiaan ja kiropratikolle. Hoittoihin kuluu kk. yhteensä 200 e-. lääkkeihin mennyt tänä vuonna omavastuukertymä on jo 238 e. Lääkäri ja sairaalakuluihin mennyt yli 200 e.

Kuluihin suurimpana syynä on se, että lääkäreiltä jäi pihdit 3.5.79 vatsaontelooni 223 vrk. Poistettaessa12.12.79 pihdit olivat syöpyneet pahoin.
Tämän jälkeen alkoi tapahtua peittely väärennöksineen. Apua saivat KRP ja eri terveydenhoitoalan virkamiehiltä.

Ehdotankin NIINISTÖLLE ja ARHIMMÄELLE ja heidän kaltaisille kansanedustajille, että ryhtykää tutkimaan ja selvittämään sen minkälaisessa yhteiskunnassa elämme. Selvittäkää koko PIHTI-JUTTU ENSIN. Ja uskon eikö tämän selvityksen jälkee paljastu todella törkyys.

maanantai 28. maaliskuuta 2016

HALLITUS TÖIHIN

Pääsiäinen on vietetty ja huomenna alkaa työpäivät. Odotan hallituksen ryhtyvän todellisiin päätöksiin. Koskaan kukaan ei näy olevan tyytyväinen oloonsa. Toivottavasti hallituksessa nähdään "ammatti" valittajat sekä tyytymättömät kansalaiset.
Politiikka on se joka tuo kateutta ja valittamista. Itse en valittele, vaikka olisi syytä paljonkin. Saan olla sentään kiitollinen, että jälleen ISÄ salli minun parantua kovasta sairaudesta. Kuumekin iski 7.3. aina 40.1. Sairaalassa olin 7.3.-11.3.. Olen viettänyt pääsiäis lomaa ja jos Isä suo aloitan 29.3. kevätloman. Toivottavasti saan yleiskuntoni tästä kohentumaan, kun pääsen ottamaan ulos raitistailmaa

maanantai 21. maaliskuuta 2016

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ HALLITUKSELLE

Olen jälleen toipunut parempaan kuntoon tuosta keuhkokuumeesta, jonka sain yllättäen 7.3.16. Jouduin kyseisenä iltana sairaalaan ja antoivat kovia rohtoja. Pääsin kotia 11.3.16 ja olen tällä kertaa viettämässä pääsiäislomaa sekä toipumislomaa.
Itse epäilen pöpön saavan kosteasta rastasverkosta jota kiersin narulla ymäri verkkoa. Tulin kotia ja ollakaan sisällä oli sietämätön home. Verkot ulos ja kaikki ikkunat auki, että piti saada aikaan kunnollinen tuuletus.

Epäilen kovan kuumeen aiheuttaneen homeitiöK. Kuume kävi 40.1.C.K

KAIKILLE LUKIJOILLENI TOIVOTAN HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

MIKSI TOIMITTAJAT AINA HAASTATTELEVAT VALITTAJIA?

Eikö ole ammattinsa taitavia toimittajia olemassa enää? Pitäisi haastatella myös sellaisia kansalaisia, jotka ovat todellisuudessa tyytyväisiä elämäänsä.

Kerron vain itsestäni kuinkka minut lekurit pistivät kärsimään. Jättivät minut sairaana heitteille, kun olivat ensin sotkeutuneet talousrikokseen ostavalla instrumentti romuja Intiasta.
Pihdit jäivät vatsaontelooni palleatyräleikkauksen yhteydessä 223 vrk.
Valituksiani eivät ottaneet huomioon kesällä 1979.

Vihdoin kovan tehtyäni vaivautuivat röntgenkuvaamaan vatsani 3.12.79.RTG-kuvat paljastivat sen todellisuuden, että osoittamassani  kohdassa sijaitsi suonenpuristin 18 sm.
Lekurit menivät hiljaisiksi nähtyään kuvat ja pihti oli paikassa josta sen kuusi kertaa osoitin sormellani kovan kivun kohdan.

Pihdin poisti kirurgi Hakola 12.12.79 ja nukutus lääkärinä oli Juhani Väyrynen. Pihti oli pahoin syöpynyt 223 vrk.
Vuodelta 1979 sain kivusta  ynnä muista yhteensä vajaa 3000 mummonmarkkaa.

Taloustilanne meni metallimyrkytyksen seurauksena tiukalle, kun rahat alkoivat käydä vähiin. Ei auttanut kuin luopua yrityksestäni ja myydä serkulleni.Olin ottanut velkaa sen takia, että kyllä tästä toivun, mutta toisin kävi. Voiton vei polyneuropatia. Sairaus todettiin 13.11.1981 EMG-tutkimuksessa.
Suomeksi monihermotulehdustauti. Neurologi kertoi, että sairauteen ei ole saatavissa mitään lääkettä.
Kesäkuussa -80 kävin päivystävällä lääkärillä Antti Pasilalla. Hän totesi minulla olevan päällä metallimyrkytys. Mitään lääkettä ei osannut antaa koviin kipuihin.
Jämsäläinen lääkäri Tapio Raasakka määräsi yöksi 50 mg opamox. Hän näki, että minulla on kova väsymys päällä, koska en ollut saanut nukuttua pihdin jäämisen jälkeen kuin houria kivuissa.

Prof.Antti.U Arstila lähti minua hoitamaan tosissaan.Olen hänelle kiitollinen kaikesta. Kolmannen kerran olin hänen vastaan otolla 1.3.83.
Olin kuntoni mennyt lisää alaspäin. Epäili ensin sydämmestäni johuvan kaikki. Hänelle sanoin, ei minun sydämessä ole mitään vikaa. Otti kuiten varmuuden vuoksi sydänvilmin.Vastaus ei sydämessä mitään vikaa ole.

Tämän jälkeen mittasi minulta verenpaineen.Verenpaine osoitti 220/140.
Arstila totesi, onko sulla noin kovat tuskat kehossasi? Tähän vastasin, että välillä ei oikein tiedä mitä tehdä.
Lääkehoidolla aloitti ym. Määräsi minulle opamox 15 mg ja hydergin 1.5 mg. Hyrergin ja opamox lääke piti ottaa samanaikaisesti 1tabletti 3 kertaa päivässä. Näillä lääkkeillä on se yhteisvaikutus. Opamox pitää hermoraat lepotilassa.
Lisäksi Arstila määräsi minut 1988 hermoratahierolle, kun muut kopuli hoidot eivät tehonneet.
Noin kymmisen vuotta olen ottanut kahdenviikon välein gajavanhermoratahierontaa säännöllisesti.Sama hoito on helpottanut myös herra Parkisoniakin.

Olin lonkkaleikkauksessa huhtikuusssa 2013 sairaalassa.Yöhoitaja oli ehkä vähän ns. kireällä mielin. Tokaisi kylmästi, et saa yhtään nauttia opamox 50 mg , koska se tuhoaa aivot. Sama jatkui elokuusssa vasemman polveni operoinnin jälkeen. Sama hoitaja tahallaan valvotti kyseiset yöt.

Tämän otin terveysk.lääkäri kanssa puheeksi ja hän totesi naureskellen, eiköhän se olisi tuhonnut jo yli 30 vuoden aikana. Kyseesssä oli sama lääkäri, joka totesi kesäkuun alussa- 80, että minulla on metallimyrkytys.

Kelvottomat lääkärit ja heidän täydelllisesti ala-arvoiset hoitajatkin ryhtyivät joukolla peittelemään sairauden aiheuttajaa väärentämällä todisteita mm. pihdin vaihtoivat kirkkaaseen, rtg-kuvat väärensivät ja myös polaroidkuvat väärensivät.
Tälle kaikelle apua saivat KRP:lta. Yhtyi myös tuomioistuimetkin ym.ym.

Ystävälliseti pyydän lukijoitani mm. tilaamaan kirjoittamani kirja.

ISÄN PUUMERKKI  Kolmenkymmenvuotinen sota hoitovirheestä.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

TOIVOTAN HALLITUKSELLE MENESTYSTÄ

Täytyy totuuden nimissä sanoa se, että meillä on HALLITUS joka todella yrittää korjata ne virheet, joita edelliset hallitukset eivät kykeneet tekemään vuoden 1980 jälkeen.

Hallituksen on toimittava ja toimii ainakin minun vajanaisen maalikkojärkeni mukaan.

lauantai 5. maaliskuuta 2016

OLKAA HILJAA VALITTAJAT

Oikein oksentaa kuunnellessani valittajia TV. Viimeksi sain katsoa haastattelua, jossa esiintyi nainen ja iso koira. Kaikesta päätellen kyseisessä taloudessa ei

ollut tiukkaa elämisen kanssa.
Mutta piti valittaa, valittaa. Epäilen sitä, että eivät todellisuudessa heidän talous ole sitä mitä valittavat.

Tiedotusvälineet ilmeisesti hakevat koirien kanssa kyseisiä haastatteluja.

Hallitus, hallitus leikkaa. Hallituksen tekemät leikkauset ovat kuin pisara meressä.
Tätä kirjoittettaissa en jaksa uskoa yhteiskuntasopimuksen syntyvän. Kansalaiset ovat tulleet itse hyväisiksi ja rahanahneiksi.

maanantai 29. helmikuuta 2016

AMMATTIYHDISTYSLIIKKEET

Miten on mahdollista se, että ammattiliitot määräävät palkansaajien palkoista ym.
Eikös Suomi olekaan vapaamaa? Mielestäni ammattiliitot ovat hankaloittamassa todellisia työmarkkinoita. Sellaisen vaikutelman saan ammattiliittojen herroista, että lopullisesti ovat huolissaan omista eduista.

tiistai 16. helmikuuta 2016

OPPOSITION PUUTTUMINEN LEIKKAUKSIIN

Leikkauksista oppositio piti kovaa meteliä. Otan esiin mm. keliakkia maksun poistamisen. Parkisonin lääkkeistä oma vastuu muuttui 3 e -4,5 e
Kansaneläke laski 0,5 %. Verolaski 0,5 %. Vuoden lopussa tiedän kokonaismenot.
Tässä vaiheessa on turha enelmiltä mennä laskemaan kokonaista menoa.

Vuoden 1980 jälkeiset hallitukset ovat olleet vain suojelemassa erittäin törkeätä väärennös- ja virkarikosjuttua.

Nykyisen hallituksen leikkaukset ovat todellisuudessa pieniä verrattuna todellisiin kuluihin minulle mitä aiheuttivat suuret rötöstelijät 1979 lähtien tähän päivään.

Opposition olisi aika ryhtyä todellisiin tekoihin ja selvittää Reino "Pihti" Virtasen kohdistettu suuri rikosjuttu. Sanon suoraan, että oppositiolla ei ole varaa pistää käsiään soppaan.

Yhä kehotan lukijoitani lukemaan kirjani  ISÄN  PUUMERKKI.

Kirja paljastaa lopullisesti sen, onko SUOMI oikeusvaltio?

lauantai 13. helmikuuta 2016

KUKA MITÄKIN TEHNYT ?

Kyseessä on eri palleilla istuvat päättäjät. Presidentti Kekkosen aikana ei ollut "rötöstelijöitä". Tiedän tarkkaan Kekkosen toiminnasta sen, että ei lähtenyt allekirjoittamaan asiakirjaa, kun vähänkin tiesi viranomaisen toiminnasta mihin pyrki.
Mutta prsidenttti Koiviston aikana ovet alkoivat aueta rötöstelijöille.
Ilmeisesti Koivisto salli kaiken mitä eri virkamiehet tekivät. -80 luvun alussa  sain kokea Koiviston "löperyyden" , kun ei puuttunut pihti-juttuun.

Välinpitämättömyys alkoi ja levitä kuin kulovalkea. Ilmeisesti kaiken takuu miehinä olivat vapaamuurarit. Asiakirjoista selviää, että myös apuun tuli KRP:n joukko.Lisäksi asiakirjoista selviää sekin, että välittömästi oli sovittu asianhoito myös tuomioistuinten kanssa.

Asiakirjoista selviää sekin kuinkka paljon saivat tukea mm. asianajajilta.
Eräskin lääkäri on vapaamuurari. Hän antoi aikanaan useita täysin perättömiä kirjallisia lausuntoja. Lisäksi hänen alaisensa joutuivat alistumaan rikosten peittelyyn.

Pihtiä käsittävässä jutussa esim. avaintodistajan kertomuksille ei annettu mitään arvoa. Vaikka oli silminnäkijä todistajana oikeudessa, siis lääkäri.

Lisäksi ammattinsa hallitsevat lääkärien kertomukset oikeudessa pistettiin ns. roskakoriin kuten silminnäkijätodistaja lääkäri Väyrysen kertomukset.

Suomen oikeuslaitoksien tekemien päätöksien takana on ilmeisesti vapaamuurarit määräämässä tuomioita.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

HALLITUSTA TARVITAAN

Nyt jos koskaan tarvitaan Suomessa hallitusta, joka seisoo jalat tukevasti  maassa.

Suomi on vapaa maa elää ja näin ollen Lyly ei saa riistää  kansalaisilta vapautta. Lylyä ei tarvita näin ollen väliin tulemaan paikallissopimuksiimme. Olen varma työnhakijoista, että pärjäävät ilman Lylyä työnantajansa kanssa. Näin ollen työnhakijalla pitää olla vapaus itse päättää millä ehdoilla ottaa työn vastaan.