perjantai 23. lokakuuta 2015

SUOMEN HALLITUKSELLA ON HYVÄ TAPA TOIMIA

Hallitus toimii kuin pitääkin. On parempi aikanaan korjata tekemisiä kuin jättää ne korjaamatta.

Olen aikanaan suunitellut rakennuksia. Missä nyt asun suunnittelin kaiken tontista lähtien. Talon piirustuksen piirsin ja suunnittelin alusta loppuun asti.
Sen kymmenen kertaa jouduin piirustuksia muuttamaan uudelleen. Tämän talon koko on 10 m x 13 m. Yläkerta on lämmin myös talvella.

Alakertaan piti saada mahtumaan olohuone, kolme makuuhuonetta. Sauna, pukuhuone, pesuhuone ja wc.
Lisäksi keittiö, puuhella, leivinuuni ja kolmi reikäinen savupiippu.

Lisäksi piti saada yläkerta lämpimäksi, että pitää talvellakin peruslämmön.

Savupiipussa on sulkupellit yläkerrassa laipionrajassa, noin 10 sm päässä. Tällä tavoin yläkerrassa on lämpöä antavaa pinta-alaa reilut kuusi neliötä.
Yläkerran asuinala on 6 m x 10 m. Siellä on koko alalla siskonpetejä, että nukkumapaikkoja on noin kymmenelle henkilölle.

Lämmityslaitteina ei ole yhtään sähköllä olevaa patteria.

Lämmön antaa puuhella, leivinuuni ja sauna.Talvella jos tulee nukkujia useita voidaan osa sijoittaa yläkertaan aukaisemalla yläkertaan menevä ovi.

Näin yksinkertaista on pitää koko talo lämpimänä ympäri vuoden.

On erittäin hyvä se, että hallituksella on rohkeutta muuttaa päätöksiänsä, kun on nähnyt jotain virheitä. Sama koskee talon suunnittelua ja rakentamista.

On sanonta:"Akoille ja hulluille ei pidä näyttää kesken eräistä työtä".

maanantai 19. lokakuuta 2015

ANSIOPÄIVÄRAHAA

Simiini osui kirjoitus ansiopäivärahasta.Olin yllättynyt korvauksien  suuruudesta. Kysynkin, kuinkka paljon heidän on saatava, että olisivat tyytyväisiä.?

Olen itse eläkeläinen. Keskimääräinen ansiopäiväraha oli 66,09 euroa päivässä eli 1464 euroa kuukaudessa. Heidän saamansa korvaus on noin 300 euroa kuukaudessa suurempi kuin eläkkeeni.

Tuskin monellakaan on niin suuria sairauskuluja kuin on minulla. Olen sentään tyytyväinen elämääni, että terveyteni voisi olla paljon, paljon huonommin.
Ei auta valittaminen, kun tämän maan  entiset kelvottomat KRP:n poliisit yhteistyössä tekivät eri viranomaisten kanssa erittäin törkeätä rikosten peittelyä vahingokseni harkitusti.
Mukana olivat Tehy. sairaanhoitoliitto. lääkintöhallitus, sosiaali - ja terveysministeriö ynnä, ynnä muita kelvottomia maamme virkamiehiä.

Älkää narisko enää. Antaa Hallituksen  tehdä päätöksiänsä rauhassa, että jos lopulta loppuisi törkeä laittomuus maassamme.

perjantai 16. lokakuuta 2015

SUOMEN HALLITUS PITÄKÄÄ PUOLENNE

Huvittavaa on seurata TV eduskunnan kyselytunteja. Eilenkin jälleen eräillä oli sairaus (ripulitauti). Aina heidän pitää jokainen ehdotus pistää kyseenalaiseksi. Itse epäilen heidän tietämystänsä erittäin heikoksi.

Tai sitten SAK:n edustajat pistävät heidät juoksupojiksensa.

Kyllä kansalaisella pitää olla vapaus päättää palkastaan työottajan kanssa. Muilla ei pitäisi olla sanomista vapaassa maassa.

torstai 15. lokakuuta 2015

AMMATTILIITOT OLKAA JOSKUS HILJAA

Ammattiliitoilla on kurat pöksyissä. Pelkäävät jäsentensä eroamisia. Sipilän Hallitus nosti jälleen kohun. Ehdotus on erittäin hyvä, että olkoon työnantaja kuka hyvänsä. Suomen pitäisi olla vapaa maa ja jokaisella kansalaisella pitää olla täydellinen vapaus valita työnsä, sekä ennen kaikkea hänellä pitää olla itsenäinen valta hyväksyä palkkansa työnantajansa kanssa.

Jos ammattiliitot tulevat väliin yksityishenkilön ja työnantajan tekemään palkkaan, enää ei voida puhua yksityissuojasta.

Koskaan en ole tarvinnut ammattilittojen ja niitten määräyksiä. Muistan hyvin yleislakon 1952. Röttelöijät yritivät pistää koko Suomen sekaisin, että palkat piti hyväksyä ammattiliitot.

Eräs yhtenotto kävi kuumana, että linja-auton kuljettaja tarrautui kirveeseen. Sanoi, hän ajaa enkä tarvitse apuja ja nosti kirveen, että nyt lähdette tai hän lyö kirveellä häiriköitsijöitä.

Autonkuljetta sanoi, että ei kuulu mihinkään liittoon, ainoastaan avioliittoon.
Rohkea autonkuljettaja jatkoi linja-auton kuljettamista uhkailuista huolimatta.

Suurin pelko on mielestäni ammattiliittojen herroilla, jos jäsenistö irti sanoo se tietää herrojen menoa.

Kansalaiset narisevat leikkauksista, mutta maksavat korkeita maksuja ammattiliitoille.

Eläissäni olen isot summat säästänyt, kun en ole maksanut kyseisiä summia koskaan ammattiliitoille. Sama koskee se, kun koskaan en ole tupakoinut enkä ole käyttänyt alkon tuotteita.

perjantai 9. lokakuuta 2015

POLITIIKKA MITÄ SE ON?

Mitä on politiikka? Politiikka on hyvän yhteisten asioitten ajamista. Valitettavasti tänä päivänä politiikkaa käyttävät keppihevosena ne kansalaiset, jotka itse haluavat olla pyrkyreitä toisista kansalaisista välittämättä.

Pyrkyryyttä ilmenee tänä vaikeana taloustilanteessa valitettavan paljon.
Tässä mainitsen PS, vasemmistopuolueen ja myös katson vihreittenkin osallistuneen.
Eniten tämä pyrkyryys vahvemmin tulee esiin PS kansanedustajien taholta. Kysynkin  pyrkyreiltä, että onko vain omasta pussista kyse?

Tänä päivänä kaipaan HALLITUKSEN tueksi mm. entisen kaltaista  maalaisliittoa edustavaa kansanedustaja Viljami Kalliokoskea.

Yhdessä Kalliokoski ja Veikko Vennamo nostivat Suomen ylös taloudellisesti, josta olen itsekin saanut oman osani nauttia sodan jälkeen.

Toivon, että YLE toimittaisi kuultavaksi nauhoituksen n.vuodelta 1964 nimeltä "POLUNVARRELTA". ohjelman Suomen kansan kuultavaksi.

Uskon, jos POLUNVARRELTA OHJELMA  tulisi uusittuna kansankuultavaksi, mitä ilmeisemmin kansanedustajat ottaisivat opiksi sen, miten Suomi nostetaan ylös ja samalla kansatyölistetään.

Lisäksi ohjelma hiljentäisi myös oman edus pyrkyreitä ajattelemaan ovatko toimineet eduskunnassa oikein.

HALLITUSTA VASTAAN NARISEVAT ELÄKELÄISET

Uutisesta sain kuulla, että Suomalaiset olivat tehneet ulkomaille 15 miljoonaa matkaa. Matkailijoihin kuuluu paljon myös eläkeläisiä, jotka käyvät ulkomailla vuodessa jopa neljäkin matkaa. Vielä on vain marisijoita luvattoman paljon.

Itse olen sellainen maantallaaja, että olen pisimmän matkan tehnyt Utsjoelle ja Inariin 1989. Koskaan en ole ylittänyt maamme rajoja.

Suomessa on hyvää elää kunhan opimme maatamme arvostaa ja antaa arvon myös niille, jotka eivät matkustele muihin maihin.

HALLITUKSEN KANNATUS

Sipilän hallituksella on todellisuudessa luja ja kestävä pohja tehdä kipeitäkin päätöksiä.  Mitä tulee kallupteihin. Ovat  kuvitelmia kansalaisten harhaan johtamiseksi tehtyjä. Tämän on todistaneet kahdessa vaaleissa PS.

Ihmettelen kalluptien lukuja, että onko luvut vedetty turkinhihasta vai arpomalla saatu luvut?

En ole PS, mutta tästä huolimatta seuraan heidän työskentelyä tiiviisti.
Se on vain ikävää PS, kun puolueen sisällä on tunnetuiksi tulleita pyrkyreitä.
Heidän lopullinen päämääränsä on hajotus, ei rakentaminen. Timo Soinille toivotan kovaa työskentelyä hallituksessa pysymisessä, että lopulta tapahtuisi muutokset, joita kansalaiset ovat kymmenet vuodet odottaneet.

Menneet hallitukset ovat kansaa vetäneet nenästä ja lupaukset menneet kankkulan kaivoon.

Suomen kansa tarvitsee tekoja HALLITUKSELTA ei turhia lupauksia joita edelliset hallitukset ovat viljelleet kansalaisten pettämiseksi, sekä tuhoksi.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

HALLITUKSELLE VÄLIKYSYMYS

Kysynkin rehellisesti sitä hyödyttääkö välikysymykset ketään?Olen ahkera seuraamaan politiikkojen puheita. Välikysymykset menneet niitten kansanedustajien omalle mielenterveyden eduksi ja mielenrauhaksi. Yleensä äänessä näissä ovat ne edustajat, joita vaivaa puheripuli.

Uuden välikysymyksen tekijöinä ovat vihreät ja vasemmistoliitto.
Epäilen puolueita vaivaavan vain puheripulisairaus. Kehotankin heitä kääntymään tohtoreitten puoleen, että saisivat ripuliinsa lääkkeen.

Vaikuttaa, että ovat sairaina tulleet jotain edustamaan, mutta keitä?

Se on varma, että hankaloittavat eduskunnantyötä, sekä hallituksen toimintaa ennen muuta.

Mielestäni olisi ripulin hoitoon paraslääke, että minkä ajan välikysymykset vievät aikaa hallitukselta, sen menetetyn ajan pitäisi korvata lyhentämällä kansanedustajien lomia.

Onko kansalaisilla muita ehdotuksia ripulitautiin ?

tiistai 6. lokakuuta 2015

ULKOMINISTERI TIMO SOINI

Ministeri Soini. Oli hyvä kuulla se, että olitte välittömästi tyrmännyt kolmannen varapuheenjohtajan "hailahtelut". Kyseisille hailahtelijalle  olisi parhainta se, että eroasi puolueesta.

Epäilyttää minua se, että hänen takanaan saattaa olla useita henkilöitä, joiden ainoa päämäärä on hajottaa ja sotkea kaikki mikä eteen tulee.

Kunnioitan valtiosihteeri Samuli Virtasen kehotusta erota puolueesta.

Iljettävää on kuulla uutisista, että vielä tänäkin aikana löytyy kansanedustajia, joilla on halu pyrkiä hajottamaan ei rakentamaan.

Kyseessä oleville kansanedustajille ei ole kenenkään työ ja tekeminen arvokasta. Ainoastaan heidän omat tavoittelunsa saada kansalaiset kurjuuteen. Siis halu on heillä,  päästä itse sopan keittäjiksi. He tietävät sen, että heidän keitämänsä soppa ei kelpaisi edes sijoille.

Toivotan Timo Soinille ja Samuli Virtaselle menestystä vaikeitten asioitten hoidossa, että työnne tuottaisi koko Suomen kansalle hyvää menestystä.

torstai 1. lokakuuta 2015

AMMATTILIITOT JA HALLITUS

Yököttää ammattiliittojen toiminta. Itse en ole koskaan tarvinnut ammattiliittojen houlhousta työelämässäni. Aina on ollut töitä ja lisäksi perustin yrityksenkin 1966 syksyllä. Meitä oli yrityksessä kesäisin kahdeksan työntekijää. Talvella muuttui aina työt toisenlaisiksi ja neljän työntekijää jäi työttömäksi. Näistäkin tekijöistä jatkoi opintojaan, joten korkeintaan pari miestä jäi työtä vaille. Hekin vain talven ajaksi noin  viideksi kuukaudeksi.

Kukaan ei marissut palkastaan. Päiväraha korvaukset saivat sekä lomakorvauksen.

Mitä tänään tehdään? Aina jokin marisee ja valittaa. Yllätyin suurista korvauksista joita tuli esiin TV keskustelusta. Suoraan ilmaistuna, hävetköön "loiseläjät". Teillä on loppujen lopuksi hyvät oltavat. Monia, monia työttömiä tiedän, että heidän ei tarvitse hakeutua töihin. Saavat rahaa käteen enemmä kuin kävisivät töissä.

Mikäs heillä on olla, kun saavat kaiken laisia lisäkorvauksia "keplotellen".

Ammattiliitot juuri heidän laisiaan ovat puolustamassa.

Sipilälle toivotan järkevää talouden hoitoa. Lisäksi olen sitä mieltä, että Sipilä on tietoinen edellä mainitsemista "keplottelijoista".

Lopuksi ihmettelen ammattiliittojen vanhaa käytäntöä, etteikö he ymmärrä, että mailma muuttuu ja meidänkin on pysyttävä kehityksen mukana.