tiistai 30. joulukuuta 2014

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA

Vuosi 2014 on lopuillaan. Vuosi jää historiaan lukemattomista tapahtumista mitä kuluneella vuoden aikana tapahtunut maailmalla, sekä ennen kaikkea maassammekin.

Itse kunkin pitäisi miettiä, olenko ollut juuri minä ollut vaikuttamassa kaikkeen pahaan mitä on maassamme tapahtunut 2014?

Mitä maailmalla tapahtuu esim. kansojen välisissä sodissa, niin uskon siihen Suomi olisi voinut esimerkillään ainakin vähän vaikuttaa sisällisasioihin.

Mutta Suomessa on omat kireätkin poliittiset välit jännitetty valmiiksi toista lähimmäistä kohtaan. Tähän vaikuttaa puolueet ja ennen muuta suuri kateus, jos vahingossa sattuisi joku roponen mennä vastapuolen pussiin. Ilman muuta tallaiset vahingot on aikanaan elimoitava alas ampumalla. Sääliä ei näy olevan kansanedustajilla, jotka hapuilevat "kuuta" taivaalta saadakseen valtaa itsellensä.

Itse olen KOK kannattaja ja iloitsen tällä hetkellä pääministerin avoimesta käyttäytymisestä. Hänen kasvoiltaan loistaa ilo ja se paljon kaivattu suuri tietämys jota hän hallitsee. Kansanedustaja Salolainen TV kiitteli pääministeriä hyvästä käyttäytymisestä, sekä ennen kaikkea hänen valtavasta tietämyksestään.

Kuunteln TV 1 lauantai aamu ohjelman, jossa haastateltiin pääministeriä.
Sitä vain ihmettelen, kun monet eivät hyväksy pääministerin leppoisaa ja sanoisinko iloista esiintymistä. Ei pääministeri voi mennä luonnettaan muuttamaan toisenlaiseksi, minkä Luoja on hänelle antanut.

Meidän jokaisen pitäisi olla erittäin kiitollisia pääministerin avoimesta ja hänen iloisuudestaan. Itse olen tiiviisti seurannut politiikkaa ikäni ja ennen kaikkea mieleen jäänyt eri pääministerit 1950 luvulta lähtien.

Olin Karstulan Evankelisessa Kansanopistossa 1955-1956, kun Kekkonen valittiin presidentiksi. Jokainen voi miettiä sitä olisiko Suomi itsenäinen, jos Kekkosesta ei olisi tullut presidenttiä  -56?

Saamme olla kiitollisia Kekkosen ajasta. Valitettavasti Kekkosen jälkeen kansalaiset valitsivat presidentiksi Koiviston. Ahtisaaren ja Halosen.

Jumala johdatti Suomen presidentiksi Sauli Niinistön. Tästä saamme kiittää vain Jumalaa, joka kaiken on sallinut tapahtuvaksi kansalaisten parhaaksi.

En voi kuin kiittää Niinistöä, että on jälleen ottanut yhteyttä Venäjän presidentttiin puhelimitse.
Rauhaa ja hyvää naapurin väliä ei voida pitää yllä sotimalla. Meillä pitää olla hyvä tahto ja rohkeus tunnustaa naapurimme olemassa olo näinä vaikeina aikoina.

Toivotan Suomen kansalle JUMALAN  SUURTA  ARMOA  JA RAKKAUTTA.

Lisäksi presidentti Niinistölle viisautta, sekä pääministerille, että kuuntelisivat tarkkaan JUMALAN ääntä, mitä HÄN heidän omassa tunnoissaan puhuu.

LISÄKSI SIUNAUSTA JA VARJELUSTA SUOMEN KANSALLE 2015.

perjantai 19. joulukuuta 2014

PYYNTÖ PÄÄTÖKSESTÄ

"Reino Virtanen                                               Jämsä 5.6.2012
Jämsä


SISÄMINISTERI  PÄIVI  RÄSÄNEN
00102  EDUSKUNTA


ASIA:  Pyyntö päätöksestä

Kunnioittavasti pyydän Teiltä kannanottoanne erittäin törkeässä väärennös- ja virkarikosjutusta, että tuletteko ministerinä määräämään rikostutkinnat asiakirjojen väärennöksistä?

Ehdottomasti minun pitää saada päätös Teiltä rikosasiassa, koska eri viranomaisten kelvottomat päätökset ovat ajallisesti vanhentuneet.

Olen valittamassa Euroopan ihmistuomioistuimeen. Edellytyksenä valittamiselle on se, että valitus on tehty kuuden kuukauden kuluessa lopulliseksi katsottavasta ratkaisusta.
Tämä tuli minulle yllätyksenä, kun entt. toimittaja Uolevi Mattilan kanssa kävimme läpi asiakirjojani ja ei löytynyt tuoretta päätöstä.

Päätöksessä tulee selvästi ilmetä se, tutkitaanko väärennetyt asiakirjat Teidän määräyksestä tai ei.

Kunnioittavasti

Reino Virtanen".



Valitettavasti ministeri ei ole "uskaltanut" tarttua törkeän virkarikosjutun selvittämiseen. Toiseksi epäilen hänenkin alistuneen, nöyrtyneen virkamiesmafian taa. Näyttää siltä, että mitään ei paina ministerin kristillysyys ja myös ministerin valakaan. Odotin Räsäsen puuttuvan kristittynä rikosjutun selvittämiseen, koska on tuonut esiin sen,"jokaisen on hoidettava oma tonttinsa".

Räsäsen toiminta on valaisevaa, että maamme virkamiehet saavat tehdä laittomuutta  mielensä mukaan.

Mitä tulee Aarnion juttuun ja sen tutkintaan ym. minua on ihmetyttänyt se, mitä jutun takana todellisuudessa on tehty ja ketkä ovat loppujen lopuksi niitten suojelijoita?
Joka tapauksessa esitutkintaa seuratessani, tuli mieleen samat kujeet KRP.n taholta kuin tässä ns. pihti-jutun esitutkinnoissa 1983-1995.

tiistai 16. joulukuuta 2014

LAUSUNTO LÄÄKINTÖHALLITUKSELTA 28.6.1984

"Helsinki 28.6.1984                        Jämsän nimismiespiiri
                                                         apulaisnimismies Joeli Kangas
                                                         Postilokero 31
                                                         42101 Jämsä
DNo 904/03/83
Viite Jämsän apulaisnimismies
Joeli Kankaan kirjelmä 30.4.1984 no 330

Asia  lausunto Reino Virtasen
         ampuma-aseen hallussapito-
         luvan peruuttamisen lääke-
         tieteellisistä perusteista

Lääkintöhallituksella on asian käsittelyssä läheteasiakirjojen, jotka palautetaan, lisäksi ollut käytössään Reino Virtasen sairauskertomukset Keski-Suomen keskussairaalasta, Jokilaakson aluesairaalasta ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntainliiton Jämsän mielenterveystoimistosta.

Asiakirjoista käytettävissä olevan selvityksen perusteella lääkintöhallitus viitekirjeessä pyydettynä lausuntonaan ilmoittaa, että Reino Virtasen mielentilasta on käynyt ilmi sellaisia seikkoja, että häntä psykiatrisen kokemuksen mukaan on pidettävä potentiaalisesti vaarallisena toisten hengelle tai terveydelle, minkä takia hänelle ei lääkintöhallituksen käsityksen mukaan tulisi myöntää ampuma-aseen hallussapitolupaa.

Pääjiohtajan sijaisena
ylijohtaja   Timo Lehtinen

Toimistopäällikkö  Raimo A. Lahti".


Lääkintöhallituksen lausunto mitä ilmeisemmin on tullut yhteiskunnalle kalliiksi. Ne sen sadat kilometrit joita autoilla reissasivat Jämsän ja Äänekosken välillä virkamiesmafian apupojat, eli poliisit. Tuskin poliisit omilla eväillään ajoivat noin 500 km yhteensä tai jopa enemmän.
Kyllähän virkamiesmafian mielestä olin heille erittäin vaarallinen mies, joten käyttivät kaiken keinonsa päänimenoksi 1984. Mutta heidän töynsä valui kuin pieru saharanhiekkaan.
Vielä täytyy kiittää Keski-Suomen lääninoikeutta, että eivät lähteneet mukaan virkamiesmafian mukaan.
Minä tein kaiken sen eteen, että poliisien piti kuunnella minua ja noudattaa lakia, ei virkamiesmafiaa. 

OTTEITA SAAMISTANI KIRJEISTÄ, LAUSUNNOISTA

Arkistoa selatessani osui eteeni prof. Jurki Virolaisen kirje 4.8.-95. Virolainen toteaa kirjeessään:"Olen tosin velimieheltäni Pertti Virolaiselta kuullut uskomattomalta kuulostavia juttuja "Pihti-Virtasesta", mutta pidin tätä vain jonkinlaisena yksityistapauksena. Kun olen perehtynyt joihinkin muihin vastaavanlaisiin tapauksiin, alkaa näyttää siltä, että puheet virkamiesmafiasta, jota korkeimmat laillisuudenvartijat vain suojelevat, eivät olekaan mitenkään tuulesta temmattuja. HS:n kirjoitukseni Jorma S. Aallon roolista perustuikin tähän päätelmään.--

Itse olen suhtautunut epäillen oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen suorittamaan laillisuusvalvontaan, en niinkään ajatelleen po. viranhaltijoiden henkilöitä, vaan sitä, mitä mahdollisuuksia jälkikäteen on yleensä puuttua virkamiesten virheelliseen menettelyyn. Mutta nyt alan uskoa, että jos näille paikoille saataisiin todella valtaapitävistä viranomaisista riippumattomia lujaluonteisia juristeja, tilanne ei sittenkään olisi oikeudenloukkauksia kokeneiden ihmisten kannalta niin toioton kuin tällä hetkellä näyttää olevan.

Saa nähdä, millainen oikeusasiamies syksyllä saadaan. Itse epäilen, että  valituksi tulee jälleen kerran vahvan puoluesidonnaisuuden omaava "asiantuntijavirkamies", joka kiitollisena valinnastaan tulee vetämään samanlaista varovaista viranomaisystävällistä linjaa kuin Aalto oikeuskanslerina.
--
Mielestäni - toiminta täytyisi saada julkisuudessa tunnetummaksi. Siinä suhteessa saattaisi olla paikallaan tehdä kirja, jossa kerrottaisiin joidenkin räikeimpien tapausten vaiheet ja viranomaisten kannanotot niihin.

Olisi hyvä, jos tapauksiin saataisiin kommenteja juristeilta, jos niin rohkeita lakimiehiä vain löytyy. Itse voisin olla kommentoimassa joitakin tapauksia".

Näin kirjoitti Turun yliopiston oikeustieteen prof. Jyrki Virolainen 4.8.-95.
Kysynkin, mitä parannusta on tapahtunut Suomessa, että rikosuhrit olisimme saaneet oikeutta Virolaisen lähettämän kirjelmän jälkeen?

Parhaani olen yrittänyt tehdä tämän eteen, mutta vastassa on ollut aina virkamiesmafia, josta nimenomaan Jyrki Virolainen varoitti kirjelmässään.

Virolaisen kirjelmä pisti minut töihin tämän "PIHTI-VIRTASEN PALSTA" kirjoittamisen aloittamiseen. Minulle selvisi se, että virkamiesmafia oli hiljentänyt toimittajat kirjoittamasta lehdistöön tosiasiat pihti-jutusta ym.

Palstani kirjoittaminen on ollut hyvää aivojeni jumppaa ja samoin muistella ns. virkamiesmafian kanssa käytyä siviilisotaa. Lukijani ovat saaneet lukea sen kaiken roskan mitä ovat lukemattomat virkamiesmafian virkamiehet minulle röyhkeästi vastanneet

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

KANTELU PÄIVI RÄSÄSELLE 2.4.2012

"Reino Virtanen                                                                         2.4.2012
Jämsä


Sisäasiainministeri  Päivi Räsänen
Snelmaninkatu 1  A
00023  Valtioneuvosto


ASIA:  KANTELU

Tein  TEILLE  kantelun valtion virkamiehistä 27.6.2011. En ole saanut TEILTÄ vastausta. Sain kirjelmän  sisäasiainministeriön oikeusyksiköltä 22.3.2012. Kirjelmä päivätty 15.3.2012.
Allekirjoittajina lainsäädäntöjohtaja Markko Viitanen ja tarkastaja Pauliina Juntunen.
En tiedä sitä onko heillä ollut nähtävillä väärennettyjä asiakirjoja? Pidän "MUSTAALISTAA" henkilöistä, jotka ovat antaneet kirjallisen lausunnon väärennös- ja virkarikosjutussa. Yllä mainitut henkilöt eivät olleet listallani, mutta hekin ovat nyt listallani.

Vaadin TEIDÄN toiminnasta jäljennöksen kirjallisena, että minkälaisen kirjelmän olette oikeusyksikköön toimittanut?
LIITTEENÄ lähetän jäljennökset röntgenosaston lausunnosta nro 358 sekä leikkauskertomuksesta 12.12.1979 liitteenä 2.
Alkuperäiset asiakirjat ovat Jämsän sairaalan arkistossa. Huomautan, että poliisia eivät kiinnosta kyseiset asiakirjat. Asiakirjat todistavat esillä olevan törkeän väärennös- ja virkarikossarjan.

Kysyn, missä viipyy päätöksenne tekemästä kantelustani 27.6.2011 ? Muistutan yhä, että KRP on yksi suojelija kyseisessä väärennös-ja virkarikosjutussa. Sanonta KRP:sta on, että KRP tarkoittaa
"Keskitetty Rikollisten Puolustuslaitos".
Tämä ainakin pitää paikkansa pihtiä koskevissa asioissa, niin kauan kuin KRP ei ole tutkinut esillä olevia väärennöksiä. Ihmettelen yhä sitä kuinkka kauan Suomen valtiolla on varaa pitää pystyssä KRP ?

LIITE 2. On todisteena rikostarkastaja Lauri Leppäsen työstä 1995. Leppäselle näytin ja selitin sen kuinkka 3.12.1979 röntgenlääkäri Martti Simpasen lausuntoa on jälkikäteen menty väärentämään. Leppänen ottanut jäljennöksen ja tämän liitti tutkinta aineistoonsa nro:lla 358. Väärennys kohta on mustana. Asiakirjasta ei enää saa selvää.

Toinen teko Leppäsen haluttomuudesta on toinen jäljennös nro:lla 314. Leppänen ottanut tyhjästä kirjekuoresta jäljennöksen. Kirjeen lähetin Silvolalle, joka sisälsi laskuni ja lääkekulut siltä ajalta joita kerttyi suonipuristimen jäämisestä vatsaontelooni. Kirjeen postitin 21.12.79 Silvolalle kirurgi Niilo Hakolan neuvomana.

Virkamiehistä kyllä löytyy törkeän väärennöksen suojelijoita, kun pitäisi selvittää väärennökset ja niitten tekijät, niin heitä ei näy löytyvän virkamiehistä.

Todella olisi jo korkea aika tutkituttaa kyseinen laaja rikossarja puolueettomasti. Rikosjuttu ei ole suinkaan vanhentunut, koska yhä tulee postista KELVOTTOMIA PÄÄTÖKSIÄ. Huomautan, että Jämsän poliisin suojelu päätöksestä ei ole kulunut 5 vuotta, jossa vanhennutti mm. oikeudessa tehdyt väärät valat.

Kysynkin TEILTÄ, että oletteko samalla puolella Jämsän poliisin kanssa suojelemassa vääriä valoja?

Lisäksi kysyn, että odotatteko lisää tässä rikosjutussa itsemurhia? Voin kertoa muutamia henkilöitä jotka ovat tehneet itsemurhan, kun ovat eläissään lähteneet suojelemaan rikoksia PIHTIÄ-KÄSITTÄVÄSSÄ jutussa. Rtg-rof. Pekka Soila, KRP:n apulaisp. Markku Salminen, rikosylitarkastaja Jouni Välkki, asianajaja Juhani Wacker, asianajaja Jaakko Hirvonen, jonka Vaasalainen mies tappoi Saarijärvellä. Epäilyttäviä tapauksia ovat kirurgi Heikki Silvola, jota epäilen päätekijäksi. Ja Elvi Lehtonen, Eino Lehtinen, Pauli Lampinen, Paavo Toionen ja Niilo Hakola.

Jutustani yhä käydään avointa keskustelua. Päähuomioni on KRP ja muut poliisit. Itse en yhtään luota poliiseihin. Sekä iso määrä kansalaisia, jotka ja eivät enää luota poliiseihin. Kirjani on vienyt terveiset perille, että minkälaisessa yhteiskunnassa elämme?

Prof. Antti U. Arstila kirjoitti Jämsän lehteen 28.7.1997, jonka lähetän liitteeksi TEILLE. Prof. Jyrki Virolaisen lähettämä kirje on tuossa arkistooni sotkeutunut, joten en voi sitä lainata tähän tällä kertaa.

Mitä tulee yhä jatkuviin koulujen ampumistapauksiin, näistä on tullut eri viranomaisille muistutus tekemisistään. Siis virkamiesten tekemät työt ja tekemättömät antavat aiheen puuttua toivottomiin tekoihin, siis kaiken takana on toivottomuus SUOMEN OIKEUDESTA. Kyllä tämän poliisienkin pitäisi tietää, mutta löytyykö heistä tunnustajia?

Olin oikeudessa 1980 luvulla jolloin istuvatuomari kävi minulle karjumaan yleisön kuullen. Jälkeen päin sain kuulla, että yleisön joukossa oli ollut mieshenkilö poikansa kanssa. Poika todennut isälleen, että tuli ase mieleen. Jos pojalla olisi ollut ase mukana, niin mitä olisi tapahtunut tuomarille?

Tätä voi kukin miettiä, että olenko minä virkamiehenä, poliisina tai tuomarina ollut aiheuttamassa ampumistapauksen? Minun mielestä virkamiesten pitäisi ottaa kiltisti "lusikka" oikeaan käteensä ja lopettaa rikosten suojelut, jos halutaan todellisuudessa lopettaa ikävät ampumistapaukset Suomesta.

Ent. poliisiylitarkastaja Pertti Virolainen sanoi minulle puhelimessa 2002, että "yhtään ei enää voida luottaa valtionvirkamiehiin". Virassaan Virolainen oli ajamassa minulle oikeutta, mutta aina vastassa hänellä oli KRP. Siis KRP on kaiken laittomuuden suojelija ja tuomioistuimetkin.

TE MINISTERINÄ olette vastuussa poliisien tekemisistä, joten yhä odotan TEILTÄ TEKOJA rikosjutun tutkinnan aloittamisessa.

Kunnioittavasti
Reino Virtanen".


Tänään 11 päivänä joulukuuta 2014 ei ole mitään viranomaisten taholta tapahtunut, että voisin kertoa sen, että hyvin ovat poliisiviranomaiset selvittäneet erittäin törkeän väärennös- ja virkarikosjutun.

Valitettavasti näin hyvin eivät asiat ole vieläkään Suomessa, että me rikostenuhrit olisimme saaneet oikeuden.
Muistutan sitä ns. pihti-juttu ei ole suinkaan vielä vanhentunut. Jämsän poliisin laittomasta suojelupäätöksestä ei ole vielä kulunut kymmentä vuotta. Virkamiehen vastuu on 10 vuotta. Jämsän poliisin kohdalla juttu vanhenee 2017, siis virkamiehenä tehty virkavirhe anhentumisaika on 10.vuotta.
Lisäksi juttuun epäilen vahvasti liittyvän murhia 1983 - 2000 luvulle asti Murhat eivät koskaan vanhene. Juttuun on ensin poliiseista sotkeutunut KRP:n johtoa ja tämän jälkeen KRP:n tutkijoita 1983 aina 1995, jolloin potkut annoin viimeiselle KRP:n tutkijalle kelottomasta esitutkinnasta.

perjantai 5. joulukuuta 2014

AVOINKIRJE PÄIVI RÄSASELLE 31.12.2011

"Reino Virtanen                                                      Jämsä  31.12.2011
Jämsä



Sisäministeri
Päivi Räsänen

Snellmanninkatu  1 A
00023  Valtioneuvosto


Kunnioittavasti  pyydän Teitä, sisäministeri Päivi Räsänen puuttumaan erittäin törkeään väärennös- ja virkarikosvyyhteen, josta aikaisemmin olen Teille tiedottanut kantelissani 27.6.2011.

Pyydän vain yhtä, että määräisitte ministeriön tutkimaan todisteaineistot, joita ovat käyttäneet todisteina esitutkinnoissa, että tuomioistuimissa todisteina, vaikka vastapuolen todistajat ovat tienneet sen että aineistot olivat väärennettyjä ja tästä huolimatta vetosivat niiden olleen alkuperäisiä todisteita.

Haatamani todistajat, lääkärit prof. Arstila, Väyrynen, Nyyssönen ja Räsänen ovat yksiselitteisesti kertoneet rtg-kuvat väärennetyiksi. Väyrynen on ainut elossa oleva silminnäkijä asiassani, joka on nähnyt poistetun pihdin ja kertonut aina, että pihti on vaihdettu, sekä poistettu pihti oli pahoin syöpynyt. Väyrynen on syöpymisestä kertonut yhtä pitävästi kuin pihdin poistanut kirurgikin.
Alkuperäisiä todisteita eivät ole tuoneet esiin ensinkään, joita näin itse 3.12.1979-20.12.1979 Jämsän aluesairaalassa.

Huomautan, että törkeän jutun suojelijaksi saivat KRP:n tutkijat mukaan ja tästä johtui se että useat lääkärit ja hoitajatkin uskalsivat lähteä rikosta suojelemaan. Epäilen päätekijöitten jo alkuaikoina sopineen sen, että rikoksia eivät lähde tuomaan esille siten, että saisin oikeuden.

Näkemykseni on siinä suhteessa oikea, kun KRP laskutti minua esitutkintapöytäkirjasta vuonna 1983 683 markkaa. Saman koin tuomioistuintenkin päätöksistä, että kaikin konstein yrittivät minut hiljentää rikosten penkomiselta.

Käsittääkseni tekemänne ministerivala velvoittaa TEIDÄN puuttumaan kyseessä olevan rikosjutun tutkinnan määräämiseen, sekä seuraamaan, että juttu tutkitaan puolueettomasti. Puolueeton tutkinta tietäisi lopulta minulle oikeuden ja tulisin saamaan menetetyt vahingonkorvaukset yli 30 vuodelta.

Tilanne on tällä hetkellä, että pienestä eläkkeestäni ulosottaja ottaa ensin omansa.

Kysynkin TEILTÄ arvoisa ministeri toimitteko vannomanne valan mukaan;"toimin oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi". Käsittääkseni olen ja kansalainen, joten Teillä on velvollisuus puuttua erittäin törkeääseen väärennös- ja virkarikosjutun tutkimuksen määräämiseksi välittömästi.

Luin Iltalehden 13.12.2011, jossa kerrottiin Teidän puuttuneen polkupyörävarkauteen. Välittömästi mieleen palautui jälleen tekemäni kantelu Teille 27.6.2011. Ette ole vieläkään puuttuneet niinkuin ministerivala velvoittaa Teidän toimimaan. Vaiko onko niin, että Teidän näkemyksen mukaisesti kansalaiset eivät olekkaan samanarvoisia SUOMESSA?

Jos ette ministerinä nyt toimi tekemänne valan vannomisenkaan jälkeen siten, että väärennökset tutkinnan jälkeen todetaan väärennöksiksi. Kirjassani ISÄN  PUUMERKKI olen tuonut esiin selvät väärennökset, joita lääkärit yhteistyönä KRP:n kanssa ovat juonineet vahingokseni terveyteni kustannuksella.

Lopuksi, jos ette toimi kuin vala velvoittaa, niin minulla ei ole muuta kuin syytä epäillä Teidän silloin rikkoneen ministerivalanne. Teillä tällöin ei ole muuta mahdollisuutta kuin erota ministeri virastanne välittömästi.

Kaikella kunnioituksella

Reino Virtanen".



On valitettavaa todeta, että Räsänen ei ole valvonut alaistensa tekemiä päätöksiä ns. pihtiä-käsittävässä rikosjutussa ensinkään.
Kysynkin, mitä tuuvaavat ne kansalaiset, jotka ovat joutuneet tuomituiksi pienistäkin tekosistaan?
Uhrina koin sen että viranomaisten tekemät päätökset kasvattavat katkeruutta, kun saavat nähdä sen että kansalaiset on jaettu kahteen eri kastiin suomessa. Pihti-juttu on selvä osoitus jossa suojellaan virkamiehiä tekemistään virkarikosksista.

SISÄASIAINMINISTERIÖ MINISTERIÖN OIKEUSYKSIKÖN VASTAUS 15.3.2012

"Reino Virtanen
Jämsä

Kirjeenne sisäasiainministeri Päivi Räsäselle 31.12.2011

VASTAUS  KIRJEESEENNE

Olette lähettänyt sisäasiainministeri Päivi Räsäselle 31.12.2012 päivätyn kirjeen.

Ns. pihti-asianne käsittely on säsäasiainministeriössä päättynyt. Teille on kerrottu asianne käsittelyn päättymisestä sisäasiainministeriön poliisiosastolta 29.9.2009 ja 22.10.2007.


Lainsäädäntöjohtaja  Markku Viitanen

Tarkastaja Pauliina Juntunen


Tiedoksi Sisäasiainministeri Päivi Räsänen".



Tiedoksi lukijoilleni. Jouduin yllättäen sairaalaan 24.11.2014 klo 0.20. Tuli tauko kirjoituksiini ja näin yritän jälleen kirjoittaa. Tämä kirjoitukseni on hyvää jumppaa aivoilleni sekä herra parkison sairaudelle.
Eilen pääsin kotia oltuani sairaalassa 11 vuorokautta. Älkää ihmetelkö kirjoituksissani olevia kirjoitusvirheitä. Neuroloogi lisäsi yhden tabletin lisää vuorokaudessa. Toivottavasti lääke korjaa tuota yläpään tietokonetta.

Ministeriön oikeusyksikön vastaus on selvä, että törkeätä väärennös-ja virkarikosjuttua eivät ryhdy selvittämään, koska selvitys paljastaisi kaiken laittomuuden mitä eri viranomaiset ovat hyvässä sovussa suojelleet.
Samalla ovat tietoisina ryhtyneet toimiin, etten ole saanut korvauksia vieläkään.Näin Suomessa toimii vastuussa olevat virkamiehet.