sunnuntai 23. marraskuuta 2014

KETKÄ OVAT TODELLISIA SYYLLISIÄ HOLTITTOMAAN TALOUTEEN ?

Sodan jälkeen päättäjät tekivät kaikkensa kansalaisten elämisen eteen. Sotakorvaukset tulivat maksuun ja ne on maksettu. Mitä tästä ajasta politiikot ovat oppineet? Suoraan ilmaistuna ovat menettäneet kaiken mitä ovat kerinneet kerjuta veromarkkoja kansalaisilta.

Mihin veromarkat käytetty? Ketkä käyttäneet?
1. Suomen valtio kansanedustajien tekemillä päätöksillä.
2. Kunnat ovat ja samaan uppoavaan suohon langnneet.
3. Seurakunnatkin ovat yhtä lailla menetelleet, kun veromarkkoja kilissyt pussiin.

Valtion menoja näkemykseni mukaan pitäisi karsia ensimmäisenä PUOLUETUET POIS.
Sanotaan pienistä tuloista syntyy isot kosketkin. Kaikki turhanpäiväiset, keksityt korvaukset pois kansanedustajilta.
Kansanedustajien ja ministereitten saamiin korvauksiin ja pitäisi kansalaisten puuttua seuraavissa vaaleissa. Olen seurannut kansanedustajien ammatillista koulutusta ja se on mietityttänyt, että miten suuripalkkaisia kansalaisia hakeutunut ja myös päässyt kansanedustajaksi?

Olen sitä mieltä, että he saavat paremman korvauksen kuin omasta ammatistaan sai ennen kansanedustajaksi päästyä.

Olen myös sitä mieltä, että karsia ylimääräiset poliittisetvirat valtion eri virastoista. Siis isollaluudalla kerralla puhdistaa turhat roskat nurkista

Kunnat ja lenkesivat samaan kuoppaan kuin valtio. Keksittiin erinäisiä työpaikkoja omille jäsenille.
Näistä tuli ns. puolueitten suojelupaikkoja kuntaan. Jämsänkoskelle piti saada oma viinakauppa. Ei riittänyt se, että Jämsässä 7 km päässä oli viinakauppa. Onneksi rahan tiukkuudesta johtui, että viinakaupan ovet joutuivat sulkemaan Jämsänkoskelta.

Seurakunnat ja mässäsivät yhtälailla veromarkkoja. Virkoja piti lisätä ja uusia rakennelmia rakentaa yhä lisää. Ei laskettu sitä, kuinkka vähän kättäjiä oli eri rakennuksilla, joten tästä seurasi sama valitus kuin valtiolla ja kunnilla.
Veromaksajia vähentyi ja kirkosta eronnut paljon kansalaisia kaikki nämä aiheuttivat seurakunnille vaikeuksia.

Toisaalta tämä opettaa päättäjiä holtittomasta taloudenhoidosta.

perjantai 21. marraskuuta 2014

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 377/34/2011. 10.1.2012.

"Reino Virtanen
Jämsä

Kirjeenne 21.11.2011

KANTELU

Kirjeessänne olette kertonut seuranneenne virkamiesten menettelyä etenkin silloisessa Lääkintöhallituksessa ja sosiaali- ja terveysministeriössä viimeisten 30 vuoden aikana. Mielestänne virkamiehet ovat toimineet väärin Teidän asiassanne. Kertomanne asia on tapahtunut 1980-luvulla.

Valtiotalouden tarkastusvirastosta annetun lain (676/2000) 1 §:n 2 momentin mukaan tarkastusviraston tehtävänä on tarkastaa valtion taloudenhoidon laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sekä valtion talousarvion noudattamista.

Valtiotalouden tarkastusviraston kanteluohjeen mukaan tarkastusvirasto ei tutki yli viisi vuotta vanhaa asiaa, ellei asian tutkimiseen ole esitetty erityisiä syitä.

Kantelusta ja sen liitteistä ilmenee, että kertomastanne asiasta on kulunut yli viisi vuotta. lisäksi asiaa on käsitelty tuomioistuimessa. Kantelusta ei ilmene, miten asia liittyy valtiotaloudellinen näkökulma. Valtiotalouden tarkastusvirasto katsoo, ettette ole esittänyt erityisiä syitä kantelun tutkimiseksi.

Näin ollen Valtiotalouden tarkastusvirasto ilmoittaa tiedoksenne, ettei kantelunne anna aihetta tarkastusviraston enempiin toimenpiteisiin.

Ylijohtaja     Esa Tammelin

Ylitarkastaja  Mikko  Miettinen".


Lähettämiäni kanteluita ja tekemiäni rikosilmoituksia erittäin törkeästä väärennös- ja virkarikosjutusta ovat menneet ikäänkuin "kankkulankaivoon". Tämä ilmee virkamiesten antamissa päätöksissä jatkuvasti. Mieleeni tullut se, että pitäneekö minun mennä heidän puheille ja sormin osoittaa väärennökset sekä ketkä ovat kertoneet harkitusti valhetta esitutkinnassa ja oikeudessa todistajina harkitusti valehdelleet vahingokseni.
Samalla ovat myös tahallaan olleet suojelemassa KRP:n esitutkimuksia 1983 lähtien aina vuoteen 1995, jolloin annoin potkut kelvottomalle KRP:n tutkijalle

Samalla olen halunnut varoittaa kansalaisia, että poliiseihin ja tuomioistuimiin ei ole enää Suomessa luottamista.

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO

"Reino Virtanen                                                            Jämsä 21.11.2011.
Jämsä


VALTIONTALOUDEN  TARKASTUSVIRASRO


AVOINASIAKIRJA:


Tässä lähetän Teille kirjani ISÄN PUUMERKKI. Kirjassani olen tuonut esiin vain totuuden. Lukijat tehkööt omat päätelmänsä Suomen oikeusvaltiosta ja terveydenhuollosta vastuusta olevista virkamiehistä.

Valelääkärit ovat "sivutuotetta" esimm. Lääkintöhallituksen teoista ja sosiaali- ja terveysministeriöitten menettelyistä. Olen virkamiesten menettelyä seurannut 30-vuoden aikana ja mitään muutosta ei ole kyseisenä aikana tapahtunut. Törkeitten rikosten suojelijoita kyllä löytyy "pilvinpimein".

Liitteeksi lähetän lääkintöhallituksen lähettämän kirjelmän 26.2.1985 liite 1.
Liite 2. on todisteena lääkintöhallituksen työstä, että miten väärennöksiä suojellaan. Leimanumeroitten päälle oli johtava lääkäri Tapio Tervo kirjoittanut nimensä 27.2.1985 ja päivännyt kirjoituksensa 19.6.84.
Liite 3. on asiakirja tehty minua hämätäkseni instrumenttien seurantalomaketta koskien. Alkuperäisen lomakkeen luin itse 7.5.1979 Keski-Suomen Keskussairaalassa. Kyseisessä lomakkeessa oli instrumentit laskettu ennen ja jälkeen leikkauksen. Ruudukot oli raksattu siten, että mitään instrumenttiä ollut hukassa.

Liite 3 takuumiehiksi ryhtyi Sosiaali- ja terveyshallitus 17.1.1992. Väärennöksestä jouduin pulittamaan 24 Suomen markkaa.

Liite 4. Tapio Tervo on yhä väärennettyä paperia minulle tarjonnut 28.10.86. Väärennöksen takuumiehiksi ryhtyneet kanslistit Marja Leikas ja Sirpa Vääränen.

Liite 5. On todiste sairaudestani, jonka aiheutti pahoin syöpynyt suonenpuristin. Pihti oli vatsaontelossani 223 vuorokautta. Pahoin syöpymisen kertoi minulle välittömästi pihdin poistanut kirurgi Niilo Hakola. Yhtäpitävästi syöpymisen on esitutkinnassa ja oikeudessa todistanut poistoleikkauksessa ollut anestesialääkäri Juhani Väyrynen. Samoin todistanut pihdin olevan nyt vaihdetun, eikä pihti ole enää se pihti jonka Hakola poisti minulta.

Liite 6. EMG-tutkimuksen jälkeen Seppo Nyyssönen lausunnossaan kertoo;"katsotaan saadaanko polyneuropatiaan minkäänlaista apua lääkehoidoin, fys. hoidoin".

Liite 7. Rikosylikomisario Seppo Pietikäinen aloitti rikostutkimukset välittömästi Kai Kortteen määräyksen saatuaan. Pietikäinen kuulusteli ensimmäisenä kirurgi Niilo Hakolan 10.5.1983.
Pietikäisen tutkinta eteni siten, että rikoksen tekijät olisivat joutuneet vastuuseen tekosistaan.

Lääkärit ynnä KRP:n a pulaispäällikkö Matti Tenhunen myötävaikutuksella hyllyttivät Pietikäsen keskentutkinnan 30.5.1983. Pietikäinen pistettiin kesälomalle kahdeksi viikoksi kesäkuussa.
Sanoisinko, että Pietikäinen "kosti" hyllyttämisen todistamalla tyhjän arkin ja lähetti tämän Tenhuselle Helsinkiin. Tenhunen joutui väärennöksensä kopioimaan arkin alapuolelle.
Pietikäisen "kosto" toteutui täydellisesti.

Liite 8. On todisteena lääkintöhallituksen toimista. Yrittivät minut hiljentää lausunnollaan lopullisesti, mutta tämäkään ei tehonnut Keski-Suomen lääninoikeuteen.

Liite 9. Eräs lehdentoimittaja kävi luonani ja sanoi, onkohan tähän juttuun sotkeutunut puolueita? Soitti minulle ja kertoi SDP:n olevan mukana. Tietokoneelle oli syöttänyt asioita ja tulos tullut esiin hänelle. Tämän jälkeen lähetin jokaiselle puolueelle samanlaisen kirjeen. Sain vastauksen vain SDP.

Tämä oli tulos työstäni.
 
Liite 10. Lopuksi totean, että rikosten tekijöille en merkitse yhtään mitään. Tämän toi esiin prof. Antti U. Arstila lehtikirjoituksessaan 28.7.1997.

Kunnioittavasti
Reino Virtanen".


torstai 20. marraskuuta 2014

EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIEHEN KANSLIA 11.8.2011.

"Reino Virtanen
Jämsä


Viite:Kirjeenne 3.8.2011

VASTAUS

Pyysitte kirjeessänne eduskunnan oikeusasiamiestä tutkimaan apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen ja osastopäällikkö Petri Martikaisen menettelyä. Viittasitte heidän allekirjoittamaansa 5.9.2009 päivättyyn vastaukseen kanteluunne dnro OKV/1019/1/2009 ja tiedustelitte, ovatko he menetelleet puolueellisesti asian käsittelyssä. Olitte arvostellut Jämsän kihlakunnan poliisilaitoksen rikoskomisarion tekemää päätöstä olla aloittamatta esitutkintaa epäiltyjä perättömiä lausumia tuomioistuimessa koskeneessa asiassa. Apulaisoikeuskansleri katsoi, että hänellä ei ollut kantelunne perusteella aihetta epäillä rikoskomisarion ylittäneen harkintavaltaansa tai käyttäneen sitä väärin.

Asianne esiteltiin oikeusasiamies Petri Jääskeläiselle. Hänen pyynnöstään ilmoitan Teille seuraavan.

Valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies tutkivat ja ratkaisevat käsiteltävänään olevat asiat samoin toimivaltuuksin. Kummankin laillisuusvalvojan tehtävänä on valvoa, että viranomaiset, virkamiehet ja kaikki muutkin julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa.

Eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri eivät tutki toistensa toimintaa (ks. esimerkiksi perustuslain esitöistä HE 1/1998 vp s.166). Tästä syystä oikeusasiamies ei ottanut tutkittavakseen apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen tai osastopäällikkö Petri Martikaisen menettelyä.

Kirjeenne liitteet palautetaan ohessa.

Oikeusasiamiehensihteeri         Pasi Pölönen".



Palautan lukijoilleni pihdin poistoleikkauksessa 12.12.1979  olevat silminnäkijät nukutuslääkäri Juhani Väyrynen todisti, että pihti oli vatsaontelossa ja pihdin kärki sijatsi rintalastan alaosassa ja siihen oli kasvanut ns. kalkkeutuma. Hakola oli ne ns. köntissä irrottanut ne vatsaontelosta.

Yhtäpitävästi kertoi leikkaushuoneenosastonhoitaja Pirjo-Riitta Raevaara. Todistajien kertomukset Jämsän käräjäoikeuden suullisesta käsittelystä on nauhoilta purettuna paperille.

Silminnäkijöiden kertoman mukaan pihdit sijaitsivat rintalastan selkärangan puolella. Väärennetyssä röntgenkuvassa pihti törröttää välittömästi ihonalla miekkalisäkkeen etupuolella.

Vastapuolen todistaja lääkäri Martti Laukkanen kertoi: "pihti voinut kulkeutua ja sitten pysähtynyt röntgenkuvan osoittamaan kohtaan.

Näin selviä todistajan kertomuksia eivät ole viranomaiset halunneet ymmärtää, mikä on totta, mikä valhetta.
 Poliisien ja virkamiesten sekä tuomioistuinten menettelyistä saa sen vaikutelman, että ovat tietoisina lähteneet erittäin törkeän väärennös- ja virkarikosjutun suojeluun. Näin ollen ovat syyllistyneet tahalliseen virkavalansa väärin käytökseen ja valansa rikkomisiin virkamiehinä.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

KANTELU SISÄMINISTERI PÄIVI RÄSÄSELLE 27.6.2011.

"Reino Virtanen                                                                              27.6.2011.
Jämsä



Sisäministeri Päivi Räsänen
00102 Eduskunta


ASIA: Kantelu valtion virkamiehistä

Kunnioittavasti pyydän teitä, sisäministeri Päivi Räsänen, puuttumaan törkeään väärennös- ja virkarikosvyyhteen, viittaan kirjoittamaani kirjaan ISÄN PUUMERKKI, josta selviää tarkemmin, miten eri virkamiehet ja viranomaiset ovat tapauksessani toimineet. Toivon, että teillä on aikaa tutustua teokseeni, joka on todenmukainen kertomus asiasta.

Te kirjoititte minulle kirjeen 23.11.2004, jossa toteatte:"Jokaisen on hoidettava oma tonttinsa".
Teillä on nyt ministerinä tärkeä tontti hoidettavana ja valta sekä velvollisuus puuttua rikosten peittelyyn.

Olen joutunut rikosten uhriksi maassa, jonka pitäisi olla Kristitty maa sekä oikeusvaltio.Suomi on kaikkea muuta kuin oikeusvaltio niin kuin kirjassani olen tuonut esiin. Katson, että Suomen kansalaisena en ole saanut oikeutta ensinkään. Päinvastoin olen joutunut itse maksamaan vastapuolen rikoksista.

Kirjoitin asiastani myös peruspalveluministeri Paula Risikolle vuonna 2007. Hän oli ensimmäinen ministeri, joka puuttui asiaani ja totesi;että väärennösrikokset ovat tutkimatta". Ministeri Risikko siirsi asian oikeusministeri Tuija Braxsille, mutta hän vastasi vain, että "oikeusministerinä en voi ottaa kantaa yksittäisiin tapauksiin". Ymmärrän kyllä tämän, mutta en ole vastuussa siitä, että asia on paisunut ja rikosjuttu levinnyt yksityistapauksesta laajaksi vyyhdiksi.

Aikoinaan asianajajani Jussi Keski-Keturi kirjoitti Jämsäläiselle rikoskomisario Ismo Yijälälle seuraavasti: " Vasta tutkinnalla on selvitettävissä mahdolliset rikokset ja tekijät. Juttu on laaja ja osin juridisesti ongelmallinen, mutta on selvitettävissä vain poliisin perusteellisessa tutkinnassa".

Odotan edelleen tämän perusteellisen tutkinnan suorittamista.

Olen saanut torjuvan vastauksen mm. seuraavilta tahoilta:

Apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen ja esittelijäneuvos Jukka Okko (Dnro 1109/1/96
Ap.Oikeusasiamies Ilkka Rautio ja vanh. oikeusasiamiehensihteeri Juha Haapamäki (Dnro 488/4/05)

Poliisijohtaja Kimmo Hakonen ja poliisiylitarkastaja Jouni Välkki (ad SM-2003-03500/ pr-1 ja ad SM-2007-1883/Tu-411)

Ap.oikeusasiamies Jukka Lindstedt ja vanh. oikeusasiamiehensihteri Juha Haapamäki (Dnro 3412/4/06)

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske ja tarkastaja Anneli Nikkola (Dnro 155/42/07)

Apulaisoikeuskanslerin sijainen Risto Hiekkataipale ja vanhempi oikeuskanslerinsihteeri Kaija Kääriäinen-Malkoc (Dnro 394/1/08)

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen ja Osastopäällikkö/esittelijäneuvos Petri Martikainen
(Dnro OKV/1019/1/2009)

Osastopäällikkö/ esittelijäneuvos Petri Martikainen (Dnro OKV/1064/1/2009)

Osaastopäällikkö/esittelijäneuvos Petri Martikainen (Dnro OKV/1127/1/2009)

Tein kantelun 21.7.2010 valtakunnansyyttäjä Matti Nissiselle Jämsän poliisista. Pyynnöistä huolimatta en ole saanut vastausta.

Kaikki edellä mainitut tahot ovat nähneet jäljennökset väärennetyistä asiakirjoista, mutta eivät ole nähneet mitään syitä ryhtyä toimenpiteisiin. Epäilen heidän ryhtyneen suojelemaan syyllisiä minun vahingokseni. Voisin lääkäri Antti Arstilan tavoin esittää periaattelisen kysymyksen:" Elämmekö tasa-arvoisessa oikeusvaltiossa vai uudenlaisen härskiyden maassa, jossa vahvempi voittaa aina heikompansa"?

Tiedotusvälineiden perustteella minulle on muodostunut teistä kuva tunnustavana kristittynä, joka pyrkii toimissaan rahellisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen ja joka iloitsee totuuden voittaessa.Sen tähden olen nyt kirjoittanut Teille, Teillä on valta ja vastuu siitä, että kansalainen saa oikeuden ja että virkamiehet noudattavat lakia ja kantavat vastuunsa omista toimistaan.

Ystävällisin terveisin

Reino Virtanen".


Eihän Virtaselle tarvitse vastata. Hänhän on tavallinen maan "moukka".???

KIRJEENI MATTI NISSISELLE

"Reino Virtanen                                                  Jämsä  31.1.2011.
Jämsä


VALTAKUNNANSYYTTÄJÄNVIRASTO
MATTI  NISSINEN

ALBERTINKATU  25  A
00181  HELSINKI


ASIA: Tein kantelun 21.7.2010 Teille Jämsän rikoskomisario Ismo Yijälästä.


Tiedustelenkin kanteluni johdosta, onko juttua käsitelty ja samalla haluaisin tietää, että mihin päätökseen päädytte?

Kunnioittavasti

Reino Virtanen".


Lisäksi lähetin toisen kirjelmän 28.2.2011 Nissiselle:

"Asia: Katsoin aiheelliseksi lähettää tämä osoitettu asiakirja VAASAN HOVIOIKEUDELLE  Teille, jonka laatinut silloinen asianajajani Jussi Keski-Keturi 12.6.1997. Valituksessa ilmenee täydellisesti se toiminta, jota Jämsän käräjäoikeudessa kyseisenä aikana toimivat mm. laamanni Kalevi Särestö.

Samaa Särestön linjaa jatkoivat Vaasan Hovioikeudessa. Päätös käräjäoikeudelta ja hovioikeudelta olivat tyrmistyttäviä, koska vääriä valoja eivät olleet huomioineet ensinkään. Lisäksi minun asiantuntijoitten lausunnot oli pistetty "roskakoriin", samoin heidän todistaja lausunnoille ei ole annettu sitä painoa mikä oikeuden mukaan olisi kuulunut.

Todellisia asiantuntijoita olivat prof. Antti Arstila ja prof. Olavi Räsänen. Molemmat ovat myös anatomiandosentteja. Röntgenkuvien asiantuntija ei voi olla prof. Erkki Koivisto, koska pihdin sijainti kuvissa on anatomisesti täysin mahdoton.

Itse olen nähnyt minusta otetut röntgenkuvat 3.12.1979, joten yhtään kuvaa niistä ei ole tuotu esiin ja epäilen, että ovat kuvat hävittäneet. Nukutuslääkärinä ollut Juhani Väyrynen on todistanut mm. röntgenkuvat väärennetyiksi Vaasan hovioikeudessa 1987.

Kunnioittavasti pyydänkin, että huomioisitte tämän valituksen tehdessänne ratkaisuanne kanteluasiassani 21.7.2010.

Kunnioittavasti

Reino Virtanen".



Herra on ilmeisesti unohtanut minut, kun ei käy vastaamaan kirjeisiini puhumatta kantelustani jonka tein 21.7.2010. Mitään palautetta sen kuin päätöstäkään ei vain ole kuulunut.

Olen miettinyt sitäkin mahdollisuutta, että onko sama käytäntö kuin oli oikeuskanslerinvirastossa 1983?
Vasama aikoinaan opetti minulle, että lähettää kirjeen ja sen lähettää kirjattuna, joten joutuu vastaan ottaja kirjeen ottaneensa kirjattuna. Näin tein Nissiselle 4.4.2011. Virastoon kirje saapunut päiväyksen  mukaan 7.5.2011.

Nissiselle kirjeeni ei kelvannut ja ei käynyt sitä kuitanneensa vastaan ottaneeksi. Kirjeen Itella palautti avaamattoma 29.4.2011.

Jokainen lukija tehkööt omat päätelmänsä siitä, että toimiko valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen virkamiehenä oikein? Noudattiko annettujen asetusten ja lakien mukaisesti olla vastaamatta kanteluuni ja kirjeisiini ?

lauantai 15. marraskuuta 2014

PÄIVI RASESEN VASTAUS 23.11.2004

Sain pitkän odotuksen jälkeen vastauksen, jota en enää osannut odottaa. Räsänen kirjoitti:
"Reino Virtanen
Jämsä


Hyvä Reino Virtanen,

Kiitos kirjeistänne. Olen pahoillani kokemastanne. Valitettavasti minulla ei henkilökohtaisesti eikä puolueemme puheenjohtajana ole mahdollisuutta vaikuttaa tuomioistuimen päätöksiin, sillä maassamme tuomiovalta ja lainsäädäntövalta ovat erilaiset ja toisistaan riippumattomat. Mahdollisuuteni rajoittuvat siis lähinnä lainsäädännön epäkohtien korjaamiseen, mistä tapauksessanne ei ole hyötyä. Kysymys ei ole uskalluksesta, lojaaliudesta kollegoita kohtaan eikä välinpitämättömyydestä, vaan yhteiskuntamme perustavasta vallanjaosta. Jokaisen on hoidettava oma tonttinsa. Mikäli virkamiestasolla on kohdallanne toimittu väärin, on mahdollista tehdä kantelu oikeusasiamiehelle. Toivon, että asianne ratkeaisi teille myönteisellä tavalla.

Esitän pahoitteluni vielä siitä, että ette saanut vastaustani toivomassanne ajassa. Puheenjohtajakauden alku on ollut vaaleineen hyvin kiireistä, ja on tavallista, että vastaukset tällaisissa tilanteissa viivästyvät.

Toivon teille parantumista ja hyvää alkavaa adventiaikaa!

Päivi Räsänen

kansanedustaja".



Odotin Kristillisdemokraattiselta eduskuntaryhmältä toimenpiteitä törkeässä väärennös- ja virkarikosjutussa.Mutta, mutta petyin Räsäsen kirjeestä. Yhä olen miettinyt mitä Räsänen todellisuudessa tarkoitti."JOKAISEN ON  HOIDETTAVA  OMA TONTTINSA".?

Hoidettava oma tonttinsa? Minä olen yrittänyt ymmärrykseni mukaan parhaani ja voimieni mukaan hoitaa tätä ihanaa tonttia siten, että se tuottaa hyvää satoa joka vuosi. Sadosta saa nauttia aina seuraavaan satoon asti.
Maan "moukka" ei aina käsitä näitä politiikkojen kapulakieltä, että millä mitäkin tarkoittavat.
Sen voin avoimesti tunnustaa lukijoilleni, että koskaan en ole antanut vaaleissa ääntäni kristillisille kansanedustaehdokkaille.

Onko lukijoillani antaa minulle "moukalle" vastaus, mitä Räsänen tarkoitti? "JOKAISEN ON  HOIDETTAVA  OMA  TONTTINSA"?

perjantai 14. marraskuuta 2014

IKÄVÄ LIIKENNE ONNETTOMUUS JÄMSÄSSÄ 10.11.2014 KLO noin 16.00 aikoihin.

Minua on ihmetyttänyt se ettei tapahtumalla olisi ollut silminnäkijöitä? Joka tapauksessa autolla on ollut kovavauhti ja mikä tähän vauhtiin ollut motiivina?

Minulle ei ole vielä selvinnyt sekään kuka oli ensimmäinen joka on tehnyt hälytyksen esimm. poliisille tai hätäkeskukseen?

Muistelen, että ennen Jämsää on valtatie 9:llä useita ns. peltipoliiseita, ainakin tolpat ovat olemassa.
Peltipoliiseista ja niiden mahdollisesta ottamista kuvista ei kerrota mitään, joten minua tämä vähän mietityttää.

Mieleeni tullut yhtenä motiivina se, onkohan vastaan tullut jämsästä päin poliisiauto ja tämän saattanut aiheuttaa "paniikin" turma-auton kuljettajalle ja nostanut nopeuttansa poliiseita karkuun.

Jos poliisiauto ryhtynyt "pillit" päällä takaa ajoon ja turma-auto lisännyt vauhtia, niin paljon ettei poliisit olisi pysyneet perässä, eli näköetäisyydellä.

Jos näin olisi asia ulosajoon Jämsässä maanantaina 10.11.2014 noin klo 16.00 aikoihin Mielestäni tällöin poliisit ovat silloin ja osa syyllisiä hätiköimällä liikenteen valvojina aiheuttamalla tämän päivän tietojen mukaan kahden nuoren miehen kuolemaan.
Toivottavasti tällä kertaa poliisit selvittävät tarkasti kansalle, mikä on todellinen syy tapahtumaan.

torstai 13. marraskuuta 2014

LEHTIJUTTU 2010

"PIHTI" Virtanen kanteli rikoskomisariosta
Jämsäläinen Reino "Pihti" Virtanen on tehnyt valtakunnansyyttäjä Matti Nissiselle kantelun hänen juttunsa tutkimuksiin osallistuneen rikoskomisario Ismo Yijälän toimista.

Yijälä ei suostunut Virtasen vaatimuksiin tutkia sekä hänen juttunsa esitutkinnoissa että niiden tuomioistuinkäsittelyissä annettuja mahdollisia perättömiä lausumia. Virtasella on myös muita huomautuksia Yijälän toimista.

Valtakunnansyyttäjä Nissinen ei ole toistaiseksi antanut minkäänlaista vastausta Virtasen 21.7.tekemään kanteluun.

Virtanen sanoo, että hän harkitsee asian viemistä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, ellei valtakunnansyyttäjä ryhdy asiassa mihinkään toimiin.

Asiaansa sinnikkäästi jo kolme vuosikymmentä ajanut Virtanen on kirjoittanut hoitovirheen korvaamista koskeneesta taisteluhistoriasta kirjan, jonka julkaisi Minimalisti-kustannusyhtiö viime kesäkuussa. Kirjan nimi on ISÄN PUUMERKKI.

Pitkän kamppailun lähtölaukauksena oli suonipuristimen jääminen vuonna 1979 Virtaselle suoritetun palleatyräleikkauksen yhteydessä hänen vatsaonteloonsa. Puristin ehti olla noin 7 kuukautta Virtasen vatsassa ennen sen poistoleikkausta.

Tapahtuman seurauksena Virtanen sairastui monihermotulehdukseen, joka vei häneltä työkyvyn pysyvästi.

Lääkärit peittelivät monihermotulehduksen syytä antamalla Virtasen mukaan vääriä todistajalausuntoja ja esittämällä esitutkinnassa sekä oikeuskäsittelyissä mm. väärennettyjä röntgenkuvia.

Tärkeimpänä todisteena esitettiin tutkimuksissa ja oikeusistuimissa puristin, joka poistoleikkaukseen osallistuneen nukutuslääkärin mukaan ei ole Virtasen vatsaontelosta poistettu puristin, joka oli todistajana esiintyneen nukutuslääkärin mukaan pahasti syöpynyt ja eri mallinen.

Leikkauskertomukseen on puristimen nimi muutettu alunperin merkitystä crile-merkkisestä pean-merkkiseksi puristimeksi.

Poliisin tutkijat ja oikeusistuimet eivät kuitenkaan ottaneet huomioon nukutuslääkärin ja Virtasen puolelta lausuntoja antaneiden kokeneiden ja tunnustettujen asiantuntijoiden lausuntoja huomioon, vaan kallistuivat asiaan osallistuneiden lääkäreiden ja näiden alaisina toimineiden sairaalan  työntekijöiden lausuntojen kannalle.

Virtanen on kirjassaan dokumentoinut tiiviissä ja kiinnostavassa muodossa kolmikymmenvuotisen taisteluhistorian tutkimuksineen ja oikeudenkäyntteineen.

Kirja avaa lohduttoman näkymän suomalaisen "oikeusvaltion" kylmään arkipäivään."


Toimittaja oli jutun kirjoittanut ilmeisesti ILTALEHTEEN.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

UUSI TESTAMENTTI JA PSALMIT

HERRA ON MINUN TURVANI
Psalmi 11.
Herraan minä turvaan:Juinkka voitte sanoa minulle: Pakene vuorille kuin lintu!
Jumalaton jännittää joustaan, nuoli on jo jänteellä. Pimeän turvin hän tähtää syyttömään.
Kun kaikki perustukset revitään, mitä vanhurskas voi enää tehdä?
Herra on pyhässä temppelissään, hänen valtaistuimensa on taivaassa. Hänen silmänsä näkevät kaiken, hänen katseensa tutkii ihmistensydämet.
Herra tutkii vanhurskaat ja jumalattomat. Hän vihaa sitä, joka rakastaa vääryyttä.
Satakoon jumalattomien päälle tulta ja tulikiveä! Polttava tuuli olkoon malja, joka heidän on juotava!
Herra on vanhurskas Jumala, hän rakastaa oikeutta, oikeamieliset saavat nähdä hänen kasvonsa.

HERRAN SANA ON SORRETUN  TURVA
Psalmi 12.
Laulunjohtajalle. Säestetään kahdeksankielisillä soittimilla.Daavidin psalmi.
Auta, Herra! Sinun palvelijasi ovat käyneet vähiin. Ei ole enää luottamusta ihmisten kesken.
Toinen toistaan he pettävät valhein, heidän kielensä on liukas, sydän vilppiä täynnä.
Mykistä, Herra, kavalat kielet, vaienna ne, jotka kerskuvat:
Kielemme tekee  meidät vahvoiksi, meillä on sana hallussamme, kukaan ei voi meille mitään!
Kun heikkoja sorretaan ja köyhät vaikeroivat, minä astun esiin, sanoo Herra. Minä tuon avun ja pelastan heidät, lupaa Herra.
Herran sanat ovat todella puhtaat, kirkkaat kuin seitsemästi puhdistettu hopea, joka hohtavana juoksee sulattimesta.
Sinä, Herra, suojelet meitä, sinä varjelet meitä joka hetki tämän pahan ajan keskellä.
Joka puolella jumalattomat rehentelevät, ja turmelus saa vallan.

KUINKKA  KAUAN PEITÄT MINULTA  KASVOSI?
Psalmi 13.
Laulunjohtajalle. Daavidin psalmi.
Herra, kuinkka kauan? Oletko unohtanut minut iäksi? Kuinkka kauan peität minulta kasvosi?
Kuinkka kauan huolet painavat mieltäni ja sydäntäni jäytää tuska? Kuinkka kauan viholliseni ovat voitolla?
Katso minun puoleeni ja vastaa minulle, Herra, Jumalani! Sytytä silmiini valo, älä anna minun nukkua kuolemaan,
ettei viholliseni sanoisi: Minä voitin hänet, ettei vastustajani saisi iloita tappiostani.
Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle, hän pitää minusta huolen.

Minä uskon siihen, että Jumala Kaikkivaltias on minua taluttava omaa tietänsä yhä tänäkin päivänä.
Herra saattaa minutkin lopulta kotiansa Taivaaseen.

tiistai 11. marraskuuta 2014

OIKEUSKANSLERI JAAKKO JONKKA 10.9.2009.

"Reino Virtanen
Jämsä


Oikeuskansleri Jaakko Jonkka


Asia: Asiakirjojen palautus.


Esittelijäneuvos Petri Martikainen on lähettänyt minulle vastauksia rikosjutussa. Minua vähän ihmetyttää vastaukset, siinä mielessä, että oletteko Te itse ensinkään tietoinen Martikaisen
"selittelyistä"?

Itselläni on hyvä kokemus siitä, miten oikeuskanslerinvirastossakin pelataan hyväosaisten eduksi.
Tammikuussa 1983 tein kantelun Kai Kortteelle. Silloinen asianajajani oli yhteydessä esittelijään useita kertoja. Esitteli lupaili sen useat kerrat esitellä kanteluni Kortteelle, mutta tätä ei tapahtunut.

Lopulta otin yhteyden kansliapäällikkö Vijo Hakuliseen. Tuolloin paljastui se totuus, että Korte ja Hakulinen eivät tienneet mitään kantelustani. Kanteluni oli ollut yli kolme kuukautta esittelijän
"pöytälaatikossa" samoin kirjeeni salannut.

Viljon veli Veikko oli Jämsänkoskella -60 luvulla metsäpuolella hommissa, kuten minäkin. Kyllä Viljo minua kiitti moneen kertaan siitä, että kävin hänelle soittamaan.. Lopuksi yhä Viljo kiitti minua ja sanoi; "tästä välittömästi lähtee Arjolan puheille".

Niin kävi, että päätöksen teki Korte viikossa, kun sai tietää kanteluni. Vahvasti epäilen, että yhäkö oikeuskanslerinvirastossa pelataan samaa peliä kuin 1980 luvulla?

Epäilyni kohdistuu Martikaiseen ja Puumalaiseen, koska Teidän nimeä ei esiinny palautetuissa kirjelmissä.

Arkistoon on jäätävä liiteaineisto sen takia, jos sattuu tutkijat joskus ehkä lukermaan kanteluni, niin heillä on oltava nähtävissä todisteaineistokin, johon olen vedonnut.


Kaikella  Kunnioituksella
Reino Virtanen".

Suomen kansalaiset muistutan TEILLE, että älkää luottako enää Suomen virkamiehiin niissä tapauksissa joihin on mm. sotkeutunut KRP:n poliisit. Yhdessä hyväosaiset suojelevat toisiaan.
Tavallinen maanmatosella eri ole mitään ihmisarvoa heidän mielestä. Näin ollen ovat meitä yhä polkemassa maan poveen, että oltaisiin lopulta hiljaa.

KIRJE JAAKKO JONKALLE 26.8.2009.

"Reino Virtanen
Jämsä


Oikeuskansleri  Jaakko Jonkka


ASIA: Asiakirjojen palautus.

Tein Teille kantelun 3.8.2009 Jämsän poliisista. En ole saanut Teiltä päätöstä vieläkään, että mihin toimenpiteisiin Te ylimpänä lain valvojana ryhdytte ?

Kyseessä on erittäin törkeä väärennös- ja virkarikosjuttu, joten en tule hyväksymään vastauksia joita olen saanut jo kaksi kappaletta. Epäilenkin, että vastauksilla yritetään yhä salata törkeätä rikosjuttua.

Kirjeelläni 11.8.2009 jääväsin Mikko Puumalaisen ja Petri Martikaisen, koska Teidän nimi puuttui.
Rikosjuttua ei voida haudata vastauksiin. Lukuisia rikokilmoituksia olen tehnyt poliiseille vääristä valoista, mutta väärät valat ovat yhä tutkimatta.

Kunnioittavasti pyydän syytteen nostamista minusta, jos olen tehnyt perättömiä rikosilmoituksia poliiseille. Olenhan maininnut henkilöt nimeltä, jotka ovat syyllistyneet vääriin valoihin tuomioistuimissa.

Kunnioittavasti YHÄ pyydän TEIDÄN omaa päätöstä kantelustani. Vastauksia en tule hyväksymään, koska epäilen, että niillä suojellaan rikoksia.

Kunnioittavasti
Reino Virtanen".



Sain yhä vastauksen 8.9.2009 edelliseen kirjelmääni.

"VASTAUS
OIKEUSKANSLERINVIRASTO 31.08.2009    Dnro OKV/1127/1/2009

Reino Virtanen
Jämsä


Pyydätte oikeuskanslerille 26.8.2009 osoittamassanne kirjoituksessa edelleen oikeuskansleria ratkaisemaan itse oikeuskanslerille 3.8.2009 osoittamanne dnro OKV/1019/1/2009, jota koskevan asian apulaisoikeuskansleri on ratkaissut Teille 5.8.2009 antamallaan vastauksella.
Kirjoituksenne liitteenä olette jälleen palauttanut mainitun apulaisoikeuskanslerilta saamanne vastauksen ja Teille sen mukana palautetut kantelukirjoituksenne liitteet sekä Teille edelliseen vastaavaan pyyntöönne 14.8.2009 annetun vastauksen dnro OKV/1064/1/2009.

Esittelin asianne apulaisoikeuskanslerille. Hän ilmoitti, ettei kirjoituksestanne käy ilmi mitään sellaista, jonka vuoksi asiaanne olisi syytä käsitellä uudestaan. Teille on jo 14.8.2009 ilmoitettu, että valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain 11 §:n 1 momentin mukaan apulaisoikeuskansleri ratkaisee käsiteltävikseen  kuuluvat asiat samalla valalla kuin oikeuskansleri.

Apulaisoikeuskansleri ilmoitti lisäksi, että asianne käsittely oikeuskanslerinvirastossa päättyy tähän. Mahdolliset asiaa koskevat kirjoituksenne arkistoidaan niihin vastaamatta.

Oikeuskanslerinvirastoon kirjoituksenne liitteenä palauttamanne asiakirjat palautetaan ohessa.

Ostopäällikkö
Esittelijäneuvos  Petri Martikainen".


Kysynkin, onko laki erilainen valtion virkamiehillä kuin esim. tavallisilla pulliaisilla ? ??

KIRJE OIKEUSKANSLERI JAAKKO JONKALLE 11.8.2009

"Reino Virtanen
Jämsä


Oikeuskansleri  Jaakko Jonkka


ASIA: Asiakirjojen palautus.

Tein TEILLE kantelun 3.8.2009 Jämsän poliisista.En saanut Teiltä päätöstä, että mihin toimenpiteisiin Te ylimpänä lain valvojana ryhdytte?

En pyytänyt vastausta apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaiselta. Enkä ole pyytänyt esittelijäneuvos Petri Martikaiseltakaan. Katson heidän olevan nyt jäävejä tekemään päätöksiä.

En hyväksy "leikittelyä" tässä törkeässä väärennös- ja virkarikosjutussa, jonka uhriksi olen joutunut.

Tiedän tarkkaan ne henkilöt, jotka ovat harkitusti kertoneet täysin perätöntä esitutkinnassa ja jatkaneet tätä tuomioistuimissakin. Sanon, että nimeämäni henkilöt ovat syyllisiä, joten en voi sanoa, epäilen. Epäilen sana kertoo minulle, että en olisikaan varma todistajan kertomuksista.

Sanon, että ovat syyllistyneet täydelliseen valehteluun vahingokseni. Tämä pitää täydellisesti paikkanssa.

Kunnioittavasti yhä pyydän Teidän omaa päätöstä kanteluuni. Päätöksessä pitää olla Teidän allekirjoitus kuin aikanaan menetteli oikeuskansleri Kai Korte.


Kunnioittavasti
Reino Virtanen ".



Vastauksen sain 25.8.2009.

"OIKEUSKANSLERINVIRASTO 14.08.2009    Dnro OKV/1064/1/2009

Reino Virtanen
Jämsä


Pyydätte oikeuskanslerille 11.8.2009 osoittamassanne kirjoituksessa oikeuskansleria ratkaisemaan itse oikeuskanslerille 3.8.2009 osoittamanne kantelun (OKV/1019/1/2009), jota koskevan asian apulaisoikeuskansleri on ratkaissut Teille 5.8.2009 antamallaan vastauksella. Kirjoituksenne liitteenä olette palauttanut apulaisoikeuskanslerilta saamanne vastauksen ja Teille sen mukana palautetut kantelukirjoituksenne liitteet.

Valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain 10§:n 2 momentin mukaan oikeuskanslerin tehtäviä hoitaa oikeuskanslerin ohella apulaisoikeuskansleri.  Lain 11 §:n 1 momentin mukaan apulaisoikeuskansleri ratkaisee käsiteltävikseen kuuluvat asiat samalla valalla kuin oikeuskansleri.

Esittelin asianne apulaisoikeuskanslerille. Hän ilmoitti, ettei kirjoituksestanne käy ilmi mitään sellaista, jonka vuoksi asiaanne olisi syytä käsitellä uudestaan.

Oikeuskanslerinvirastoon kirjoituksenne liitteenä palauttamanne asiakirjat palautetaan ohessa.

Osastopäällikkö
Esittelijäneuvos  Petri Martikainen".

Yhä vahvemmin epäilen. EPÄILEN myös oikeuskanslerinviraston olevan kaiken takana ja suojelemassa törkeätä väärennös- ja virkarikosjuttua. Kyllä osaavat mitätöidä tekemäni selvää selvemmät rikosilmoitukset.
Kysynkin onko mitään syytä enää pitää yllä  oikeuskanslerinvirastoa yhteiskunnan veromarkoilla, joka on suojelemassa törkeätä rikosjuttua????

maanantai 10. marraskuuta 2014

KANTELU OIKEUSKANSLERI JAAKKO JONKALLE 3.8.2009.

"Reino Virtanen
Jämsä



OIKEUSKANSLERI  JAAKKO  JONKKA
Snellmaninkatu  1 A
PL  20   00023 Valtioneuvosto


ASIA: Kantelu Jämsän poliisista rikoskomisario Ismo Yijälästä


Kunnioittavasti pyydän TEILTÄ virka-apua, koska poliisit eivät tutki tekemiäni rikosilmoituksiani.
Tein rikosilmoituksen Yijälälle 5.1.2007, joka käsitti perättömiä lausumia tuomioistuimissa, sekä esitutkinnoissa.

Minun asianajajani Jussi Keski-Keturi 1. huhtikuuta 1999 toimitti tuolloin jo Yijälälle pyynnöstäni täydennyskehotuksen. Liite 1.

Keski-Keturi liite 1. toteaa;"on selvitettävissä vain poliisin perusteellisessa tutkinnassa". Perusteelliseen tutkintaan ei poliiseilla ole ollut halua ensinkään. Liite 2. todistaa kirkkaammin heidän haluttomuutensa. Tähän päivään mennessä alkuperäistä asiakirjaa eivät ole suostuneet tutkimaan, joka kirkkaammin todistaa asiakirjan väärennetyksi.

Liite 2. Todistaa sen todellisuuden, että kaikki muutkin todisteaineistot on menty väärentämään.
Väärennetyitä todisteita ovat käyttäneet todisteina eri oikeusasteissa sekä esitutkinnoissakin.

Tämä ollut motiivina, että lääkärit ja hoitajat ovat uskaltaneet syyllistyä vastoin parempaa tietoansa salamaan tosiasiat.
Tähän heillä on ollut tukena täysin kelvottomat KRP:n  esitutkinnat vuodesta 1983 lähtien.

Liite 3. Seppo Nyyssönen 1.3.82 kirjoitti kyseisen lausunnon oikeutta varten. Hän itse on nähnyt alkuperäiset röntgenkuvat 3.12.79. Samoin poistetun pihdin, joka oli crile-niminen. Nimi on latinaa. Sanotaan kraili.'

Nyyssösen lausunnon luki pihdin poistanut kirurgi Hakola 26.3.82. Hakola silmin nähden kovasti hermostui lausunnosta. Tuolloin en osannut kuvitellakaan sitä, pisti Hakolan hermoksi.

Tammikuussa 1983 totuus tuli ilmi minulle, että pihdit olivat vaihtaneet kirkkaisiin 14.12.79. Hakola oli paljon kiitosvelassa  keskussairaalan lääkäreille, joten hän joutui pihdit vaihtamaan ja kaiken lisäksi eri merkkiseen pean-nimiseen.

Pihdin poistoleikkauksessa mukana ollut nukutuslääkäri Juhani Väyrynen on aina yhtä pitävästi kertonut pihdin syöpyneisyydestä kuin Hakola kertoi minulle 13.12.79. Hakola sanoi tuolloin, että "pihti oli crile-niminen".

Liite 4. Väyrysen antama lausunto Vaasan hovioikeudelle 12.6.87. Huomautan, että komisario Raimo Peltovuori jätti esitutkinnassa kuulematta Väyrystä. Ilmeisesti olivat lääkärit puuttuneet, että Väyrystä ei saa kuulustella. Syy, Väyrynen on vakaumuksellinen ja ei lähde lääkäri valaansa rikkomaan ja syyllistymään valehteluun.

Väyrystä kuultiin ensimmäisen kerran oikeudessa 25.11.85. Kertoi oikeudelle kuin asia oli. Tämän jälkeen poliisiylitarkastaja Pertti Virolaisen määräyksestä KRP:n tutkijat joutuivat todistajana kuulemaan Väyrystä 16.12,85. Siis yli kuusi vuotta pihdin poiston jälkeen kuultiin ensimmäisen kerran silminnäkijää.

Väyryselle joutuivat näyttämään vaihdetun pihdin, joten Väyrynen sanoi suoraan, että pihti on vaihdettu. Poistettu pihti oli pahoin syöpynyt. Samoin kertoi Jyväskylän ro:ssa tammikuussa 86.

Väyrynen kuultiin Vaasan hovioikeudessa, että pihti on vaihdettu. Samoin todisti, että röntgenkuva on väärennetty, joissa näkyy vaihdettu pihti.

Väyrynen kuultiin myös Jämsän käräjäoikeudessa todistajana. Hän on aina kertonut kuin asia on todellisuudessa. Siis todisteet ovat väärennetty. Itse olen myös nähnyt alkuperäiset asiakirjat, jotka nyt on väärennetty. Poistettua crile-nimistä pihtiä en ole nähnyt kuin röntgenkuvissa ja valokuvissa. Hakola 13.12.79 ei hirvinnyt sitä minulle näyttää, kun olivat niin pahoin päässeet syöpymään vatsaontelossani 223 vuorokaudessa.

Liite 5. Rikostarkastaja Lauri Leppänen oli liittänyt liiteaineistoksi röntgenlausunnon. Mustatussa kohdassa oli röntgenlääkärin lausuntoa menty väärentämään erittäin tökerösti.

Epäilenkin, että Leppänen on tämän tehnyt harkitusti, ettei vahingossakaan kukaan viranomainen näkisi törkeää väärennös kohtaa.

Liite 6.5.1.2007 tekemäni rikosilmoitus Ismo Yijälälle.
Liite 7. Yijälän päätös. Päätöksellänsä vanhennutti perättömät lausumat oikeudessa ja samoin aijemmin annetut perättömät lausunnot esitutkinnoissa.

Vuodesta 1984 lähtien oikeuksien päätökset perustuvat väärennettyihin todisteisiin, sekä perättömiin lausuntoihin. Jatkuvasti olen pitänyt juttua vireillä, ettei ole päässyt vanhentumaan.

Yijälän kohdalla ole vielä viittävuotta kulunut, joten pyydän kunnioittavasti, että liite 1. perusteella jo pitäisi perusteelliset esitutkinnat välittömästi suorittaa.
Ei ole hyväksi, että jatkuvasti pallotellaan erittäin törkeän väärennös- ja virkarikosjutun kanssa.

Koko ajan on kyseessä myös minun terveyteni, puhumatta henkisistä kärsimyksistä.

Liite 8. Juttu dopingjutusta 20.3.2009 Keskisuomalaisessa. Huuskosen mukaan kuulusteluissa on selvitetty tapahtumia 1980-luvun puolivälistä alkaen.

Miten tämä on mahdollista, että kyseessä olevaa juttua tutkittu 1980-luvun puolivälistä alkaen?

Minulle ovat eri viranomaiset antaneet lausuntoja, että viisivuotta vanhempia juttuja ei käydä tutkimaan. Huomautan, että tässä pihti-jutussa hoitohenkilöstö syyllistyi vastoin parempaa tietoansa kertomaan oikeudessa valhetta 14.4.1986.

JOTEN EN VOI OLLA SANOMATTA, MIHIN JUTTUUN KRP EI OLE SOTKEUTUNUT, NIIN VANHOJAKIN JUTTUJA KYLLÄ TUTKITAAN.
MUTTA "KELLOSSA" ON TOINEN ÄÄNI, KUN KRP ON JUTTUUN SOTKEUTUNUT, NIIN SILLOIN KÄYTÖSSÄ ON TOISENLAISET LAIT.

Liite 9. Keskisuomalaisessa ollut juttu 6.12.2008. Missä on se viidenvuoden raja olemassa?

Liite 10. Paula Risikko sai väärän vaikutelman lähettämästäni aineistosta, että potilasasia olisi jo hoidettu. Hänelle lähetin oikaisun asiasta. Sain korvaukset ensimmäiseltä vuodelta, siis 1979 vajaa 30.000 markkaa yhteensä. Pihti aiheutti metallimyrkytyksen ja tämä aiheutti minulle parantumattoman sairauden, monihermotulehdustaudin. Sairautta pidetään kurissa lääkkeillä ja jatkuvalla hermoratahieronnalla.

Siis Paula Risikko toteaa, "mutta väärennökset tutkimatta".  Hänen toteamuksensa ja pitää yhä paikkansa.

Kunnioittavasti jään odottamaan päätöstänne, että mihin toimenpiteisiin ryhdytte nyt tietoonne saatetussa törkeässä väärennös- ja virkarikosjutussa?


Kunnioittavasti    Reino Virtanen".


Samantien kirjoitan apulaisoikeuskanslerin VASTAUKSEN 05.08.2009. DnroOKV/1019/1/2009

"REINO VIRTANEN
Jämsä


KANTELU

Arvostelette oikeuskanslerille 3.8.2009 osoittamassanne kantelussa Jämsän kihlakunnan poliisilaitoksen rikoskomisario Ismo Yijälän 18.4.2007 asiassa 6170/R/800/07 tekemää päätöstä olla aloittamatta esitutkintaa epäiltyjä perättömiä lausumia tuomioistuimessa koskeneessa asiassa.
Kirjoituksenne liitteenä olette lähettänyt muun ohessa jäljennökset Jämsän kihlakunnan poliisilaitokselle osoittamastanne 5.1.2007 päivätystä rikosilmoituksesta sekä mainitusta esitutkintapäätöksestä.

RATKAISU

Esitutkintalain 2 §:n mukaan poliisin on suoritettava esitutkinta, kun sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muutoin on syytä epäillä, että rikos on tehty. Sanamuoto "syytä epäillä" jättää poliisille harkintavaltaa. Kyseisen arvioinnin tueksi pitää olla jotakin sellaista konkreettista, että se on jälkikäteenkin kontrolloitavissa; epäilyllä pitää olla esitettävissä olevat syynsä. Pelkkä epäily rikoksen tapahtumisesta ei vielä ole tällainen konkreettinen seikka eikä poliisille tehty tutkintapyyntö siten ilman muuta johda esitutkinnan käynnistämiseen.

Rikoskomisario Ismo Yijälä on arvostelemassanne päätöksessään selostamillaan perusteilla todennut, ettei nimeämienne Vaasan hovioikeuden istunnossa 12.11.1997 todistajina kuultujen henkilöiden ole poliisille ilmoittamienne seikkojen perusteella ollut syytä epäillä syyllistyneen rikokseen. Syyteoikeus Jämsän käräjäoikeuden istunnoissa 14.11.1996 ja 21.2.1997 annetuilla todistajalausunnoilla tehdyiksi epäillyistä rikoksista oli päätöksessä mainituin tavoin ollut jo vanhentunut, minkä vuoksi asiaa ei myöskään niiltä osin ollut ryhdytty tutkimaan.

Minulla ei kantelunne perusteella ole aihetta epäillä rikoskomisario Yijälän ylittäneen harkintavaltaansa tai käyttäneen väärin päättäessään, ettei poliisi ryhdy tutkimaan asiaanne. Asia ei näin ollen anna aihetta toimenpiteisiini.

Kirjoituksenne liitteet palautetaan ohessa.

Apulaisoikeuskansleri  Mikko Puumalainen

Osastopäällikkö
Esittelijäneuvos            Petri  Martikainen".


Toteankin, että kyllä valtion virkamiehillä riittää selittelyjä, kun ovat antaneet törkeän väärennös- ja virkarikosjutun päästä rönsyilemään oikeuskansleri Kai Kortteen jälkeen erittäin suureksi. Ilmeisesti viranomaiset eivät hallitse enää, että missä kohtaa on peli pistettävä poikki. Mutta heiltä uskallus puuttuu, joten päätökset ja vastaukset menevät ns. alle ymmärrysten alapuolelle.

Se on varmaa, että näytöt väärennöksistä aina palauttavat takaisin. Tämä johtuu ilmeisesti harkitusti, koska jouku ennakolta arvaamaton tutkija tulisi tutkimaan heidän antamaa päätöstä ja jos liitteet olisi tutkijan nähtävissä se tietäisi virkamiesten syyllistyneen rikosten peittelyyn harkitusti.

Huomioikaa, näytöt palautetaan.

Lopuksi toteankin sen, että kyllä "kirveellä olisi töitä" Suomessa.

lauantai 8. marraskuuta 2014

KIRJE OIKEUSKANSLERILLE 26.6.2009.

Sain yllättäen kirjeestä jäljennöksen, alkuperäinen toimitettu oikeuskanslerille 26.6.2009.

Jäljennöksen sain 29.6.2009. Kirjoitan tähän kirjeen sisällön.

"OIKEUSKANSLERI.

Arvoisa  Oikeuskansleri.

Aloitan tarinani siitä, että Eduskunta laatii lait. Koska Te olette laadittujen lakien  valvontaviranomainen, käännyn puoleenne uskossa, että 30 vuotta sitten tapahtunut lääkintäviranomaisten virheellisyys voitaisiin ottaa uudelleen tarkistettavaksi.

Aiheen kannanottooni sain kun asianosainen R.Virtanen soitti minulle ja ymmärrettävästi palasi hänen kohdistuneeseen leikkausvirheeseen. Tarina alkoi varsinaisesti siitä kun silloinen työtapaturmaan joutunut  kaivinkoneenyrittäjä R. Virtanen lähti 3.5.-79 Jyväskylään keskussairaalaan palleatyräleikkauksen. Teknisesti leikkaus onnistui, mutta onnettomuudeksi hänen sisuksiinsa unohtuivat leikkauspihdit. Leikkauksen jälkeen hänet kuljetettiin Jämsän aluesairaalaan. Jo ambulanssikuljetuksessa hän alkoi tuntea kipuja sisäelimistössään. Hän alkoi valittaa lääkäreilleen N.Hakolalle tuntemistaan kiputiloista.Koska lääkäri ei tietenkään voinut tietää pihtien unohtumisesta, niin hän arveli kipujen johtuvan vain itse leikkauksesta, kuten onkin normaalia.

Välillä Virtanen kävi silloisen kotikuntansa terveyskeskuksessa valittamassa siellä olevalle lääkärille kivuistaan. Heinäkuussa 1979 hän hakeutui taas Hakolan tutkimuksiin. Seurasi erilaisia tutkimuksia ja vasta joulukuun 1979 alussa suoritettiin röntgentutkimus joka paljasti pihtien olemassaolon.

Siitä seuraten Hakola suoritti pihtien poistoleikkauksen. Silloin todettiin, että pihdit olivat pahasti syöpyneet.

Itselleni asetin kysymyksen:miksi pihtien poiston jälkeen pihdeistä otettu kuva lehdistöön johti  mainittujen lehtien sensuroimisen niin tarkkaan, että kyseiset lehdet poistettiin kaikista paikoista?

Oliko Jyväskylän terveysviranomaiset tilanneet epäkurantti laitteistoa ja olleet vaikuttamassa totaliiseen sensurointtiin? Haluttiinko näinollen peitellä myös taloudellisuuteen johtuvia asioita?

Ollessani tuona tapahtuma-aikana vielä työelämässä, muistan nähneeni mainitun kuvan Keskisuomalaisessa. Kuvassa oli poistetut pihdit ja vieressä vertailupohjana tikkuaski, joka ilmeisesti tarkoitti vertailua esineitten koosta.

Asiasta käytiin lukuisia oikeusasioita, myös Virtasen itsensä nostamia, mutta kaikki oikeusistuimet vesittivät jollakin syillä ja hankituilla todistajilla oikeustulokset. Virtasen kertoman mukaan todistajista ainakin pihtien poistamisessa olleet, nukutuslääkäri ja eräs kirurgisen osaston hoitaja olivat todistaneet poistettujen pihtien olleen syöpyneet. Mutta heidän todistustaan ei huomioitu oikeudessa.

Tästä herää kysymys;millaiset voimat olivat peittely-yrityksen takana? Entä ketkä vaikuttivat niihin valan tehneisiin todistajiin, jotka vaikuuttivat pihtien olleen syöpymättömät? Keitä johdettiin harhaan ja mitä varten?

Koska olen vakuuttunut, että jotakin hämärää tässä jutussa on, niin pyytäisin Teitä arvoisa Oikeuskansleri tutkituttamaan vielä oikeusistuimien puoluettomuuden todistajalausuntoineen ja avauttamaan uudelleen tapauksen leikkausuhrin kuulemisella. Ja sitä kautta selvittämään niiden vielä elossa olevien, sekä tapaukseen liittyvien henkilöiden uudella tutkimisella.

Tapauksesta on varmaankin iso pino asiakirjoja, joihin on haudattu lopullinen totuus, mutta ne eivät anna hyvää kuvaa oikeuslaitoksestamme.
Tämän johdosta kirjoitin Teille eläkkeellä olevana entisenä suuren yhtiön työnjohtajana ja kunnanvaltuutettuna ja empaattisena sosiaalilautakunnan puheenjohtajana.


Kunnioittavasti   26.06.2009".



Edellä olevan kirjelmän kirjoittaja ja kertoo Keskisuomalaisessa olevasta jutusta. Juttu oli ollut 14.12.1979 Keskisuomalaisessa, sekä Koillis-Hämeessä. Lisäksi Hakolan antama juttu Hymylle tammi-helmikuussa 1980. Jutun on lukenut Hymyssä serkkuni helmikuun-maaliskuun vaihteessa Jyväskylän keskussairaalassa 1980.Kyse on helmikuun tai maaliskuun Hymylehti 1980.

Valitettavasti nyt arkistoissa olevissa lehdissä juttua ei enää ole löytynyt.Lukijani tehköön omat laskunsa, että kuinkka suuret rahat tuolloin ovat olleet käsillä, kun törkeätä rikosta ovat joukolla ryhtyneet peittelemään.?
Kirjelmän lähettäjästä en itse ole täysin varma, kun olin yhteydessä kymmeniin eri vaikuttajiin aikoinaan, jotka olivat hyvinkin perillä pihti-jutusta, että mitä vääryyksiä olivat joukolla tehneet rikosten salaamiseksi. Näin julkisesti kiitän kirjeen kirjoittajaa, että vaivautunut puuttumaan tietämänsä erittäin törkeän väärennös- ja virkarikosjuttuun.

perjantai 7. marraskuuta 2014

OIKEUSMINISTERIÖ 29.1.2009.

"Reino Virtanen
Jämsä


Hyvä Reino Virtanen


Kiitos 6.10.2008 päivätystä kirjeestänne, jossa kerrotte tilanteestanne.

Oikeusministerinä en voi ottaa kantaa yksittäisiin tapauksiin.


Ystävällisin terveisin

Tuija Brax
oikeusministeri".



Brax on vetäytynyt vastuustansa ulos vetoamalla siihen; "en voi ottaa kantaa yssittäisiin tapauksiin".

Missään nimessä ei ole kyseessä yksityistapaus. Kyseessä on noin kolmensadan viraranomaisen yhteinen ns. salaliitto, joten jokainen saa tehdä omat päätelmänsä saadusta vastauksesta.

Lisäksi on epäiltävissä se, että rikosjutussa on käytetty suurehkot summat rahaa. Lisäksi kaiken takana on mitä ilmeisemmin talousrikos Jyväskylän Keskussairaalassa tapahtunut 1979. Ostettu luvattomia "romuja" Intialaisia.

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN KIRJE 29.10.2008.

"Reino Virtanen
Jämsä


Viite       Kirjeenne 15.3.2008



Olette lähettänyt sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälälle kirjeen,. jossa kerrotte hoidossanne tapahtuneiden virheiden selvittelystä vuodesta 1979 lähtien. Ministeri Hyssälä on siirtänyt asian sosiaali- ja terveyspalveluosastolle käsiteltäväksi.

Sosiaali- ja terveysministeriö johtaa ja ohjaa valtioneuvoston osana sosiaaliturvan ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämistä ja toimintapolitiikkaa. Ministeriö määrittelee kehittämisen suuntaviivat, valmistelee lainsäädännön ja keskeiset uudistukset ja ohjaa niiden toteuttamista sekä huolehtii yhteyksistä poliittiseen päätöksentekoon. Läänin alueella terveydenhuollon valvonta kuuluu lääninhallitukselle.

Terveydenhuollon ammattihenkilöiden yleinen ohjaus kuuluu sosiaali- ja terveysministeriölle. Terveydenhuollon ammattihenkilöitä valvovat Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen lisäksi lääninhallitukset omilla alueillaan. Lääninhallitukset valvovat terveydenhuollon toimintayksiköiden toimintaa ja tietyissä erikseen säädetyissä tapauksissa myös Terveydenhuollon oikeusturvakeskus suorittaa tätä valvontaa.

Hoitoon tai kohteluun tyytymätön potilas voi kannella saamastaan hoidosta tai hoitoon liittyvästä kohtelusta lääninhallitukselle. Lisäksi potilaalla on mahdollisuus kannella asiasta suoraan yleisille lainvalvojille, oikeuskanslerille tai eduskunnan poikeusasiamiehelle. Pääsääntönä on, että valvontaviranomaiset eivät tutki kanteluja, jotka koskevat yli viisi vuotta vanhaa asiaa, ellei asian tutkimiselle ole erityistä syytä.

Kirjeessänne kerrotte, että asiaanne on käsitelty myös raastuvanoikeudessa ja hovioikeudessa. Sosiaali- ja terveysministeriö ei voi puuttua muiden viranoaisten, kuten poliisin tai oikeusistuinten, tekemiin ratkaisuihin.


Apulaiosastopäällikkö Marja-Liisa Partanen

Hallitussihteeri  Anne Koskela".


Kysynkin, mitä virkaa on eri ministeriötten olemassa ollolla Suomessa?  Mitään eivät saa aikaan kuin pallotella toinen toiselleen ikään kuin pelaisivat jalkapalloa työnsä edestä.


torstai 6. marraskuuta 2014

KIRJEENI PRESIDENTTI TARJA HALOSELLE 6.10.2008.

"Reino Virtanen
Jämsä


Presidentti Tarja Halonen
Mariankatu 2
00170 Helsinki


Kunnioittavasti käännyin Teidän puoleenne 25.8.2008 kirjeelläni ja seitsemällä liitteellä, joten mitään ei pitänyt jäädä epäselväksi siitä, että minkälaisen törkeän väärennös- ja virkarikosjutun uhriksi olen joutunut tässä ns. pihti-jutussa.---

jatkoa. Myös tämän maan asianajajiin ei voi enää luottaa. Kyllä osaavat pelitaidon, miten rikosten uhrilla rahastetaan. Viisi asianajajaani osasi ottaa palkkiot, mutta oikeutta eivät ajaneet minulle, vaan hyväosaisten puolta ajoivat. Viimeinen asianajajani oli poikkeus, hän oli nimittäin jo kuudes asianajaja.

LIITE 5. Todistaa sen, etä kuudes asianajajani Jussi Keski-Keturi teki minun oikeuden saamiseksi kaikkensa, mutta kelvottomille poliiseille ja tuomioistuinten puolueellisille päätöksille ei mahtanut mitään, joten hän menetti uskottavuuden täydellisesti tuomioistuimiinkin.

Kysynkin, kuka on vielä sinisilmäinen ja luottaa poliiseihin ynnä valtion viranomaisiin, sekä tuomioistuimiin?

Kunnioittavasti  jään odottamaan Teidän kantaanne arvoisa presidentti Tarja Halonen, että ryhdyttekö toimenpiteisiin, siten että lopulta saisin korvaukset menetetystä terveydestä ynä menetetyistä ansiotuloistakin.

Kunnioittavasti

Reino Virtanen".


Jokainen lukija tehköön päätelmänsä siitä, että onko Suomi oikeusvaltio ja onko presidenteillä halua auttaa rikostenuhreja saamaan oikeuden?

APULAISOIKEUSKANSLERIN VASTAUS 17.9.2008

"Reino Virtanen
Jämsä



Te olette oikeuskanslerille 15.3.2008 osoittamassanne kirjoituksessa sekä myöhemmin toimittamissanne lisäkirjoituksissa kertonut lähes kolmekymmettä vuotta sitten kohdallanne tapahtuneesta hoitovirheestä sekä siitä aiheutuneista seuraamuksista ja käymistänne oikeusprosesseista.

Totean kirjoituksenne johdosta seuraavaa.

Perustuslain 108 §:n 1 momentin mukaan oikeuskanslerin tulee valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa.

Valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain 4 §:n 1 momentissa säädetään, että oikeuskanslerin on tutkittava asia, jos on aihetta epäillä oikeuskanslerin valvontavaltaa kuuluvan henkilön, viranomaisen tai muun yhteisön menetelleen lainvastaisesti tai jättäneen velvollisuutensa täyttämättä taikka jos oikeuskansleri muusta syystä katsoo siihen olevan aihetta. Oikeuskansleri ei kuitenkaan tutki kantelua, joka koskee yli viisi vuotta vanhaa asiaa, ellei kantelun tutkimiseen ole erityistä syytä.

Olette kirjoittanut samoihin asioihin liittyen myös aikaisemmin oikeuskanslerille. Teille on vastattu muun muassa apulaisoikeuskanslerin kirjeellä 15.3.2001 (dnro 31/1/012).

Kirjoituksenne eivät näin ollen ole antaneet aihetta toimenpiteisiin.


Apulaisoikeuskanslerin sijainen  Risto Hiekkataipale

Vanhempi oikeuskanslerinsihteeri  Kaija Kääriäinen-Malkoc".



En voi kuin lainata jälleen prof. Jyrki Virolaisen lähettämästä kirjeestä katkelman; "että puheet virkamiesmafiasta, jota korkeimmat laillisuudenvartijat vain suojelevat, eivät olekaan mitenkään tuulesta temmattuja".

Tämä Virolaisen toteamus pitää paikkansa tässä ns. pihti-jutussa 100%. Suomesta ei näy tulevan esiin sellaista virkamiestä, joka puhdistaisi koko laittomien virkamiesten tekemiset ja saattaisi heidät vastuuseen tekemisistään. Pihti-jutun vanhentumisesta ei voida puhua, niin kauan kuin on tutkittu hämärät kuoleman tapaukset ensin ja tämän päälle poliisin vanhentamat väärät valat 2007.

Kyseessä on mitä ilmeisemmin poliisin  kohdalla virkarikos ja vanhentumisaika on näin ollen hänen kohdalla 2017.

lauantai 1. marraskuuta 2014

VALTAKUNNANSYYTTÄJÄNVIRASTON VASTAUS 14.2.2008

"Reino Virtanen
Jämsä


Valtakunnansyyttäjänvirastoon 12.12.2007 lähettämänne kirjoitus

KANTELU poliisiviranomaisista

Te olette kirjoituksessanne epäillyt KRP:n poliisien syyllistyneen rikosten salaamiseen sekä eri viranomaisille annettuiohin perättömiin lausuntoihin useiden esitutkintojen ja oikeudenkäynttien kohteena olleen asianne tutkinnassa. Lisäksi olette katsonut, että sisäasiainministeriö on toiminnallaan aiheuttanut syyteoikeuden vanhentumisen jonkin epäilemänne rikoksen osalta.

Valtakunnansyyttäjä ei ole toimivaltainen tutkimaan poliisin menettelyä laillisuudenvalvonnan kannalta. Poliisin toiminnan tutkiminen kuuluu lääninhallituksen poliisiosastolle ja sisäasiainministeriön poliisiosastolle sekä laillisuusvalvojille, eduskunnan oikeusasiamiehelle ja valtioneuvoston oikeuskanslerille. Oikeuskanslerin toimivaltaan kuuluu myös sisäasiainministeriön virkatointen lainmukaisuuden valvonta.

Poliisiylitarkastaja Jouni Välkki on Teille osoittamassaan vastauksessa 22.10.2007 ohjeistanut, kuinkka Teidän tulee menetellä, mikäli katsotte jonkun henkilön syyllistyneen asianne käsittelyssä rikokseen.

Asia ei anna aihetta valtakunnansyyttäjän toimenpiteisiin.

Kirjoituksenne liitteet palautetaan ohessa.

Aåulaisvaltakunnansyyttäjä  Jorma Kalske

Tarkastaja  Anneli Nikkola".

Mielenkiinnolla odotan Kalskelta kannanottoa huumepoliisien jutussa, että onko häne näkönsä näinä kuluneina vuosina parantunut tai pahentua ?

KIRJEITÄ LÄHETELLYT

Valtioneuvoston oikeuskansleri Jaakko Jonkalle lähetin kirjelmän 1.7.2008. ja kantelun 15.3.2008 poliisiviranomaisten menettelyistä. Sekä lisäksen lähetin Jonkalle 26.3.2008.

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälälle 15.3.2008.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta Eduskunta  6.5.2008 Lisäksi presidentti Tarja Haloselle 25.8.2008.

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen  eduskunta. Kirjelmässäni muistutin saamaastani vastausta ja lähetin jäljennöksen Urpilaiselle. Kirjeen oli minulle toimittanut lainsäädäntösihteeri K.T.Ahonen. Hän lähettämässä kirjeessä 5.4.1984 toteaa; "Myöskään ei voitane osoittaa todistemateriaalia virheelliseksi".

Kirjeeni lähetin muistutusmielessä, että väärennökset ovat tutkimatta ja ovat yhä edelleen tänäänkin 1.11.2014.

Kallista aikaani en käynyt käyttämään, koska samasta rikosasiasta oli kyse, joten  olen useatkin kerrat ne tuonut julkisuuteen. Ennakolta oli arvattavissa, että heillä ei ollut halua puuttua erittäin ikävään ja törkeään väärennös- ja virkarikosten selvittämiseen ei edes Tarja Halosellakaan.

Kelvottomien ja saamattomien virkamiesten  tekimiset ja kylvökset ovat tuottaneet satoa näinä vuosina. Tänään tapasin erään miehen ja totesi kylmästi minulle; "KRP:n poliiseihin en luota yhtään ja näyttää siltä, että holtittomuus sen kuin jatkuu poliisien piirissä.

Onhan tämä päivän selvä jo ennakolta odotettavissa juttu mihin poliisit vajoavat, kun ministeriksi nimitettiin Päivi Räsänen. En voi muuta todeta, että suutari pysyköön lestissä.