maanantai 1. helmikuuta 2016

REINO "PIHTI" VIRTANEN

Julkisesti ilmoitan, että liityin jäseneksi PERUSSUOMALAISIIN. Sipilän hallituksen perustamisesta lähtien olen aktiivisesti seurannut sen toimintaa.

Lisäksi myös opposition edesottamisia hallitusta kohtaan. Kolmas seuranta kohde on ollut ammattiliitotkin. Itsesanoen olen hyvin aktiivinen seuraamaan edellämainittujen tekemisiä.

En voi olla mainitsemasta silloisen hoitavani lääkäri prof.Antti.U. Arstilan yleisöosastossa julkaistua kirjoitusta 28.7.1997 Koillis-Häme lehdessä.

OTE: "KRP oletti, että tavallinen kansalainen tavallisen kansalaisen tapaan luovuttaisi. Mutta näin ei käynytkään, koska Virtanen on harvinaisen sisukas sissi, oikea perussuomalainen".

PERUSSUOMALAINEN. Nyt kuulun heidän jokkoonsa ja omalta osaltani yritän tehdä kaikki, että puolue tulisi menestymään tehtävissään.

Jumalan siunausta toivotan puolueelle, että teot olisivat koko kansan menestyksen turvaamisen puolesta tehtyjä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti