tiistai 24. helmikuuta 2015

MINISTERI RÄSÄSEN PISTEKERUU?

Ministerin työskentely vaikuttaa vahvasti äätenkalastelulta. On valitettavaa Auverin juttu, mutta ihmettelen yhä tutkimuksen "leväperäisyyttä". Onko alkujaan asialla ollut poliisi?
Kokemuksestani sanon, että turhaa on ministerin enää käydä "räpiköimään" jutun kanssa.

Kyseessä on yksimurha tapaus, mutta ministeriä ei ole kiinnostunut tähän ns. pihti-juttuun. Juttuu saattaa liittyä neljän henkilön murhat. Sekä monet itsemurhat, jotka pistivät itsensä likoon suojellakseen törkeätä väärennös. ja virkarikosjuttua.

Missä on ministerin puolueettomuus?

Lisäksi toimittajat kirjoittavat vuodesta toiseen ja oikeudet sen kun sormiansa ympärillä pyörittävät juttua. Voittajia ovat tässä tapauksessa asianajajat, että tämän pitäisi kaikille olla päivän selvin juttu.

Lopuksi totean, jos poliisi on alkujaan sotkeutut tutkinnan alkuvaiheessa, niin tämän salaamiseksi poliisit tekevät kaikkensa töinttensä peittämiseksi.

maanantai 16. helmikuuta 2015

ESIMERKKIÄ POLIISIEN TOIMINNASTA

"Ylikomisariolle ratista ehdollista
Joensuulainen ylikomisario tuomittiin keskiviikkona törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenteen vaarantamisesta kolmen kuukauden  ehdolliseen  vankeusrangaistukseen. Lisäksi hän joutuu maksamaan  40 päiväsakkoa eli yhteensä 3 200 markkaa. Ajokieltoa oikeus määräsi ylikomisariolle ensi huhtikuun alkuun saakka.

Syytetyn puolustus myönsi oikeaksi syytteen törkeästä rattijuopumuksesta mutta kiisti ylikomisarion syyllistyneen liikenteen vaarantamiseen.

Oikeudessa ylikomisario kertoi, ettei hän muista mitään humalassa-ajostaan.Verikokeen mukaan ylikomisarion veren alkoholipitoisuus oli ajon aikana 2.35 promillea.". 29.8.91 Keskisuomalainen".


"22.9.91 Keskisuomalainen
Yli kolme promillea toi vankeutta
Vaajakoskelainen mies lähti toukokuussa noutamaan avovaimoaan työpaikalta. Pohjana oli alkoholia. Poliisin yllätystarkastuksessa mittari näytti 3.09. Jyväskylän raastuvanoikeus antoi rattiautoilijalle vankeutta neljä kuukautta. Ajokielto päättyy ensi vuoden toukokuussa.

Kova vauhti ja humalatila veivät toukokuussa jyväskyläläisen mmiehen auton päin pylvästä ja sen jälkeen hän kolhi kahta pysäköityä autoa.

Promilleja oli 2.04. Vankeutta ehdollisena annettiin 75 päivää ja 50 päiväsakkoa.

Jyväskyläläinen mies lähti kesäkuussa tuttavansa autonkuljettajaksi. Hän oli tulossa itsekin ravistolasta. Poliisi pysätti ajon. Promilleja oli 1.74. Vankeutta tuli ehdollisena 60 päivää ja sakkoja 30.".

perjantai 13. helmikuuta 2015

"KESKISUOMALAINEN. UUSI KUHMU KORKEIMMAN OIKEUDEN JULKIKUVAAN"

"2.2.97 Keskisuomalainen"
"Korkein oikeus on saanut tuoreen kuhmun julkikuvaansa, kun sen jäsen oikeusneuvos Eeva Vuori on ollut miehensä UKK-instituutin johtajan Ilkka Vuoren kanssa pimeää rahaa sisältäneessä huvilakaupassa sittemmin erotetun Turun kaupunginjohtaja Juhani Lepän kanssa. Leppä paljasti taannoin maksaneensa myyjille 200 000 markkaa pimeänä. Näin säästyi 10 000 markan vero. Tapahtuman paljastuttua Vuoret ovat veronsa korotetusti selvittäneet. Valtio sai 19 000 markkaa.

Lääninsyyttäjä Kari Hemming ja apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen ovat molemmat päätyneet syyttämättä jättämiseen. Oikeuskanslerin virastoon asiasta kanteli prosessioikeuden professori Jyrki Virolainen. Hän arvioi lääninsyyttäjältä puuttuneen tarpeellisen rohkeuden kiusallisessa tilanteessa.
Virolaisen mielestä oikeuslaitoksen uskottavuus edellyttäisi tuomioistuiskäsittelyä. Apulaisoikeuskanslerilla oli vain päivä harkintaan, sillä juttu oli vanhentumassa.

Korkeimman oikeuden jäsenten on oltava ehdottoman nuhteettomia, puhtaampia kuin muut kansalaiset. Muutoin heidän tulkinnoiltaan ja käytöiltään putoaa eettinen pohja. Huvilakauppa kiistatta heikentää oikeusneuvos Vuoren ja samalla korkeimman oikeuden nuhteettomuutta, olkoon ydintotuus huvilakaupan yksityiskohdissa mikä tahansa.

Veronkierto on selviö, muutoin Vuoret eivät olisi korvanneet menetyksiä valtiolle. kiistanalaiseksi on jäänyt, oliko Eeva Vuori tietoinen pimeästä rahasta. Tämän punninta olisi pitänyt tehdä oikeudessa.

Korkeimman oikeuden riippumattomuudesta on keskusteltu viime aikoina paljon. Useat oikeusneuvokset istuvat välimiesoikeuksissa, jotka ratkovat siviiliriita-asioita. Näistä töistä yhtiöiden ja muiden osallisten maksamat korvaukset ovat huikeat. Silti on mahdollista, että välimiesoikeuksien ratkaisuja suoraan tai sivuavasti joudutaan punnitsemaan myös korkeimmassa oikeudessa. Niinpä olisi suotavinta, että ylimmän oikeusistuimen jäsenet keskittyvät omaan virkatoimeensa eivätkä esiinny muilla vaateliailla areenoilla.

Oikeusneuvos Eeva Vuoren olisi viisasta erota virastaan. Jo epäilyn jääminen on niin vakava piirre, että se pitäisi häivyttää korkeimman oikeuden ympäriltä. Eeva Vuorella olisi ollut mahdollisuus ja ilmeisesti yhä olisi pyytää tuomioistuinta vahvistamaan osattomuutensa verokiertoon.
Tätä Vuori ei ole tähän mennessä tehnyt".

Eikö olekin tuttua tekstiä, joka tänäkin päivänä nakertaa oikeuslaitoksiemme uskottavuutta. Täytyy nostaa jälleen "kissapöydälle", että mitään parannusta ei ole tapahtunut ainakaan tässä ns. pihti-jutussa. Juttuhan on erittäin selvä ja kaiken puolin selvä, että lääkärit saivat puolelleen -83 KRP. Tämän jälkeen tuomioistuimet aina KKO:tta myöten lähtivät suojelemaan erittäin törkeätä väärennös- ja virkarikosjuttua.

Kysyn, missä on oikeus olemassa?

EEVA VUORI EI OLE AINOA

Oikeusvaltion mainetta ei pelasta Eeva Vuoren erottaminen. Myös "neljän koplan" kolmen muun jäsenen on erottava tai erotettava, jotta kansalaisten luottamus oikeuslaitokseen avautuisi.
Kolme muuta ovat KKO:n presidentti Olavi Heinonen, oikeuskansleri Jorma S. Aalto ja apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen.
Heinonen on sallinut oikeusneuvoston tehdä kaikkia muita kuin virkatöitä ja kahmia niistä valtavia rahamääriä.
Heinosen korkein oikeus on itse asiassa korkeinvälimiesoikeus.
Oikeuskansleri Aallon olisi heti pyydettävä eroa. Kuinkka on mahdollista, että apulaisoikeuskansleri "tutkii maan törkeintä rikosjuttua, jossa epäiltynä on KKO:n jäsen?
Tutkiko itse oikeuskansleri silloin liikennerikoksia?
Oikeuskanslerin viraston häikäilemättömyys tyyliin "en kaveria syytä", on viraston moraali".
On mielenkiintoista katsoa mitä tekevät oikeusministeri ja eduskunta?
"Neljän kopla" voitaisiin potkia ulos erityislailla.
Kansanedustajat eivät voi pakoilla vastuutaan. Ellei oikeuslaitoksen korruptiota saada kuriin, voi tulla vielä suuri kansannousu.
Olen itse taistellut 17 vuotta oikeuksieni puolesta poliisien, virkamiesten ja tuomioistuinten korruptiota vastaan- ja periksi en anna.

Pihti-Virtanen  Jämsänkoski   (Keskisuomalaisessa  17.3.97)"

Lehtijuttuja olen ajankulukseni poiminut, joten lukijoille palautuisi sen aikaiset tapaukset.

torstai 12. helmikuuta 2015

POLIISIEN PUUHASTELUT

"23.3.2006 VEKKARI"
"Paaterolle huomautus, kun muut saivat sakkoja"
"23.3.2006 Keskisuomalainen"
"Poliisijohtajan ylinopeus tutkitaan
Tampere/STT
Lääninpoliisineuvos Mikko Paateron ylinopeustutkinnan rinnalla selvitetään sitä, onko liikennettä valvonut poliisi syyllistynyt virka-aseman väärinkäyttöön. Paatero sai paikalla ylinopeudestaan vain huomautuksen, vaikka useat muut samassa ratsiassa kiinni jääneet autoilijat saivat käteensä sakkolapun.----
Länsi-Suomen lääninpoliisineuvos Mikko Paatero jäi kiinni ylinopeudesta työmaa-alueella Tampereen lähistöllä viime viikon keskiviikkona. Hän oli työmatkalla Turusta Jämsän poliisiasemalle.
Tietyömaa-alueella on poikkeukselliset 50 km/t:n ja 30 km/t:n rajoitukset, mutta Paatero ajoi suoraa tietä edelleen tavanomaista vauhtia, mikä tieosuudella muutoin on 80 km/t.".


"29.3.2006 Keskisuomalainen
Tampere  STT

Kangasalan poliisipäällikkö sai sakot ylinopeudesta
Kuivumaan otettu ajokortti palautettiin myöhemmin.

Kangasalan poliisipäällikkö kihlakunnannimismies Mauri Moisio on saanut sakot ylinopeudesta. Hän ajoi helmikuisena aamuna liikkuvan poliisin tutkaan 86 kilometrin tuntivauhdilla, jolla nopeusrajoitus on 50 kilometriä tunnissa.
Liikennettä valvoneet poliisit päästivät ensin nimismiehen menemään, mutta tuumaustauon jälkeen lähtivät tämän virkapaikalle kirjoittamaan sakkolapun ja ottamaan ajokortin hyllylle, Moisio sai 22 päiväsakkoa liikenteen vaarantamisesta.

Muutamaa päivää myöhemmin asiaan liittyvät paperit saapuivat Tampereen poliisille, koska Moisio asuu Tampereen puolella. Esimiesten selvittelyssä ne päätyivät apulaispoliisipäällikkö Risto Äijälälle asti, joka hyväksyi näkemyksen, että ajokielto on tässä tapauksessa kohtuuton seuraamus".

Kyllä saan sellaisen käsityksen, että mitä ilmeisemmin poliisien keskuudessa on käytössä hyväveli systeemi.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

JATKOA POLIISIEN EDESOTTAMISISTA

Käsiini osui monia, monia poliisien "töppäilyistä". Nippu on esillä lehtileikkeitä. Kirjoitan niitä muistin parantamiseksi lukijoilleni, että mitä ovat poliisit ja mitä tehneet?    4.4.2002 Keskisuomalainen kirjoitti.

"HELSINGIN RIKOSPOLIISIN POMO  KÄRÄHTI RATISTA VAAJAKOSKELLA

Poliisiylijohtaja pidätti Erkki Hämäläisen virantoimituksesta toistaiseksi.

Helsingin rikospoliisin päällikkö Erkki Hämäläinen, 51, jäi kiinni rattijuopumuksesta sunnuntaina Vaajakoskella. Hän ajoi henkilöautollaan liikkuvan poliisin Jyväskylän yksikön pitämään ratsiaan ja puhalsi tavalliseen alkometriin 1,25 promillea klo 13.35 aikaan.

Hämäläinen kuljetettiin normaaliin tapaan Jyväskylän poliisilaitokselle tarkkuusalkometripuhallukseen, joka näytti lukemia 0,56, mikä muutettuna tavallisen alkometrin lukemiksi  on 1,12 promillea. Poliisi otti Hämäläiseltä ajokortin pois.

Hämäläinen saa Jyväskylän käräjäoikeudessa syytteen rattijuopumuksesta, sillä törkeän rattijuopumuksen raja on 1,2 promillea, ja syytteen perusteena on tarkkuusalkometrin antama lukema.

Ratsiaa pidettiin Leppävedentiellä lähellä Vaajakosken keskustaa. Paikalla puhallutettiin noin 50 autoilijaa, joista kukaan muu ei osoittanut rattijuopoksi.

Virasta pidättäminen oikeuskäsittelyyn asti.

Poliisiylijohtaja Reijo Naulapää kuuli Hämäläistä keskiviikkona virkamieslain mukaisesti ja päätti pidättää hänet virantoimituksesta siksi aikaa, kunnes rattijuopumus on käsitelty tuomioistuimessa. Lopullinen päätös virkasuhteen jatkumisesta tehdään käsittelyn jälkeen, kertoi Naulapää.
Hänen mukaansa poliisien rattijuopumuksiin otetaan tiukka linja. Aikaisemmin jo pelkkä rattijuopumuksen alarajan ylittäminen johti erottamiseen, mutta viime vuosina linja on hieman löystynyt.

Korkeassa asemassa olevilta poliiseilta edellytetään korkeampia velvotteita ja tiukempaa seulaa, Naulapää totesi.
Mahdollista on myös se, että Hämäläineen eroaa itse. Hän on paitsi Helsingin rikospoliisin päällikkö, myös Helsingin kihlakunnan apulaispoliisipäällikkö. Naulapään mukaan Hämäläinen myönsi keskiviikkona syyllistyneensä rattijuopumukseen, muttei ainakaan vielä ilmoittanut eroavansa virastaan.
Keski-Suomesta Sumiaisista kotoisin oleva Hämäläinen on toiminut korkeissa poliisiviroissa jo pitkään. Hän on työskennellyt muun muassa keskusrikospoliisin apulaispäällikkönä ja sisäasianministeriön poliisiosaston ylitarkastajana".

Keskisuomalainen 13.2.2009 (sivu 3)
"Entinen poliisiylijohtaja Markku Salminen kuollut
Helsinki/STT
Entinen poliisiylijohtaja Markku Salminen kuoli torstaina. Hän oli kuollessaan 61-vuotia. Poliisin mukaan Salminen kuoli kotonaan todennäköisesti sairauskohtaukseen.".

En käy kirjoittamaan enempää Salmisesta.

EX-POLIISIYLIJOHTAJA SALMINEN SAI SAKOT RATTIJUOPUMUKSESTA

"HELSINKI Laura Kolu/STT 
Entinen poliisijohtaja Markku Salminen on saanut sakot rattijuopumuksesta. Helsingin käräjäoikeus määräsi Salmisen maanantaina maksamaan 43 päiväsakkoa, mikä tekee hänen tuloillaan runsaat 2300 euroa.

Lisäksi Salminen määrättiin ajokieltoon. Ajokielto alkoi lokakuussa ja päättyy tammikuun loppupuolella.
Salminen kärähti ratista lokakuussa Helsingin Sörnäisten rantatiellä. Hän jäi kiinni normaalin liikennevalvonnan yhteydessä, kun partio kiinnitti huomiota ex-poliisijohtajan ajotapaan ja pysäytti hänet.
Salminen puhallus tarkuusalkometriin antoi tulokseksi 0,26 milligrammaa.
Rattijuopumuksen raja ylittyy, jos alkoholia on vähintään 0,22 milligrammaa litrassa uloshenhitysilmaa. Verestä mitattuna rangaistavuuden raja on 0,5 promillea.

SAKOT LASKETTIIN ELÄKKEESTÄ
Oikeus ei laskenut Salmisen sakkoja viime vuoden verotulojen perusteella, vaan alemmasta summasta. Salminen jäi poliisiylijohtajan paikalta sairaseläkkeelle elokuun alussa, ja oikeus katsoi eläköitymisen olennaisesti muuttaneen hänen tulojaan.
Salminen oli ilmoittanut, että hänen nettokuukausitulonsa ovat nykyisellään 3 500 euroa. Oikeus päätyi käyttämään tätä sakkojen perusteena. Viime vuoden verotuloilla sakot olisivat olleet selvästi suuremmat.
Salminen toivoi käräjäoikeudelta, että hänelle määrättävä ajokielto olisi mahdollisimman lyhyt. Tätä hän perusteli sillä, että hänen pitää käydä kuntoutuksessa, mikä tulee taksia käyttämällä kohtuuttoman kalliiksi.

Ennen eläkkeelle jäämistään Salminen oli otsikoissa lähinnä vieka-auton käyttöä koskevan jupakan vuoksi. Esitutkinnassa selvitetään, käyttikö Salminen poliisijohtajana toimiessaan virka-autoa vastoin sopimuksia kodin ja työpaikan välisiin matkoihin. Tutkinnassa odotellaan parhaillaan loppulausuntoja".

Lopuksi muistutan sen että Markku Salminen kirjoitti nimensä rikosylitarkastaja Lauri Leppäsen laatimaan lausuntoon 4.7.1997.

Leppänen oli esteellinen asiakirjan laadintaan minun vihamiehenäni. Mutta
Leppänen oli ilmeisesti unohtanut laatimansa esteellisyys lausuntonsa.
Minä itse annoin Leppäselle ns. potkut esitutkinnan pitkittämisestä, kun oli huonosti edennyt esitutkinnassa -92 lähtien aina -95.

MINISTERI RÄSÄSEN TOIMINTA

Ministerin edesottamukset kummastuu vähän. Tällä kertaa antoi eräälle virkamiehelle vakavan huomautuksen. Siitä en ole varma ketkä kaikki ovat tämän huomautuksen alullepanijoita.
Silmiini osui lehtijuttu 13.12.2011 Päivi Räsäsestä. Jutussa nostettu "kissa pöydälle". Räsänen todennut:" En ole mennyt kovistelemaan poliisia, vaan halusin antaa esimerkin ympärillä tapahtuvista asioista".

"On epäreilua, jos ministerin tuttava tai sukulainen on suhteessa poliisin erityisasemassa. Professori Rauno Halttunen".

"LAAJA TYÖNKUVA  Sisäasiainministeri Päivi Räsänen ehtii hoitaa työajallaan myös polkupyörävarkauksia".

"Päivi Räsänen pyysi sisäasiainministeriön poliisiosastoa selvittämään, miksi hänen tuttavansa tyttären polkupyörävarkautta ei selvitetty".

"Kristillisdemokraattien Hämeen piirin puheenjohtajan Timo Sinivuoren teini-ikäisen tyttären tuliterä Jopo varastettiin Riihimäen seurakuntakodin pihalta elokuisena kesäiltana.

Rikosilmoituksen tehnyt Sinivuori kyllästyi poliisin hitaaseen toimintaan asiassa ja otti yhteyttä tuttavaansa, sisäasiainministeri Päivi Räsäseen".

Polkupyörä varkaus? En enää ihmettele ministerin saamattomuutta ns. törkeässä pihti-käsittävässä rikosjutussa. Ilmeisesti polkupyörävarkaus on paljon vakavampi rikosjuttu kuin pihti-juttu.
Ilmeisesti varkauteen syyllistynyt on ollut joku teini-ikäinen poika. Tämä on mielestäni pahempi ja suurempi rikos kuin pihti-juttu. Ilmeisesti myös ministeri on näin tämän ja ymmärtänyt.

lauantai 7. helmikuuta 2015

SUOMEN OIKEUSISTUIMET OVAT PUOLUEETTOMIA

Keskiviikkona 4.2.2015 mielenkiinnolla kuuntelin eduskunnassa käytyä välikysymyskeskustelua. Ensinnäkin PS. tekemä välikysymys oli ns. perso.
PS. kyllä käyttävät eduskunnan aikaa, joka ei suinkaan edistä maamme taloutta ym. Kyllä maa jossa on vapaus toimia, niin tämän osaavat PS.

Katsellessani esim. Timo Soinin puheita, en oikein tullut ensinkään vakuuttuneeksi hänen puheistaan. Kyllä oppositio puhuu, puhuu mutta miksi eivät ota kontolleen todellista vastuuta?
Vaalitkin on lähellä ja tämä ilmeni sillä tavoin, että eräillä edustajilla ilmeisesti alkoi tulla vellit housuihin, siis ehkä puheripuli.

Kaikkien uskottavuuden keskustelusta sain pääministerin puheista sekä valtionvarainministeri Rinteen.

Toinen keskustelun aihe oli oikeustuomioistuimia käsittävä keskustelu.
Ihmettelen kansanedustajia siitä, miksi eivät voineet ottaa "härkää sarvista" kiinni ?
Oikeusministeri tietää ns. pihti-jutun ja kysynkin miksi ei ottanut esiin?
Juttu on elävä esimerkki siitä, että tuomioistuimet eivät missään nimessä ole puolueettomia. Ministerin oli turhaa painottaa tuomioistuinten tointa.

Olisi suoraan kertonut totuuden, että esim. sain kirjan nimeltä ISÄN  PUUMERKKI. Kirjassa kerrotaan seikkaperäisesti esim.KRP esitutkinnoista. Alioikeuden ja Hovioikeuden räikeistä puolueellisista päätöksistä. Lisäksi jätti tuomatta esiin senkin, että KKO:n ei voida myöskään luottaa.
Mitä tulee oikeuskanlerin toimintaan, eduskunnan oikeusasiamiehen ja sisäasiainministeriön edesottamuksiin pihti-jutussa ovat eläviä esimerkkejä siitä, että Suomessa on laittomuus , jossa aina vahva voittaa heikompansa.

Sama koskee Timo Soinia. Miksi ei ottanut puheen aiheeksi pihti-juttua. Hänelle luovutin kirjani ISÄN  PUUMERKKI  muutama vuosi sitten, kun oli vierailulla täällä Jämsänkoskella.
Tämä välinpitämättömyys todistaa kaiken sen että on hyvä olla hiljaa erittäin törkeän väärennös- ja virkarikosjutun kanssa.

Olen sen sadat kerrat sanonut, henkilö joka ryhtyy puuttumaan kyseiseen pihtiä käsittävän jutun selvittämiseen, niin henkilöllä itsellään pitää olla puhtaat "jauhot pussissaan".

Välinpitämättömyys horjuttaa yhä kovemmin maamme oikeusviranomaisten uskottavuutta. Aikoinaan  käännyin mm. ministeri Mauri Pekkarisen puoleen, mutta hänestä ei ollut apua ensinkään. Pekkarinen ei edes ottanut yhteyttä ja samoin ei vaivautunut kirjeellä vastaamaan minulle. Epäilen sitä, että Pekkarisella oli juttuni kanssa omat murheensa olla puuttumatta.
Samaa linjaa ajoi silloinen kansanedusta Toimi Kankaanniemi. Hänen piti lähteä karkuun minua, kun näki minut Pihtiputaalla  eduskuntavaalitilaisuudessa. Kankaanniemi oli tuolloin kristillisten ehdokkaana. Karkuun menosta puhe levisi vähitellen ympäri Keski-Suomea ja mitä ilmeisemmin vihdoin Kankaanniemi ei päässyt kansanedustajaksi.

Tällä hetkellä Kangaanniemi on ehdokkaana perussuomalaisissa. Siis jätti kristilliset pudottuaan uppovasta laivasta.  Pelastuakseen tarrautui perussuomalaisten heittämään korteen. Aika näyttää onko pelastus yritys  onnistunut?

Tämä ns. pihti-juttua ei voida sanoa yksittäistapaukseksi Suomessa. Juttuun on luvattoman paljon sotkeutunut virkamiehiä sairaanhoitajista, lääkäreistä aina KKO:teen saakka.
Mihin voi enää kansalaiset luottaa? Ennenkaikkea nuorisomme?  Virkamiehemme ovat ottaneet kovat aseet käyttöönsä ja vieneet meiltä oikeuden ja tämä on totuus, eikä mitään satua.

Listallani on lähes neljänsadan henkilön nimet, jotka ovat harkitusti ryhtyneet suojelemaan erittäin suurta törkeätä väärennös- ja virkarikosjuttua.
Minä Reino Virtanen olen vain se, joka olen joutunut heidän rikosten uhriksi.
Henkilö, joka on nähnyt esim. väärennetyn leikkauskertomuksen ja tästä huolimatta ei ole lähtenyt selvittämään rikosjuttua. Siis koskee niitä virkamiehiä joille olisi kuulunut tutkia rikosjuttu.
Tämä kyseinen asiakirjan väärennös on minulla ollut aseena, jolla erottanut hyvät akanoista.

maanantai 2. helmikuuta 2015

MINISTERI PÄIVI RÄSÄSEN TOIMINTA

Ministeri on mielestäni uhohtanut vannovansa ministerivalansa. Epäilen hänen rikkoneen ministeri valansa. On jättänyt hoitamatta pihti-jutun tutkinnan. Yhä muistutan, että juttu ei ole vanhentunut ainakaan siltä osin joka käsittää Jämsän poliisia Ismo Yijälätä.
Yijälä teki päätöksen erittäin törkeästä väärennös- ja virkarikosjutussa 2007.

Hän ei lähtenyt suorittamaan esitutkintaa vääristä valoista ja syylliset näin ollen säästyivät virkarikoksistaan. Yijälän kohdalla virkarikosen vanhentumisaika on 10 vuotta.
Näin ollen Yijälän kohdalla vanhentumisaika ei ole umpeutunut. Hän kohdalla epäilty virkarikos vanhenee 2017.

Olen tehnyt rikosilmoituksia Yijälästä, mutta laihoin tuloksin, koska juttuun ovat sotkeutuneet ylemmätkin virkamiehet.

Tällä hetkellä ylin virkamies on ministeri Räsänen. Hän halutessaan voi määrätä esitutkinnan  minä hetkenä tahansa. Esteenä on hänellä vain se, haluaako selvityttää tietämänsä törkeän pihti-jutun.

Räsänen aikoinaan minulle vastasi, jokainen hoitakoon oman tonttinsa.
Itse olen kaiken tarmoni tehnyt, ettei tontillani rönsyile luvattomia kasveja.

Aikoinaan ministeriä muistutin, että hänellä on hoidettavana oma tontti.
Mutta ministerillä on ollut muita hommia kuin pihdin juttu. Toiseksi saatan olla ministerin mielestä se kansalainen kuin prof.Arstila lehtikirjoituksessaan 28.7.97 toteaa;"Asian periaatteellinen merkitys on toki suurempi:Tavallinen pieni kansalainen ei saa tässä maassa oikeutta, mistä esim. Virtanen on toistaiseksi ollut elävä esimerkki. Hän on vallankäyttäjille
"alakerran roskasakkia". -- "On pakko tehdä tiukka periaatakysymys: Elämmekö tasa-arvoisessa oikeusvaltiossa vai uudenlaisessa härskiyden maassa, jossa vahvempi voittaa aina heikompansa".

Ministeri Räsäsellä on ollut aikaa tehdä korjaus pihtiä käsittävään erittäin törkeäseen väärennnös- ja virkarikosjuttuun, mutta mihin on hävinnyt se ministerin mainitsema oikeudenmukaisuus?

Teen ja kysymyksen ministerille, että onko hän ja ryhtynyt suojelemaan Suomen valtion palkkalistoilla olevia "terroreita" eli kelvottomia virkamiehiä?

Olen yhä sitä mieltä asiassa, että ministerin saamattomuus kasvattaa nimenomaan terroreita maahamme. Pihti-juttua seuranneet kansalaiset nimenomaan nuoret eivät hyväksy tätä, että minä uhriksi joutuneena en saa oikeutta maassa, jota kutsutaan myös kristilliseksi oikeusvaltioksi.

Tämän juttu todistaa ministeristä sen että millä "pallilla" hän todellisuudessa istuu. ?
Kansalaisena en voi tehdä enää rikosilmoitusta pihti-jutusta, koska kaikki ylemmät virkamiehet ovat jääviä tutkimaan juttua, kun ovat aikoinaan tietoisina ryhtyneet joukolla suojelemaan rikosjuttua.