perjantai 19. syyskuuta 2014

ILMOITUS EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIEHEN KANSLIASTA 10.3.2005

"Ilmoitus

Tiedoksenne ilmoitetaan, että poikeusasiamiehen kansliaan lähettämänne kirjoitus on saapunut tänne 9.3.2005.

Asianne tulee ratkaisemaan joko oikeusasiamies tai apulaisoikeusasiamies, sen mukaan kuin oikeusasiamies on tehtävien jaosta päättänyt.

Asiaanne (dnro 755) valmistelee kansliassa vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Juha Haapamäki.

Sirpa Salminen
toimistosihteeri".


Ilmoituksesta saan sen käsityksen, että kuvittelevan vakavissaan minun ulevan asiasta sitä mieltä, että nyt tutkisivat rikosjutun lopullisesti. Juha Haapämäen nimi on mainittu, niin tämä tietää vain rikosjutun salaamista, siis peittelyä. Hän kyllä tietää hyvin tarkkaan koko pihti-jutun. Hänelle soitin aikoinaan ja seikkaperäisesti selvitin kaiken mitä asiakirjojani ovat menneet väärentämään. Hänellä oli tuolloin esillä kyseiset todisteaineistot, joten kaikki piti tulla hänelle selväksi.

Tuolloin sain sen vaikutelman Haapamäestä, että olisi Jyväskyästä kotoisin ja mitä ilmeisemmin on myös oma "lehmänsä"ojassa. Näin epäilen hänenkin kohdalla asian olevan kuin muittenkin viranomaisten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti