tiistai 30. syyskuuta 2014

LIISA HYSSÄLÄN VASTAUS 2.11.2005

"Hyvä Reino Virtanen

Kirjeessänne kerroitte vuonna 1979 toteutetusta palleatyräleikkauksestanne Keski-Suomen keskussairaalassa ja leikkauksen yhteydessä vatsaonteloonne jääneestä suonenpuristimesta. Kerrotte, että kohdallanne on tapahtunut hoitovirheitä. Epäilette myös, että Teihin olisi kohdistunut rikos.

En voi ottaa kohdallanne kantaa rikosepäilyihinne eikä minulla ole toimivaltaa määrätä asiaanne tutkittavaksi poliisi- tai oikeusviranomaisissa. Jos koette joutuneenne rikoksen uhriksi, Teidän on tehtävä rikosilmoitus poliisiviranomaiselle.
Syyttäjäviranomaisella on edelleen oikeus päättää syytteen nostamisesta tai nostamatta jättämisestä.

Kertomanne mukaan asiaanne on eri valtion viranomaisten taholta selvitetty useaan otteeseen.

Helsingissä 2.12.2005

Ystävällisin terveisin
Liisa Hyssylä
peruspalveluministeri".


Palstani lukijat, ilmeisesti olette huomioineet sen, että lukemattomat tekemäni rikosilmoitukset ovat yhä poliisien taholta tutkimatta. Kun KRP on sotkeutunut törkeän rikoksen suojelemiseen, niin rikokseen syyllistyneet saavat näin ollen turvan KRP:lta ja suojelemisen takana ovat olleet ali- hovioikeus sekä sinettinä ollut KKO.

Näin SUOMI on muka oikeusvaltio. Jokainen lukija saa olla mitä mieltä hyvänsä, mutta valitettavasti minun pitää pysyä totuudessa.

torstai 25. syyskuuta 2014

LÄNSI-SUOMEN LÄÄNINHALLITUS POLIISIOSASTO JÄMSÄ 21.9.2005

"VASTIN

Ensinkään e tule hyväksymään Tampereen poliisiosaston antamaa lausuntoa tekemistäni rikosilmoituksista. Allekirjoittajina ovat olleet poliisipäällikkö AApo Nuotio ja rikosylikomisario Ilkka Laasanen.
Sama koskee 8.8.2005 rikoskomisario Juha Siljamäen lausuntoa. Tähän lisäten Risto Äijälän apulaispoliisipäälikön.

Rikosilmoituksessani ole  tarkkaan selvittänyt todistajien kertomukset ja nimennyt ne henkilöt, jotka ovat syyllistyneet perättömiin lausuntoihin esitutkinnoissa että oikeudessa todistajina.

Asianajaja Jussi Keski-Keturi laati valituksen Vaasan hovioikeuteen 12.6.1997. Valituksessa tuotu esiin oikeuden epäkohdat, jossa totuus näytetty syyllisen eduksi.

Tästä on näyttö olemassa esimm. ylilääkäri Juhani Väyrysen kertomukset oikeudessa todistajana. Väyrynen lääkärinä oli itse paikalla, kun kirurgi Niilo Hakola poisti vatsaontelostani pahoin syöpyneen suonenpuristimen 12.12.1979. Minkä Väyrynen on kertonut oikeudessa pitää paikkansa. Nimenomaan Väyrynen sanoi minulle marraskuussa 1985 silloisen asianajajan kuullen:
"periksi et saa antaa näin törkeässä jutussa, muuten menee meiltä rehellisiltäkin lääkäreiltä maine".

Hänelle vastasin, en tule antamaan periksi yhtään. Huomautan, että Väyrynen on syvästi vakaumuksellinen lääkäri, joka ei hyväksy väärennöksiä ja valheita.

Esimm. tämä esillä oleva törkeä väärennös- ja virkarikosjuttu, johon on sotkeutunut myös KRP:n tutkijoita, joita ovat nyt poliisit joukolla suojelemassa, näin epäilen asian olevan todellisuudessa.

Oikeus otti oman kantansa jo 1984. Tuolloin Vaasan hovioikeudella oli todisteena väärennetty leikkauskertomus, sekä yksityisetsivän ottama mikroskooppikuva pihdin nimen väärennöksestä. Siis hovioikeus tuolloin jo oli tietoinen siitä, että käsiteltävänä olevaan juttuun liittyi törkeä väärennös- ja virkarikokset väärine valoineen, sekä KRP:n törkeät esitutkimukset.

Siis KRP:n tutkija jätti tahallaan kuulematta päätodistajiani kirurgi Niilo Hakolan ja Juhani Väyrysen, jotka lääkäreinä olivat yhdessä poistamassa pahoin syöpynyttä pihtiä 12.12.1979.

Huomautan, että Väyrynen kuulusteltiin poliisiylitarkastaja Pertti Virolaisen määräyksestä yli kuuden vuoden jälkeen pihdin poistosta. Tämä on vahva näyttö KRP:n työskentelyssä, jos kyseessä ovat hyvä palkkaiset lääkärit. Minkäänlaista suuntaa parempaan ei ole tapahtunut KRP:n tutkintatavoissa.

Ottamaansa linjaa hovioikeus ja lisäksi KKO ei ole muuttanut päätöksissään rikosuhrin hyväksi. Epäilenkin, että raha tekee työtänsä rikollisten hyödyksi tässä pihti-jutussa.

Poliisit toteavat päätöksissään, etten ole tuonut esiin mitään uutta tietoa, jonka pohjalta asiassa olisi syytä nyt epäillä rikosta ja arvioida asiassa aijemmin tehtyjä ratkaisuja uudelleen.

Totean lyhyesti, että poliisit eivät ole vieläkään selvittäneet yhtään asiakirjan väärennöstä, puhumatta väärien valojen tutkimisesta. Vahvasti epäilen poliisien suojelevan KRP:n tutkimuksia, jotka ovat erittäin törkeän puolueellisesti suoritettu rikoksiin syyllisten hyödyksi.

Tähän lainaan asianajajani Jussi Keski-Keturin antaman täydennyksen rikostutkinnan suorittamiseksi.

"Jämsän poliisilaitos rikoskomisario Ismo Yijälä P?L 31  42101 Jämsä

Reino Virtasen tutkintapyyntö NRO 6170/R/10256/99 Reino Virtasen pyynnöstä lausunnon täydennyskehotuksen johdosta seuraavan. Tutkintapyynnössä on kerrottu seikkaperäisesti tapahtumakulut henkilönimineen. Siitä selviää miltä osin eri  todistajien lausumat poikkeavat toisistaan. Virtanen on esittänyt käsityksensä ristiriitauksien syistä ja saattanut todennäköiseksi, että osa lausumista on annettu vastoin parempaa tietoa.

Kun riittävä yksilöinti on tehty ja koska ilmoituksen perusteella on syytä epäillä, että rikos on tehty eikä sitä mahdollisuutta ainakaan voi poissulkea, tuli asiassa toimittaa esitutkinta.
Vasta tutkinnalla on selvitettävissä mahdolliset rikokset ja tekijät. Juttu on laaja ja osin juridisesti ongelmallinen mutta on selvitettävissä vain poliisin perusteellisessa tutkinnassa.

Jyväskylässä 1. huhtikuuta 1999
Kunnioittavasti Jussi Keski-Keturi asianajaja, Jyväskylä".

Valitettavaa on tuoda esiin se, mistä löydän Keski-Keturin tilalle uuden lahjomattoman ja ennen kaikkea rehellisen asianajajan?

Poliiseista saan sellaisen kuvan, että eivät hallitse tehtäväänsä ensinkään tai sitten ovat täysin sopimattomia poliisityöhön. Ainaklin kun verrataan heidän tutkimuksia tähän esillä olevaan pihti-juttuun.  Yli kaksikymmentävuotta kulunut aikaa ja yhä törkeät väärennös- ja virkarikokset tutkimatta. Voisin ymmärtää, jos kyse olisi sellaisesta rikosjutusta, jossa ei ole todisteita väärennöksistä, mutta tässä jutussa on ollut koko ajan liiankin selvät todisteet asiakirjojen väärennöksistä.

Tampereen poliiseilla on ollut esillä asiakirjat, joista olisi pitänyt selvitä se tosiasia, että kyseessä on laaja ja törkeä väärennös- ja virkarikosjuttu. Juttuun saattaa liittyä kirurgin kuolema heinäkuussa 1983. Epäilen kuolemaan liittyvän hämärää työskentelyä, josta yhä kansalaiset vihjailevat. Sairaanhoitajat ovat asiasta kovin vaivautuneita ja eivät uskalla asiasta puhua yhtään mitään.

Kirurgin kuolema ja saattaa olla yhtenä "kaskena pellossa", ettei vain rikokset paljastuisi. Tämän voi estää vain poliisit joukolla, kun eivät lähde tutkimaan juttua. Yksikään poliisi ei voi ennakolta tietää sitä, kuka syyllisistä ensimmäisenä ratkeaa kertomaan totuuden ja silloin viimeistään "käry" käy myös poliiseille.

Kuukausi sitten otin puheeksi sen, että rikosylikomisario Seppo Pietikäinen kuulusteli Hakolan 10.5.1983 ja hänet laitettiin kesälomalle kuukautta aijemmin ja näin vaihdettiin tutkijaa tekemään erittäin kelvotonta tutkimustyötä. Eläkkeellä oleva poliisi antoi ymmärtää minun, että näin tapahtui. Hiljaa alkaa ovet aueta, kun tietävät sen etten anna periksi. Aika tekee tehtävänsä, joten monien tunnoilla taakka alkaa painaa kovasti.

Tämän jälkeen, jos joku poliisi tekee yhä päätöksen: "ETTEI RIKOSTA", niin tällöin hän harkitusti on ryhtynyt suojelemaan oikeudessa annettuja vääriä valoja, sekä suojelemaan niitä poliisiviranomaisia, jotka ovat syyllistyneet törkeisiin virkarikoksiin virkamiehinä nyt kyseessä olevassa pihti-jutussa.

Tämän jälkeen minulle ei jää muuta mahdollisuutta kuin saattaa heidät syytteeseen törkeän väärennös- ja virkarikosten suojelemisesta.

Kunnioittavasti      Reino Virtanen".

Mitään muutosta rikosten selvittämiseksi poliisien taholta ei ole tapahtunut vieläkään. Aikaa on ollut liiankin paljon, joten yhä minua mietityttää neljän henkilön kuoleman tapaukset.

Hakolan kuoleman epäilen yhä murhaksi. Myös Eino Lehtisen kuolemaan saattaa hyvinkin liittyä rikos. Einon kaveri Elvi Lehtonen kiristi rahaa ja kyseisenä syksynä 1983 Lehtonen osti 10.000 markan arvoisen minkkiturkin Jyväskylästä. Lehtonen maksoi turkin kiristämillään rahoilla osamaksulla. Lehtonen oli noin 1- 2 viikkoa ennen katoamistaan Jämsän ravintolan naisten vessassa kertonut minun tutulle kiristämisestä. Tuttuni rouva oli sanonut, että lopettakaa tai voitte päästä hengestänne. Lehtonen oli sanonut, että minkä hän saa sairaalasta ansaitsee, hän antaa kaikki mennä kurkusta alas, kun hän saa sivusta kiristämällä rahaa.

Käsitykseni on se ensin "raivasivat" pois mahdollisen todistajan ja tämän jälkeen tekijän eli Elvi Lehtosen.
Keväällä huhtikuussa oli juttu, jossa kerrottiin, että Lehtinen ja Lehtonen löytyivät Jämsän joesta kansanopiston kohdalta eli noin kilometrin päässä Jämsän Keskustasta. Ruumiit olisivat olleet noin kolmenmetrin päässä toisistaan.
Yhtenä sunnuntai aamuna klo 9.30 tuli luokseni tunnettu Jämsäläinen mies Pauli Lampinen.
Otin esille ison leikekirjani ja eikös mitä tämän huomasi Lampinen, mitä tapahtui? Lampinen menetti täydellisesti mielensä ja polvistui eteeni kädet ristissä hokien: "Reino hänet ne tappaa tai raivaavat mielisairaalaan". Joka tauksessa iso mies menetti täysin malttinsa ja hiki juoksi päässä sekä mies sen kun tärisi, ehkä pelosta.
Vuosia sitten sain tuttaviltani kuulla, että Pauli Lampinen oli löytynyt kotoansa kuolleena. Siis epäilykseni sen kuin jatkuvat, että oliko Lampinen yksi tekijöistä. Sillä koskaan ennen ole nähnyt sitä kuinkka isomies täydellisesti menettää itse kurinsa jos näin tämän ilmaisen.

Lampinen oli mitä todennäköisemmin lääkäreitten asialla. Lampinen soitteli sen kymmenet kerrat minulle ja tarjosi ilmaista laivamatkaa Tukholmaan, joten olisimme päässeet matkaan puolentunnin varoitusajalla. Maksajaa ei kertonut, mutta matka meille olisi ollut ilmainen, kun vain lupautuisin lähtemään.
Tarjoukset loppuivat välittömästi kirurgianylillääkäri Heikki Silvolan kuoleman jälkeen 27.6.1988.

VASTAUS KIRJELMÄT L-S L POLIISIOSASTOLLE

Rikoskomisario Juha Siljamäki antoi oman selvityksensä 8.8.2005 .
Toteaa:
" Selvitys- ja lausuntopyyntö 22.6.2005

Liitteenä valojäljennös esitutkintapöytäkirjasta 6750/S/41519/04 kaikkine liitteineen. Allekirjoittaneen 27.5.2004 tekemässä päätöksessä viitatut asiakirjat on liitetty nyt kantelukirjoituksen kohteena olevan esitutkintapöytäkirjan 6750/S/41519/04 liitteeksi.

Kuten päätöksessäni olen todennut, Reino Virtanen ei ole esittänyt 3.11.2003 ja 18.4.2003 päivätyissä tutkintapyynnöissään mitään sellaista uutta tietoa, jonka pohjalta asiassa olisi syytä nyt epäillä rikosta ja arvioida asiassa aiemmin tehtyjä ratkaisuja uudelleen.

Juha Siljamäki
rikoskomisario".


Toisen selityksen antoivat Aapo Nuotio poliisipäällikkö ja Ilkka Laasanen rikosylikomisario 11.8.2005.

"REINO VIRTASEN KANTELUKIRJOITUS

Reino Virtasen kantelukirjoitukseen, siihen liittyvän asiakirja-aineistoon sekä rikoskomisario Juha Siljamäen asian johdosta antamaan selvitykseen viitaten poliisilaitos toteaa lausuntonaan, ettei Siljamäen menettelyssä ole tullut esiin mitään väärää tai moitittavaa menettelyä. Virtanen ei ole tuonut esiin mitään sellaista uutta asiaa, jonka perusteella Siljamäen olisi ollut syytä käynnistää esitutkinta.

Aapo Nuotio
poliisipäällikkö

Ilkka Laasanen
rikosylikomisario".

Osastosihteeri Heli Saarinen kirjelmässä 26.9.2004 pyysi vastinetta edellä annettuihin lausuntoihin.

LÄNSI-SUOMEN LÄÄNINHALLITUKSEN ILMOITUS

L-S   L. Poliisiosasto ilmoitti 22.6.2005 asian käsittelyst.

"Länsi-Suomen lääninhallituksen poliisiosasto on 21.6.2005 vastaanottanut tekemänne kantelun. Kanteluasian esittelijänä toimii ylitarkastaja Hannele Oksanen. Päätöksen esittelystä tekee lääninpoliisiylitarkastaja Janne Paavola. Ilmoitamme, että kantelunne käsittely tulee kestämään, ottaen huomioon hankittavat selvitykset ja lausunnot sekä työtilanteemme, arvioimme mukaan kuusi kuukautta. Mikäli käsittely kestää kauemmin, niin ilmoitamme siitä Teille.

Kanteluasioiden käsittelyaikaa koskeviin kysymyksiin vastaa osastosihteeri Heli Saarinen puh. 02051 72113

Osastosihteeri  Heli Saarinen".


L-S L. Poliisiosaston kirje 22.6.2005 Tampereen kihlakunnan poliisilaitokselle.

"Viite  Reino Virtasen sisäasiainministeriölle osoittama kantelukirjoitus 26.9.2004

Asia    Selvitys- ja lausuntopyyntö

Kirjoituksen johdosta pyydän poliisilaitosta hankkimaan asian ratkaisemiseksi tarvittavan selvityksen rikoskomisario Juha Siljamäeltä sekä antamaan asiasta oman lausuntonsa 15.8.2005 mennessä.

Samalla pyydän toimittamaan kopiot/tulosteet asiaan vaikuttavista asiakirjoista. Koska asiakirjat tullaan lähettämään kantelijalle vastineelle, tulee poliisilaitoksen merkitä ne siten, että niistä käy ilmi, miltä osin ne ovat kantelijalle julkisia. Salassa pidettävät ja ei-julkiset kohdat on merkittävä selvästi (esim. laitetaan sulkuihin tai yliviivataan) siten, että ne on kuitenkin luettavissa poliisiosastolla asian käsiteltäessä.

Alkuperäiset asiakirjat tulee samalla palauttaa.

Osastosihteeri Heli Saarinen".

Pallottelu sen kun jatkuu. Kirjelmät ovat mitä ilmeisemmin silmän lumetta rikosuhria kohtaan.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

HULLUHAN TUO MIES ON

Sain Keskisuomalaisen liitekappaleen nimeltä JÄMSÄLÄINEN  23.9.2014.

En voi olla kirjoittamasta, kun luin lehteä tuli eteen kuva ja alla nimi, josta juttu oli tehty.
Mieleeni näin palautui tapahtuma kuin eilinen päivä. Tapahtumasta olen kirjoittanut kirjassani ISÄN PUUMERKKI.

Kirjassani sivulla 64 olen tarkkaan kertonut tapahtumat ENSIMMÄISESTÄ TEATTERINÄYTÖKSESTÄ Jyväskylän ro:den tapahtumasta. En käy tässä siitä päivästä kaikkea kertomaan, mutta tuon muistin virkistämiseksi komisario Raimo Peltovuoren "KOOTUT TEOKSET", eli Esitutkintapöytäkirja Jyväskylä R 13/83  22.8.1983 Jyväskylä.

Sivulla 23 kuulustellut todistajana erikoissairaanhoita Saraste Anja Tellervo synt.28.12.52  Helsinki.
1.8.1983 klo 15.30 Saraste kertonut mm.

"Pean-merkkisiä instrumentteja sulkuvaiheessa käytettiin, kun vatsakalvoa nostettiin ylös neulomisen helpottamiseksi.
Olen nyt kuulustelun yhteydessä lukenut Virtasta koskevan laparatomiakertomuksen instrumenttien poistamisesta ja kun siinä todetaan, että pean-merkkiset instrumentit ovat osittain vatsaontelon päällä ja osittain vatsaontelossa miekkalisäkkeessä kiinni, niin minun mielestäni Kalliolinna on tarkistuslaskennan  tehnyt ennen instrumenttien jäämistä. Leikkauskertomuksesta saan sellaisen käsityksen, että instrumentit ovat  jääneet silloin, kun niillä on nostettu vatsakalvoa neulomisen helpottamiseksi. Kun tarkistuslaskenta instrumenttien osalta on ko.leikkauksessa tehty,olettaisin, että pean-merkkiset instrumentit ovat juuri silloin olleet kiinni vatsakalvon reunassa, ja ne on huomioitu lukumäärää laskettaessa siinä."

"Kun minulle kuulustelun yhteydessä näytetään Reino Virtasen leikkauksessa 3.5.1979 käytettyä tarvikkeiden tarkistuskaavaketta, niin totean, että minä olen  ko. leikkauksessa toiminut passarihoitajana leikkauksen loppuvaiheessa".

Huomautan kuulustelussa on ollut esillä väärennetty lomake, ei se alkuperäinen tarvikeluettelo, eikä ole ollut esillä myöskään lukemani instrumenttien seurantalomakettakaan.

SUOMEN KUULUISIMMAT TEATTERIESITYKSET.
Ensimmäisenä kuultiin Anja Sarastea. Hän tietoisesti valehteli mm. instrumenttien seurantalomakkeen käytöstä keskussairaalassa. Jos Saraste on allekirjoittanut väärennettyyn tarvikeluetteloon nimensä alle, niin hän on myös osasyyllinen asiakirjan  väärentämiseenkin.
Kyseessä olevaa tarvikeluetteloa ei ole koskaan käytetty minua koskevissa leikkauksissa.

RO:n tauolla menin Sarasteen luo ja kerroin, että minä itse luin leikkauksessani käytössä olevan instrumenttien seurantalomakkeen ja sen mukaan yhtään pihtiä ei ollut hukassa, joten syyllistyitte väärään valaan. Välittömästi Sarasteelta alkoi silmät vesittyä ja sain sellaisen vaikutelman, että Sarasteelta on salattu se, että minä olin päässyt lukemaan kerskussairaalassa kyseiset lomakkeet sairaalassa ollessani -79. leikkauksen jälkeen.

Toisena näyttelijä oli teatterissa kirurgianylilläkäri Heikki Silvola ja hänkin sai vapassti tehdä väärä vala, onhan suomi vapaa maa valehdella, kun KRP:n ollut kaiken takuumiehenä heillä.

Teatterin loputtua Silvola sanoi Särkilahdelle ja Melinille,"HULLUHAN TUO MIES ON".
Silvola ei nähnyt sitä, että hänen jäljessä käveli minun nuorin veljeni ja näin pääsi kuulemaan Silvolan puheita.

Toivotan Sarasteelle hyviä eläkepäiviä. Ilmeisesti Sarasteen omatuntokin on kolkuttanut siitä, mihin on langennut 1983?

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

LÄNSI-SUOMEN LÄÄNINHALLITUS. KIRJE TAMPEREEN KIHLAK. POLIISIL.

Lääninhallitus siirsi kanteluni 22.6.2005 Tampereen kihlakunnan poliisilaitokselle.
"ASIA  Selvitys- ja lausuntopyyntö

Kirjoituksen johdosta pyydän poliisilaitosta hankkimaan asian ratkaisemiseksi tarvittavan selvityksen rikoskomisario Juha Siljamäeltä sekä antamaan asiasta oman lausuntonsa 15.8.2005 mennessä.

Samalla pyydän toimittamaan kopiot/tulosteet asian vaikuttavista asiakirjoista. Koska asiakirjat tullaan lähettämään kantelijalle vastineelle, tulee poliisilaitoksen merkitä ne siten, että niistä käy ilmi, miltä osin ne ovat kantelijalle julkisia. Salassa pidettävät ja ei-julkiset kohdat on merkittävä selvästi (esim.laitetaan sulkuihin tai yliviivataan) siten, että ne on kuitenkin luettavissa poliisiosastolla asiaa käsiteltäessä.

Alkuperäiset asiakirjat tulee samalla palauttaa.

Osastosihteeri  Heli Saarinen

LIITE Asiakirjat
Tiedoksi Reino Virtanen".


Kirjelmästä käy ilmi, että viranomaisilla on salattavia asiakirjoja, joten osastosihteeri kirjelmässä huomauttaa miten pitää menetelmä. Ilmeisesti salassa pidettäviä kirjelmiä saattaa olla paljon tässä kyseisessä käsittävässä pihti-jutussa.

Salaisista julistetuista asiakirjoista on itselläni kokemusta, kun asianajajani Heikki Salon kanssa tappelimme noin kolmen kuukauden ajan ennenkö se meille lähetettiin. Kyseisessä asiakirjaan oli poliisi kirjoittanut omia "kuvitelmiansa" jopa esiintynyt "lääkärinäkin".

Asiakirjan on koonnut joku poliisiviranomainen niin tälle sitten annetaan arvoa, vaikka asiakirja olisi täyttä kuvitelmaa ja näin ollen täyttä valhetta.

Kansalaiset eivät ole nähdäkseni tarpeeksi nähneet vaivaa kyseisten salassa pidettävistä asiakirjoista julkisesksi vaatimiseksi. Tyytyneet vain siihen, että niitä kyhäävät eri viranomaiset törkeitten rikosten salaamiseksi ja tämä on yksi tapa heiltä, että me rikosten uhrit emme saa oikeutta tässä maassa.

Yleinen sanonta, "kyllä kirveellä olisi töitä". Siis ei ole metsureilla työn puutetta, koska metsät kasvavat vaudilla ja tuottavat uusiutuvaa energiaa maallemme. Mutta häpeä pilkuksi on yhä kasvava virkamiesten tekemiset, joten kyllä tälle alalle olisi paljon raivaamista "isolla kirveellä".

perjantai 19. syyskuuta 2014

POLIISIYLITARKASTAJA JOUNI VÄLKIN ASIAN SIIRTO 17.6.2005.

"Sisäasiainministeriö poliisiosasto poliisitoimintayksikkö

Länsi-Suomen lääninhallitus poliisiosasto Turku

Reino Virtasen kantelu 26.9.2004

ASIAN SIIRTO

Poliisin hallinnosta annetun lain 5 §:n mukaan poliisin lääninjohtona on lääninhallituksen poliisiosasto, jonka tehtävänä on mm. suunitella, kehittää ja johtaa poliisitointa läänissä. Tehtävänsä toteuttamiseksi poliisin lääninjohdon on poliisin hallinnosta annetun asetuksen 2 §:n mukaan mm. suoritettava toiminnan ohjausta ja valvontaa.

Edellä mainitun johdosta poliisin ylijohto lähettää oheisista asiakirjoista ilmenevän kantelun Länsi-Suomen läänin poliisin lääninjohdon käsiteltäväksi. Reino Virtanen arvostelee Tampereen kihlakunnan poliisilaitoksen tutkinnanjohtajan päätöstä olla toimittamatta esitutkinta Virtasen ilmoittamassa asiassa.

Ohessa lähetetään samaan asiaan liittyvänä myös Virtasen sisäasiainministeri Kari Rajamäelle osoittama 22.10.2004 kirje liitteineen. Ministeri Rajamäki on siirtänyt kirjeen ministeriön poliisiosaston käsiteltäväksi.

Poliisiylitarkastaja Jouni Välkki

LIITTEET
Reino Virtasen kirjeet 26.9.2004 ja 22.10.2004

Tiedoksi ministeri Rajamäki
Reino Virtanen".


Näin esimerkillisesti toimivat virkamiehet virkavastuulla. Lopuksi kukaan heitä ei näy valvovan, että noudattavatko annettuja lakeja ja asetuksia.Heillä yhteisenä harmina on ollut vain PIHTI-VIRTASEN tekemät rikosilmoitukset kanteluineen ym. Lisäksi yhä muistutan, että mikä on esteenä poliiseilla se kun eivät käy tutkimaan neljän henkilön hämäriä kuoleman tapauksia, jotka hyvinkin voivat liittyä pihti-juttuun ja sen selvittämiseksi.?

ILMOITUS EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIEHEN KANSLIASTA 10.3.2005

"Ilmoitus

Tiedoksenne ilmoitetaan, että poikeusasiamiehen kansliaan lähettämänne kirjoitus on saapunut tänne 9.3.2005.

Asianne tulee ratkaisemaan joko oikeusasiamies tai apulaisoikeusasiamies, sen mukaan kuin oikeusasiamies on tehtävien jaosta päättänyt.

Asiaanne (dnro 755) valmistelee kansliassa vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Juha Haapamäki.

Sirpa Salminen
toimistosihteeri".


Ilmoituksesta saan sen käsityksen, että kuvittelevan vakavissaan minun ulevan asiasta sitä mieltä, että nyt tutkisivat rikosjutun lopullisesti. Juha Haapämäen nimi on mainittu, niin tämä tietää vain rikosjutun salaamista, siis peittelyä. Hän kyllä tietää hyvin tarkkaan koko pihti-jutun. Hänelle soitin aikoinaan ja seikkaperäisesti selvitin kaiken mitä asiakirjojani ovat menneet väärentämään. Hänellä oli tuolloin esillä kyseiset todisteaineistot, joten kaikki piti tulla hänelle selväksi.

Tuolloin sain sen vaikutelman Haapamäestä, että olisi Jyväskyästä kotoisin ja mitä ilmeisemmin on myös oma "lehmänsä"ojassa. Näin epäilen hänenkin kohdalla asian olevan kuin muittenkin viranomaisten.

torstai 18. syyskuuta 2014

SINIKKA MÖNKÄREN VASTAUS 16.3.2005

"HYVÄ REINO VIRTANEN

Kiitos kirjeestänne, joka koskee kohteluanne Keski-Suomen keskussairaalassa. Valtioneuvoston työnjaossa sairaaloiden toimintaa liittyvät kysymykset kuuluvat peruspalveluministeri Liisa Hyssälän toimialaan ja siirrän asianne hänen vastattavakseen.

Helsingissä 16.3.2005

Ystävällisin terveisin

Sinikka Mönkäre
sosiaali- ja terveysministeri".


On harvinaista, että ministeri siirtänyt kirjeeni  sille jolle asia kuuluu. Kirjeilläni olen halunnut kartoistaa virkamiesten todelliset vastuun ottamiset erittäin törkeässä väärennös- ja virkarikosten osallisuudesta.
Samalla saan kokoon ns. mustanlistan virkamiehistä, jotka ovat suojelemassa rikosjuttua.

Suomessa työskentelevät viranomaiset katsokoon ensin peiliin, että olenko minä virkamiehenä virassani toiminut lain edellyttämällä tavalla rehellisesti sn. pihtiä käsittävässä rikosjutussa.

Mitä tulee terroriuhkailuihin ja suunitelmiin, niin käsitykseni on se, että "kelvottomat" virkavastuussa olevat virkamiehet ovat kaiken itse aiheuttaneet teoillansa.
Olen yhä sitä mieltä asiasta, että suomi ei ole suojassa terroreilta, joista aikoinaan jo 1986 olen kertonut poliisiylitarkastaja Pertti Virolaiselle. Muistaakseni hänelle kirjoitin kirjeen, miten tapasin eri puolilla olevia mieshenkilöitä. Muistaakseni tuolloin ei ollut puheen aiheena ensinkään terrorit.

Mutta nyt se näkyy ja kuuluu olevan jopa suomessa huolen aiheena. En ole yllättynyt ensinkään siitä, jos jonain päivänä uutisissa saamme kuulla iskusta.

Sanotaan, mitä ihminen kylvää sitä hän myös niittää. Tämä on totuus tänäkin päivänä ympäri maailmaa eri kansalaisten keskuudessa. Siis LAKIA olisi noudatettava SUOMESSA  puolueettomasti ja ennen muuta avoimesti, että kansan pitää saada totuus aina myös rikosjutuista.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

KANTELU EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIEHELLE 7.3.2005

Uudistettu kanteluni käsitti yhä poliisiviranomaisia.

Kanteluni lopussa totesin mm.
"Uhrina tiedän ne henkilöt, jotka ovat tahallaan oikeudessa tehneet väärät valat, jotka ovat helposti tutkittavissa, koska todistajien kertomukset on nauhoilta pureuttuina.
Tässä ei ole päässyt tapahtumaan sitä mitä Sodankylässä tekivät, että nauhat tuhottiin ja niitä ei oltu purettu paperille kuin on tässä pihti-jutussa tehty.

Rikoksena väärät valat eivät ole vielä vanhentuneita. Epäilen poliisien haluttomuuden olla tutkimatta vääriä valoja ja todista kanssa, koska törkeät KRP:n tutkimukset paljastuisi ja tästäkö sitten nousisi ennen kuulumaton uutinen, mitä ovat KRP:n tutkijat tehneet.

Tulen vaatimaan puolueetonta esitutkintaa poliiseilta, sekä syyllisten saattaminen oikeudelliseen vastuuseen teoistan puolueettoman tuomioistuimen tuomittavaksi.

Lopuksi, jotka henkilöt olen nimennyt vääriin valoihin, ovat myös syyllisiä niihin. Jos sanoisin, epäilen, niin tällöin en olisi enää varma vääristä valoista.

Poliisien ja tuomioistuinten taholta on minun ihmisoikeuttani törkeästi loukattu rikosuhrina hyväosaisten hyödyksi.

Jos olen tyehnyt perättömiä rikosilmoituksia vääristä valoista, niin tällöin klunnioittavasti pyydän, että minua vastaan on syyte nostettava perättömistä rikosilmoituksista, jotka käsittävät vääriä valoja.

Kunnioittavasti
Reino Virtanen".


Ilmeisesti lukijani ihmettelette kelvottomien virkamiesten yhteistä suojelua erittäin törkeän väärennös- ja virkarikosjutussa. Kysymyksessä on mitä ilmeisemmin KRP:n uskottavuudesta kyse ja myös tuomioistuintenkin kohdalla. On ennen kuulumatonta se, että KRP on yhtenä ollut mukana  asiakirjojeni väärentämisessä ym.

Eihän pienen ihmisen sallita paljastaa törkeätä rikosta ja näin ollen syylliset saivat avukseen KRP 1983 kesällä ja KRP on tämänkin jälkeen tehnyt kaikkensa sen eteen etten tule saamaan oikeutta selvässä väärennös- ja virkarikosjutussa.

Yhä huomautan sen, jos kysymyksessä on ollut neljän henkilön murhat, niin juttu ei ole missään nimessä vanhentunut. Tämän johdosta yhä jatkan näitä kirjeitteen paljastamista tässä netissä.

tiistai 16. syyskuuta 2014

SAIN VASTAUKSEN EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIELTÄ 1.3.2005

"Viite: Kijeenne 14.2.2005

VASTAUS
Kerrotte kirjeessänne tapahtumista, jotka alkoivat Teille 3.5.1979 tehdystä leikkauksesta. Arvostelette poliisin ja erityisesti keskusrikospoliisin menettelyä katsoen sen menetelleen törkeän puolueellisesti asiassanne. Teidän mukaanne myös tuomioistuimet ovat suojelleet törkeää rikosta.

Kirjoituksestannekin ilmenee, että olette kannellut asiassanne useita kertoja niin valtioneuvoston oikeuakanslerille kuin eduskunnan oikeusasiamiehelle. Oikeusasiamiehen kansliasta Teille on viimeksi vastattu helmikuussa 1999 (dnro 94/4/99.)

Eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain mukaan yli viisi vuotta vanhaa asiaa ei tutkita, ellei siihen ole erityistä syytä. Kirjoituksestanne ilmenee, että niistä tapahtumista, joihin kantelu pääosin kohdistuu, on kulunut yli viisi vuotta. Kantelunne tutkimiseen ei näiltä osin ole ilmennyt laissa tarkoitettua erityistä syytä. Kirjoituksessanne ei muutoinkaan ole tuotu esiin sellaisia seikkoja, jotka antaisivat minulle aihetta ryhtyä tutkimaan asiaanne. Totean myös, että oikeusasiamies ei voi  muuttaa tai kumota tuomioistuinten ratkaisuja.

Näistä syistä kantelunne ei anna minulle aihetta toimenpiteisiin.

Apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio

Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Juha  Haapamäki".


Näin herrat Helsingin, kun pitää suojella hyväveli verkostoa.
KRP on suorittanut erittäin törkeän puolueellisen esitutkimuksen 1983. Esitutkintapöytäkirjasta ei löydy sitä, että olisi kuulusteltu silminnäkijöitä esim. pihdin poistanutta kirurgi Niilo Hakola, anestesialääkäri Juhani Väyrynen ja hänen avustajaa Iskeri Ahonen on ja jätetty kuulustelematta.

Tallaista on KRP:n tutkinta ollut 1983 ja tätä suojelua ovat jatkaneet toisetkin tutkijat, että heillä on ollut täysi työ suojella komisario Raimo Peltovuoren puolueellista tutkintaa.

Yhä muistutan siitä, että epäilykseni käsittävät neljän henkilön hämäriä kuoleman tapauksia, joita oli vuonna kolme 1983. Ja epäilen, että nämä ovat ne tekijät ettei virkamiehillä ole ollut suurta rohkeutta selvittää pohjamutia myöten ns. pihti-juttua tähän päivään mennessäkään.
Lisäksi huomauta, että jos kysymyksessä ovat murhat, niin ne eivät vanhene koskaan ja näin ollen koko pihti.juttu nousee uuteen valoon ja näin törkeätkin väärennökset- ja virkarikoksetkin tulisivat lopulta päivänvaloon ja oikeuden käsittelyyn, siis puolueettoman tuomioistuimen käsiteltäväksi.

KANTELU EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIEHELLE 14.2.2005

Kanteluni käsitti poliisiviranomaisten menettelyistä erittäin törkeän väärennös- ja virkarikosten tutkimuksista.

En käy tässä kanteluani kirjoittamaan, kun olen samansisältöisen kirjoittanut sen kymmenet kerrat.Useat kerrat olen tähän palstaani kertonut tositapahtumat, joten tämä olisi vain ajan haaskaamista, kun kanteluni on kaiken lisäksi yli neljäsivuinen.

Suomi on kaukana oikeusvaltiosta ja en ihmettele vaikka mitä tulisi tapahtumaan suomen virkavastuullisille viranomaisille, kun yhä vain jatkavat törkeätä puolueellista toimintaansa.

Kaikin voimin pitävät kiinni virastaa. Viimeksi tämän näytti sisäministeri Päivi Räsänen.

KD:lla tietojeni mukaan piti olla ylimääräinen puoluekokous, jossa piti valita uusi puheenjohtaja.
Olivat sopineet päivän ja kuukaudenkin jolloin puoluekokous piti olla kellon tarkkuudella. Tämän tiedon kuulin KD osalliselta henkilöltä ja hänkin olisi ollut tuolloin yhtenä päättämässä uutta puheenjohtajaa.

Räsänen näytti kansalle sen kuka hän on todellisuudessa. Hän valitsi omalla äänellään jatkopaikan puolueessa vaaleihin asti. Tämähän on selvää, että kyllä Räsänenkin osaa laskea ministerin palkan, josta pitää kiinni kynsin hampain.

Tämä lisää KD jäsenien eroa puolueesta, kun tekoja ei näytä ilmestyvän lupailuista huolimatta. Luin Keskisuomalaisesta uutisen, jossa entinen KD puheenjohta Kallis on siirtynyt kokoomuksen ehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaalien ehdokkaaksi. Toivotan hänelle hyvää menestystä, kun viimein hänenkin näkemyksensä avautui "uppoavasta" laivasta.

Itse en ole koskaan antanut ääntä KD:lle, koska olen sivusta seurannut puolueen toimintaa alusta lähtien, kun sen perustivat. Puolueessa on monenlaista "vipeltäjää", kun ei tiedä ovatko he lintuja vai kaloja.

lauantai 13. syyskuuta 2014

1.1.2005 MAKSUKEHOTUS

Sain Jämsän kihlakunnanviraston ulosotto-osaston lähettämän maksukehotuksen. Maksukehotus käsitti Jämsän kihlakunnan määräämää maksua, joka käsitti poliisi Kaija Lehtisen perätöntä kunniani loukkausta.  Lehtinen  totesi esimiehelleen antamassa lausunnossaan, että olisin oikeudessa syyllistynyt perättömän lausunnon antamiseen ja tästä minut sitten tuomittu.

Sehän oli selvää, että suomessa saa poliisi menetellä miten haluaa puolustaa itseänsä. Selvä on sekin, että pihti-Virtaselle ei saa antaa oikeutta missään tilanteessa.

Ali ja hovioikeuden päätös perustui siihen, että Lehtinen ei ollut muutakaan mieltänyt, siis mieltänyt.

Minut määrättiin maksamaan 1 828,89 euroa  17.1.2005. En käynyt maksamaan puolueellisten tuomioistuinten määräämää maksua. On minua niin paljon tämä huvittanut, että en muista ovatko pystyneet summaa ulosmittaamaan eläkkeestäni, kun itse pääjutusta karhuavat yhä oikeudenkäynttikuluja rikoksenuhrilta. Sain 10.9.2014 jälleen kaivatun kirjeen ulosottojalta, jossa olivat syyskuun eläkkeestäni otettu 122,95 euroa ja tämän jälkeen velkani Jämsän kaupungille sen kuin kasvavat.

Jos Jumala suo minun maan matosen yhä elävän tässä elämässä, niin viimeisen kerta ulosmittauksella
on  2017 joulukuu, kun täyteen tulee 20 vuotta rikoksenuhrin "nylkemistä".

maanantai 8. syyskuuta 2014

22.10.2004 RÄSÄSELLE KIRJE

"PÄIVI RÄSÄNEN
Eduskunta

Käsiini sain luettavaksi paikallislehden Koillis-Häme. (14.10.2004) Lainaan tähän lehdestä, "Laadukkaat terveyspalvelut on käytettävä turvaamaan kaikille".

KLysynkin, että milloin Te puheenjohtajana ryhdytte tositoimiin, että minäkin saisin laadukkaan hoidon hoitovirheestä?

Tähän mennessä itse olen joutunut maksamaan kaikki lääkkeet ja hoidot, jotka aiheutuvat hoitovirheen aiheuttamasta sairaudesta. Pihti oli pahoinsyöpynyt ja tästä sain metallimyrkytyksen, joka aiheutti parantumattoman polyneuropatian. Arstilan hoidossa olen ollut 18.10.1982 lähtien, kun Teidän mainitsema laadukkaita hoitoja en saanut, hoitovirheen tehneiltä lääkäreiltä ja heidän apureiltaan.

Tuolloin olin perheen elättäjä, koska vaimoni oli kotiäiti, kun hoidettavia lapsia meillä oli kuusi. Puolueellanne on toiseksi tärkein asia perhe. Nyt odotankin sitä, miten aijotte täyttää tämän tärkeän tehtävän kohdallani ?

Ei ole myöhäistä vieläkään, koska korvaukset on saamatta yli 20-vuoden ajalta. Potti sen kuin kasvaa, kun  sairaus yhä pahenee ja tämä tietää lisää hoitoja ja lääkkeitä.

Rikoksena juttu vanhenee marraskuussa 2007, joten väärät valat ovat rikosoikeudellisesti voimassa. Me rikosten uhrit odotamme vain tekoja päättäjiltä. Hurskaisiin lupauksiin olemme täysin kyllästyneitä, koska näillä äänestäjiä tahallaan johdetaan harhaan vuodesta toiseen.

Uskon varjolla tässä yhteiskunnassa tehdään rikoksia ja samalla rahaa käärivät omiin taskuihinsa. Eräskin laamanni toivotti minulle monta kertaa kädestä pitäin Jumalan siunausta. Hän teki toivotuksen johdosta minulle petospäätöksen, eli pisti väärentäjien oikeudenkulut minun maksettavaksi yli 280 000 mk. Koneisto pelaa politiikkojen säätämien lakien mukaan ja nyt perivät pienestä eläkkeestäni 110 E kk, siis ulosmittaavat.

Eläkkeellä oleva poliisi sanoi minulle kesällä, "että he poliisisssa tätä pitkään seurasivat, että kuinkka kauan hän tuota tekee ?" Eläkkeelle asti teki, siis rahalla näitä petospäätöksiä.

Tämäkö on sitä laadukasta terveyspalvelua ? Maksan lääkärin oikeudenkäyntti kulut, joka väärensi röntgenkuvat ym. Siis hyvään suuntaan ollaan menossa tässä maassa.

Kunnioittavasti
Reino Virtanen".


Ulosmittaukset yhä jatkuvat, sekä hoito ja lääkekulut sen kun suurenevat. Jos Jumala suo minun elävän vuoteen 2017 lopulle, niin vihdoin loppuu ulosmittaukset eläkkeestä, kun täyteen tulee 20 vuotta. Kyllä välillä huvittaa tämä armaan maamme meininki, että mikä tämän kaiken loppu vielä tulee olemaan? Ainakin se on varmaa, että Jämsän kaupunki jää saamatta minulta maksamiaan oikeudenkäynmtti kuluja noin 50 000 E. Minä kai olen yksi syyllinen Jämsän kaupungin rahapulaan.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

KIRJE PÄIVI RÄSÄSELLE 3.10.2004

"Kansanedustaja
Päivi Räsänen
Eduskunta

Kunnioittavasti käännyn puoleenne asiassani, joka on Suomen ehkä törkein ja suurin väärennös- ja virkarikosjuttu. Jouduin inhimmillisen vahingon uhriksi KSKS Jyväskyässä 3.5.1979.
Palleatyräleikkauksen yhteydessä vatsaontelooni kirurgilta jäi crile-niminen suonenpuristin. Seitsemän kertaa valitin kovista tuskista ja pistämisestä lääkäreille seitsemän kuukauden aikana.
Lopulta ottivat minusta rtg-kuvat 3.12.1979. Kuvauksessa paljastui totuuden, että tuskien aiheuttaja oli vatsaontelossani oleva 18 sm. pituinen suonenpuristin.

Puristin poistettiin Jämsän sairaalassa 12.12.1979. Liitteenä lähetän sairaskertomuksestani otetun jäljennöksen. Alkuperäisen sairaskertomuksen olen nähnyt 26.1.1983 ja toisen kerran 1.11.1984. Jämsän sairaalan arkistossa. Pihdin nimi oli peitetty valkoisella korjauslakalla kuudessa eri kohdassa ja päälle kirjoitettu toisen merkkinen pihti. Yhdessä kohdassa oli pihdin nimen päälle liimattu valkoinen lappu ja tähän kirjoitettu peangit.

Liitteessä kohta 1. alkujaan kirjoitettu krailit. Kohta 2. oli liimattu krailin sanan päälle valkoinen lappu. Tämän lapun päälle kirjoitettu peangit.

Suurennuksessa näkyy peangit sanan alla lapun alla reunaa pisteinä. Kyseinen lausunto saneltu rtg-kuvaus päivänä 3.12.1979.

Kyseistä väärennöstä ei ole tutkinut KRP vieläkään. KRP:lla on tässä jutussani paljon salattavaa. KRP vaihtoi tutkijaa keväällä 1983 kesken tutkinnan ym.

Poistoleikkauksessa oli anestesialääkärinä Juhani Väyrynen, siis tunnetusti vakaumuksellinen lääkäri. Oikeudessa aina todistanut, että pihti on vaihdettu ja poistettu pihti oli pahoin syöpynyt, sekä rtg-kuvan todistanut väärennetyksi.
Siis kaikki todisteet ovat lääkärit väärentäneet ja pihdin vaihtoivat kirkkaisiin 14.12.1979.

Suomessa ei enää ole puolueettomia poliiseita ja samoin tuomioistuimista tullut likaisen koneiston pelinappuloita. Me rikostenuhrit tiedämme mitä puhumme.

Kysynkin, että mihin toimenpiteisiin ryhdytte, kun olette ottaneet vastaan puheenjohtajan tehtävät puolueessanne ? Annatteko tämän mielivallan jatkua Suomessa ?

Kunnioittavasti
Reino Virtanen".


Odotan vastausta Räsäseltä, mutta epäilen sitä vahvasti, ettei käy vastaamaan. Sillä uskon varjolla tehdään rikoksia sekä suojellaan tekijöitäkin. Muistan tallaisen tapahtuneen 1955 vuonna ja tästä tekijä jäi kiinni ja hänellä ei ollut muuta pakotietä kuin viiltää ranteensa auki. Hänellä ei ollut kanttia enää näyttää kasvojaan kansalaisille kuin päättää päivänsä näin ikävällä tavalla.

SISÄASIAINMINISTERIÖ POLIISIOASTO POLIISITOIMINTAYKSIKKÖ

Lähetin kirjeeni 26.9.2004  HERROILLE  HELSINKIIN.

"Siirsitte tekemäni rikosilmoitukseni, joka oli päivätty 3.11.3003 Länsi-Suomen lääninhallituksen poliisin lääninjohdolle.

Lääninylikomisario Tarmo lamminaho siirsi rikosilmoitukseni Tampereen kihlakunnan poliisilaitoksen tutkittavaksi 22.3.2004.

Tampereen kihlakunnan poliisilaitoksen rikoskomisario Juha Siljamäki teki päätöksen ilman esitutkintaa, "EI RIKOSTA".

Kysyn, miksi poliisit eivät uskalla ryhtyä tutkimaan selviä vääriä valoja, joita vastapuoleni on monissa oikeuksissa tahallaan tehnyt ?

Vai onko kyseessä suojella KRP:n tekoja törkeässä väärennös- ja virkarikosjutussa ?

KRP:n taholta vaihdettiin tutkijaa kesken esitutkintaa ja tutkija pistettiin kesälomalle kuukautta aiemmin 1983. Ensimmäisen tutkijan suorittamia pöytäkirjoja ei ole KRP tuonut esille ensinkään. Kyseessä oleva tutkija sanoi tuolloin minulle 1.7.1983, "tässä jutussasi on muutakin mätää".

Lainaan tähän asianajajani kirjelmästä, jonka toimitti poliisille 1.4.1999.

"Reino Virtasen tutkintapyyntö NRO 6170/R/10256/99 Reino Virtasen pyynnöstä lausun täydennyskehotuksen johdosta seuraavan. Tutkintapyynnössä on kerrottu seikkaperäisesti tapahtumakulut henkilönimineen. Siitä selviää miltä osin eri todistajien lausumat poikkeavat toisistaan. Virtanen on esittänyt käsityksensä ristiriitaisuuksien syistä ja saattanut todennäköiseksi, että osa lausumista on annettu vastoin parempaa tietoa.

Kun riittävä yksilöinti on tehty ja koska ilmoituksen perusteella on syytä epäillä, että rikos on tehty eikä sitä mahdollisuutta ainakaan voi poissulkea, tulisi asiassa toimittaa esitutkinta.
Vasta tutkinnalla on selvitettävissä mahdolliset rikokset ja tekijät. Juttu on laaja ja osin juridisesti on ongelmallinen mutta on selvitettävissä vain poliisin perusteellisessa tutkinnassa.

Jyväskylässä 1. huhtikuuta 1999
Kunnioittavasti Jussi Keski-Keturi asianajaja, Jyväskylä".


Miksi ylijohto ei määrää nimeltä tutkijoita, joiden on puolueettomasti suoritettava asiassa esitutkinta, vai suojeleeko ylinjohto vääriä valoja ja samalla suojelee KRP:n tekoja, jotka eivät kestä päivänvaloa ensinkään ?

Kunnioittavasti pyydän pikaista vastausta ministeriöltä, että mihin toimenpiteisiin ministeriö lopulta ryhtyy asian saattamiseksi, siten että syylliset joutuvat oikeudelliseen vastuuseen.

Kunnioittavasti
Reino virtanen".


Kukin lukijani tehköön omat päätelmänsä poliisien sisäisestä toiminnasta, että mitä ajavat takaa, kun tekemiäni rikosilmoituksia eivät käy tutkimaan siis suorittamaan esitutkintoja.

Onko esteenä poliiseilla epäillyt "murhatapaukset", etteivät ne missään tilanteessa tulisi ilmi, koska epäilen näihin liittyneen omalta osaltaan myös KRP:n tutkijan?




perjantai 5. syyskuuta 2014

PALLOTTELU JATKUU LÄNSI-SUOMEN LÄÄNINHALLITUKSESSA

L-S L. poliisioaston poliisiylitarkastaja Pertti Sihvosen puoleen käännyin kirjeelläni 7.6.2004.

Muistutin häntä, että sovimme: "Tuolloin hyvässä yhteisymmärryksessä sovimme, että Tampereen poliisilaitos suorittaisi kuulustelut, koska Tampere on lähempänä Jämsää kuin Turku".

"Asiakirjat toimititte lääninylikomisario Tarmo Lamminahon välityksellä Tampereelle. Tampereen poliisilaitoksen rikoskomisario Juha Silkjamäki teki oman päätöksen 27.5.2004. Päätös, Ei rikosta".

27.7.2004  Lääninylikomisario Tarmo Lamminaho lähetti kirjeen jossa toteaa:

"Länsi-Suomen läänin poliisin lääninjohto ilmoittaa, että 7.6.2004 päivätyn kirjoituksenne johdosta ei ole aihetta ryhtyä enempiin toimenpiteisiin ja että kirjeenne on saatettu tiedoksi Tampereen kihlakunnan poliisilaitoksen rikoskomisario Juha Siljamäelle mahdollisia toimenpiteitä varten.

Tiedoksi Tampereen kihlakunnan poliisilaitos Rikoskomisario Juha Siljamäki".


Lukijani huomaatte Lamminahon kirjelmästä, että lääninhallituksen poliisijohto onkin ollut vankkana tukijana ja että törkeätä väärennös- ja virkarikosjuttua ei tutkita ensinkään. Kirjelmät olivat tehty aikaa varten. ei tutkimusta varten ensinkään. Näin vahvistui se että Länsi-Suomen läänin poliisin lääninjohto on ollut koko ajan "juonittelemassa" siitä miten ei tarvitse suorituttaa ersitutkintaa tekimistäni rikosilmoituksistani.

Kirjelmät olivatkin suuniteltu etukäteen ja epäilen, että ovat jo ensin puhelimitse sopineet kirjelmien sisällöstä ja tämän jälkeen toimittaneet kirjelmät.

Huomautan, että liitteenä heillä oli nähtävissä potilasasiakirjasta otettu valojäljennös, jossa näkyy väärennökset. Kuinkka 3.12.1979 asiakirjaan on alkujaan kirjoitettu krailit-niminen pihti ja tämä tökerösti peitetty ja muutettu peanit- nimiseksi kahdessa kohdassa.

Samoin 12.12.1979 LAPARATOMIA. Siis leikkauskertomuksessa on crile. niminen pihti peitetty ja päälle kirjoitettu pean-niminen pihti.

Kirjassani  ISÄN PUUMERKKI sivulla 71 on jäljennös kyseisestä väärennös sivusta. Tämä on totuus poliisien suojeluksesta varjella törkeätä rikosjuttua, jossa joukolla suojelevat lääkäreitä, että heidän avustajia väärissä valoissakin.