perjantai 29. tammikuuta 2016

SIPILÄN HALLITUS

Erittäin hyvä se, että Suomessa on tällä hetkellä kolmen puolueen hallitus.
Viidettä kertaa ammattiliitot aloittivat yhteiskuntasopimusneuvottelun, mutta siltä näyttää ettei tästäkään tule mitään.
Neuvottelijoilla ei ole mitään hätää, koska kova palkka heille tulee vaikka lopputuloksena olisi jälleen umpikuja.

Sivusta seuranneena ihmettelen yhä neuvottejioitten saamattomuutta. Ammattiliitoilla näyttää olevan hätä siitä, jos maahamme alkaa levitä hyväksi jo koittu paikallinen sopimus.
Mielentäni Lyly on hermona, jos ammattiliitoilta menee väliintulo oikeus paikallishallintoon.
Paikallishallintoon ei tarvita ammattiliittojen sotkijoita. Suomalainen työntekijä kyllä pystyy asiansa hoitamaan ilman ammattiliittojakin.

Toivottavasti hallitus pitää ohjat käsissään, että paikallishallinto tulee menestymään ilman ammattiliittojakin.

tiistai 26. tammikuuta 2016

ONKO SUOMI VAPAA MAA ?

Suomi on ns.takapajun maa. Jos olisin työelämässä en tarvitse kalliita työmarkinajärjestöjä minua vahtimaan. Itse kyllä pystyisin hankkimaan työnantajani. Lisäksi pystyisin sopimaan palkastanikin ym.

Kolmatta pyörää ei tässä tarvita. Mitä enemmän holhoajia pyörii ympärillä sitä kalliimmaksi työn teko tulee työnantajalle. Lisäksi tämä lisää maassamme työttömyttä.
Koskaan en ole arvostanut ammattiliittoja ja pysyn tässä mielipiteessäni.

Ilmeisesti ammattiliitot ajavat vain sitä, että pääsisivät lakkoilemaan.
Lakot pistäisin kieltoon ja rikkuroijille kovat tuomiot.Valitettavaa tässä vain on se, että löytyisikö Suomesta enää puolueetonta tuomioistuinta.

SIPILÄN HALLITUS

TOIVON MENESTYSTÄ HALLITUKSELLE
Hyvin olette hoitaneet Suomen asiat. Narisijoita kyllä riittää. Sununtaina tuli Jumalan palvelus Kokemäen kirkosta. Saarnassaan pappi toi esiin mm. ahneuden. Tekstinä oli denarit. Saarna hyvin kävisi tänäkin päivänä tapahtuvaksi Suomessa.

AMMATTILIITTOJEN NEUVOTTELUT

En usko heidän pääsemään neuvottelutulokseen tälläkään kertaa. Ammattiliitoilla käsitykseni mukaan on huoli vain siitä, jos heiltä katoaa jäsenet.
Eihän kukaan työntekijä käy maksamaan kalliita jäsenmaksuja liitoille joiden kanssa ei ole mitään yhteistä sopimusta.

Ympäri Suomea on jo olemassa hyviä yrityksiä. Siellä yhdessä päättävät palkoista ynnä muista eduista. Ammattiliittoja eivät ole huolineet väliin sotkemaan saatuja etuuksia.

Lylyn puheesta sain sellaisen käsityksen, että heidän tavoitteena on päästä muka valvomaan ettei tehdä laittomia päätöksiä.

Kysynkin mitä hyötyä on kyseisistä neuvottelijoista enää ja ketkä heitä tarvitsee?

Epäilen Lylyn pelkäävänsä menettävänsä oman pallinsa jäsenistön katoamisella.

perjantai 15. tammikuuta 2016

JUSSI JÄRVENTAUS

Entisenä yrittäjänä olen Teidän kanssa samaa mieltä. Työnantajalla oltava vapaat kädet yrityksensä menestyksensä määräämisessä.
Yrittäjä ei tarvitse väliin ammattiliittoja. Yrittäjä osaa itse parhaiten neuvotella henkilön kanssa palkasta ynnä muista eduista, joka todellisuudessa haluaa töihin. Tässä ei tarvita sivullisia esimerkiksi ammattiliitoja sotkemaan hyväksi koettuja työnsaantti mahdollisuuksia.

Rohkaisen nuoria itse henkilökohtaisesti hakeutumaan yksityisille työnantajille.
Ei tarvitse itseään alentaa vaan ylentää, että kyllä minäkin pystyn tekemään töitä tässä Suomen maassa.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

NUORET LEIJONAT NÄYTTIVÄT ESIMERKKIÄ

Leijonille toivotan menestystä.Mielenkiinnolla seurasin otteluita alusta loppuun asti. Lopussa kiitos seisoo.

Kansalaistenkin pitäisi ottaa oppia leijonista. Ei muuta kuin yrittämään leijonien tapaan. Eiköhän työpaikkoja ala löytyä ja SUOMI NOUSUUN VAHDILLA.
Kiitokset myös Sauli Niinistölle hyvästä onnittelu puheesta.

AMMATTILIITTOIHIN LIITTYÄ JÄSENEKSI

On ymmärrettävä ammattiliittojen mainos TV. Ilmeisesti ovat liitoissa huolissa jäsenmääriensä laskusta. Jos on tiukkaa eläminen eikö silloin luovuta menoista, jotka eivät ole välttämättömiä.

Ilmeisesti tämän takana on vain johtajien palkkojen tutvaaminen. Todellisuus on toista ja lakkoiluilla uhataan näin ollen pienipalkkalaiset joutuvat lakkoiluista kärsimään taloudellisesti.

Totuus on se että johtajat liitoissa ovat tällöin vain voittajia.

tiistai 5. tammikuuta 2016

VALITTAJAT MIETTIKÄÄ EDES VÄHÄN MITÄ SANOTTE

Olen kyllästynyt valittajiin. Pitäisikö heille ruoka antaa suuhun jos tämä auttaisi "ammattivalittajiin". Ilmeisesti he ovat käppertyneet  Sauli Niinistön esille ottamaan "saavuttamattomiksi eduiksi", joissa kuvittelevat elävänsä, jota ei edes ole saavutettu.

Ilmeisesti oppositio hämää tietoisesti kansaa kyseisillä eduilla, joista Sauli Niinistö nimenomaan puheessaan toi esiin.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

SODAN ALKAMISESTA YLI 36 VUOTTA

Aika sen kuin rientää. Kolmaskymmenesseitsemäsvuosi alkoi sodan alkamisesta. En olisi uskonut silloin sitä mihin todellisuudessa tulen lopulta joutumaan. Kymmenet, kymmenet kansalaiset ovat ihmetelleet lääkäreiden ja hoitajien tekoja minua kohtaan.
Tässä ei ole suinkaan kaikki, jotka ovat sotarintamalla ja lukemattomat ne kaatuneet joiden kohtalona oli mitä ilmeisemmin omankäden kautta kaatuminen.

Täytyy todeta totuus, että syyllisille sodankäyntti ottaa henkisesti koville.
Ei auta heitä helpotus vaikka selustana ovat Suomen KRP:n ja samoin sen aikaiset eri viranomaiset tukena.

En osaa kertoa sitä milloin saan valmiiksi kirjoitettua toisen kirjani. Ilmeisesti nimeksi pistään HERROJEN METKUT.

SAULI NIINISTÖN PUHE 1.1.2016

OTE  Keskisuomalaisen kirjoituksesta 2.1.2016.
" Hallituksen niukkuuslinja leikkauksineen sai presdentin tuen, mutta työmarkinajärjestöjä - niin työnantajia kuin työntekijöitä - hän näpsäytti etujen ahnehtimisesta. Vuonna 2008 alkanutta talousriisiä edeltäneitä palkkaratkaisuja Niinistö  kuvasi "saavuttamattomiksi eduiksi".

Tuleviksi vuosiksi odotettu hyvä jaettiin tuolloin hänen mukaansa etukäteen, eikä sitä hyvää koskaan kuulunut.

- Syytä on myös muistaa, että suurimman edun saivat ne, joilla jo ennestäänkin oli suurimmat edut, presidentti sanoi.

Niinistö korosti, että Suomen hintakilpailukyvyn parantamisen tulisi johtaa työpaikkojen turvaamiseen eikä osakkeenomistajien voittojen maksimointtiin".

Annetaan työrauha hallitukselle. 

lauantai 2. tammikuuta 2016

PRESIDENTIN PUHE 1.1.2016

Ensinnäkin kiitokset Niinistölle selvästä puheesta, että hänen terveiset piti mennä jokaisen kuulijan "kalloon" jos oli halu ymmärtää selvä viesti.

Venkoilut pitää loppua työmarkkinoilta. Samoin oppositio ottakoon kiltisti lusikkansa oikeaan käteensä.

Annetaan hallitukselle työrauha ainakin tälle vuodelle 2016.