sunnuntai 23. marraskuuta 2014

KETKÄ OVAT TODELLISIA SYYLLISIÄ HOLTITTOMAAN TALOUTEEN ?

Sodan jälkeen päättäjät tekivät kaikkensa kansalaisten elämisen eteen. Sotakorvaukset tulivat maksuun ja ne on maksettu. Mitä tästä ajasta politiikot ovat oppineet? Suoraan ilmaistuna ovat menettäneet kaiken mitä ovat kerinneet kerjuta veromarkkoja kansalaisilta.

Mihin veromarkat käytetty? Ketkä käyttäneet?
1. Suomen valtio kansanedustajien tekemillä päätöksillä.
2. Kunnat ovat ja samaan uppoavaan suohon langnneet.
3. Seurakunnatkin ovat yhtä lailla menetelleet, kun veromarkkoja kilissyt pussiin.

Valtion menoja näkemykseni mukaan pitäisi karsia ensimmäisenä PUOLUETUET POIS.
Sanotaan pienistä tuloista syntyy isot kosketkin. Kaikki turhanpäiväiset, keksityt korvaukset pois kansanedustajilta.
Kansanedustajien ja ministereitten saamiin korvauksiin ja pitäisi kansalaisten puuttua seuraavissa vaaleissa. Olen seurannut kansanedustajien ammatillista koulutusta ja se on mietityttänyt, että miten suuripalkkaisia kansalaisia hakeutunut ja myös päässyt kansanedustajaksi?

Olen sitä mieltä, että he saavat paremman korvauksen kuin omasta ammatistaan sai ennen kansanedustajaksi päästyä.

Olen myös sitä mieltä, että karsia ylimääräiset poliittisetvirat valtion eri virastoista. Siis isollaluudalla kerralla puhdistaa turhat roskat nurkista

Kunnat ja lenkesivat samaan kuoppaan kuin valtio. Keksittiin erinäisiä työpaikkoja omille jäsenille.
Näistä tuli ns. puolueitten suojelupaikkoja kuntaan. Jämsänkoskelle piti saada oma viinakauppa. Ei riittänyt se, että Jämsässä 7 km päässä oli viinakauppa. Onneksi rahan tiukkuudesta johtui, että viinakaupan ovet joutuivat sulkemaan Jämsänkoskelta.

Seurakunnat ja mässäsivät yhtälailla veromarkkoja. Virkoja piti lisätä ja uusia rakennelmia rakentaa yhä lisää. Ei laskettu sitä, kuinkka vähän kättäjiä oli eri rakennuksilla, joten tästä seurasi sama valitus kuin valtiolla ja kunnilla.
Veromaksajia vähentyi ja kirkosta eronnut paljon kansalaisia kaikki nämä aiheuttivat seurakunnille vaikeuksia.

Toisaalta tämä opettaa päättäjiä holtittomasta taloudenhoidosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti