"Asia:Reino Virtasen liosätutkintapyyntö
Viite: Kymen lh:n kirje 7.5.1997 00968 642 97 124
Rikoskomisario Pekka Sailio keskusrikospoliisin Kouvolan yksiköstä on alistanut viitekohdassa mainitun kirjeen tarkoittaman Reino Virtasen lisätutkintapyynnön keskusrikospoliisin johdon ratkaistavaksi, koska samassa asiassa on jo aikaisemmin suoritettu useita esitutkintoja ja asia on ratkaistu myöskin useisssa oikeudenkäynneissä.
1.Tapauksen taustaa
Reino Virtaselle suoritettiin Jyväskylässä Keski-Suomen keskussairaalassa 3.5.1979 palleatyräleikkaus,jonka yhteydessä hänen vatsaansa jäi suonipuristin, joka poistettiin Jämsässä 12.12.1979 Jokilaakson aluesairaalassa. Poistoleikkauksen suoritti ylilääkäri Niilo Hakola. Virtanen katsoo saaneensa monihermotulehduksen elimistössään olleesta vieraasta esineestä liuenneista metalleista.
Keskusrikospoliisin Jyväskylän aluetoimisto suoritti Valtioneuvoston oikeuskanslerin kirjeen n:o 2499/5.5.1983 perusteella esitutkinnan, josta on laadittu pöytäkirja R 13/83. Esitutkinnassa kuultiin syylliseksi epäilyn asemassa useita henkilöitä. Sittemmin virallinen syyttäjä vaati Jyväskylän raastuvanoikeudessa rangaistusta kirurgian erikoislääkäri Allan Armas Särkilahdelle, sisätautien erikoislääkäri John Henry Melinille ja sairaanhoitaja Kaija Tuulikki Kalliolinnalle yksin teoin tehdyistä virkavirheestä ja ruumiinvamman tuottamuksesta. Samassa yhteydessä asianomistaja Reino Virtanen ajoi vahingonkorvauskannetta Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntainliittoa vastaan. Molemmat asiat käsiteltiin yhdistettyinä diaarinumeroilla R 83/693 ja S 83/12.
Jyväskylän raastuvanoikeus tuomitsi 31.1.1984 antamallaan päätöksellä syytetyt rangaistusvaatimuksen mukaisesti sakkorangaistuksiin em. teosta. Vahinkorvausvaatimus hylättiin.
Asianomistajan ja syytettyjen haettua muutosta raastuvanoikeuden päätökseen Vaasan hovioikeus antoi päätöksensä 30.10.1984 (R 84/414). Hovioikeus pysytti rikosasian tuomiot, mutta muutti raastuvanoikeuden päätöstä siten, että Kalliolinna, Särkilahti, Melin ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntainliitto velvoitettiin suorittamaan Virtaselle korvaukseksi kivusta ja särystä kasitoistatuhatta (12.000) markkaa yhteisvastuullisesti.
Reino Virtanen pani vireille uuden vahingonkorvauskanteen Jyväskylän raastuvanoikeudessa vuonna 1985. Korkein oikeus antoi asiassa tuomionsa 30.3.1990, (nro 881, diaarinumero S 88/320). Kanne Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntainliittoa, kirurgian erikoislääkäri Allan Särkilahtea, sisätautien erikoislääkäri John Meliniä ja sairaanhoitaja Kaija Kalliolinnaa vastaan hylättiin.
Alussa mainitun esitutkinnan lisäksi keskusrikospoliisi on suorittanut Reino Virtasen asiassa muita esi- ja lisätutkintoja, joista on seuraavat esitutkintapöytäkirjat.
R 5/86 21.5.1986 Helsinki
R 5/86 27.2.1886 Jyväskylä
S 214/85 6.1.1986 Jyväskylä
7080/R/683/92 6.11.1995, Li l 12.4.1996
7100/S/10358/96 18.7.1996
Keskeisinä seikkoina kaikissa esitutkinnoissa ja selvityksissä sekä oikeudenkäynneissä ovat olleet seuraavat kolme asiaa:
-ovatko Reino Virtasta esittävät 3.12.1979 otetut röntgenkuvat aitoja röntgenkuvia.
-esittävätkö ne Reino Virtasta ja
-onko poliisin hallussa oleva pihti se instrumentti, joka poistettiin Virtasen vatsasta 12.12.1979.
Viimeisimpänä vaiheena asiassa on ollut se, että Jämsän käräjäoikeus hylkäsi 14.5.1997 päätöksellään nro 183 Reino Virtasen röntgenlääkäri Martti Simpasta vastaan ajaman syytteen, joka koski mm. röntgenkuvien väärennystä, diaarinumero R 96/330. Päätös ei ole lainvoimainen Virtasen valitettua hovioikeuteen.
Tätä ennen virallinen syyttäjä, Jämsän nimismiespiirin apulaisnimismies Pasi Yli-Ikkelä oli tehnyt päätöksen syyttämättä jättämisestä numerolla 90/96. Asianomistaja Reino Virtasen mukaan Simpanen oli mitä luultavimmin syyllistynyt 8.2.1995 perättömään lausumaan todistajana esitutkinnassa sekä samalla tahalliseen tai tuottamukselliseen virkarikokseen. Simpasta on epäilty myös röntgenkuvan tai röntgenkuvien väärentämisestä. Syyttämättäjättämispäätöksen perusteena oli se, ettei epäilyihin rikoksiin ollut näyttöä.
Todettakoon, että korkeimman oikeuden päätöksen nro 881:1990 perusteluissa todetaan mm, että keskusrikospoliisin vuonna 1983 suorittamissa tutkimuksissa ei ole tullut esiin seikkoja, jotka viittaisivat suonenpuristimen vaihtumiseen. Tässä asiassa on hovioikeuden tuomion antamisen jälkeen lähetetty valtion teknillisen tutkimuskeskuksen metallurgian laboratoriolle muun muassa pean-merkkinen suonenpuristin ja pyydetty laboratorion lausuntoa siitä, tapahtuisiko tällaisessa puristimessa syöpymistä, jos se olisi noin seitsemän kuukauden ajan ihmisen vatsassa siinä paikassa, missä se Virtasella oli. Annetun lausunnon mukaan on todennäköistä, että syöpymistä tapahtuisi kudosnesteiden vaikutuksesta, mutta syöpymisen määrää sanotussa ajassa ei voitu käytettävissä olleiden tietojen perusteella luotettavasti päätellä.
Korkein oikeus katsoi jääneen näyttämättä, että Virtasella nykyisin olevat vaivat ja hänen työkyvyttömyytensä johtuisivat hänelle Keski-Suomen keskussairaalassa 3.5.1979 suoritetussa leikkauksessa leikkaushaavaan jääneestä suonipuristimesta.
2. LISÄTUTKINTAPYYNNÖN SISÄLLÖSTÄ
Kymen lääninhallituksen poliisitoimisto on lähettänyt Reino Virtasen lisätutkintapyynnön asianmukaisia toimenpiteitä varten. Pyyntö on saapunut keskusrikospoliisin Kouvolan yksikköön 14.5.1997.Sisäasiainministeriö ja lääninhallitus eivät ole ottaneet kirjeissään kantaa suoritettavien toimenpiteiden sisältöön.
Sisäasiainministeriön Poliisiosastolle osoittamassaan 14.8.1996 Jämsänkoskella päivätyssä kirjeessään Reino Virtanen on otsikoinut asiakohdan esitutkintalain 15 §:n mukaiseksi listutkintapyynnöksi.
Perusteluista hän toteaa seuraavaa:
"Törkeässä väärennös- ja virkarikosjutussa on todistajana KRP:n taholta kuultu viimeksi todistajana ylilääkäri Luthje Peter Martin Johannes .......
Kuulusteltu todistajana Kuusankosken aluesairaalassa 19.10.1994. Luthje on todistajana tahallaan salannut röntgenkuvien väärentämisen ja pihdin vaihtamisenkin.
Luthje on nähnyt aikoinaan alkuperäiset röntgenkuvat, jotka on nyt väärennetty ja samoin poistettu pihti vaihdettu kirkkaaseen pean-merkkiseen pihtiin.
Poistoleikkauksessa ollut ylilääkäri Juhani Väyrynen on todistanut pihdin vaihdetuksi ja röntgenkuvat väärennetyiksi. Röntgenkuvat eivät enää ole niitä samoja, joita kirurgi Niilo Hakola näytti minulle 3.12.79 ja 11.12.79.
Tästä näytöstä on tietoinen Luthje, että Hakola näytti niitä minulle ja tuolloin näki myös sairaalassa olevat huonetoveritkin.
Näin ollen Luthje on tahallaan todistajana salannut tietämänsä todisteitten väärentämiset ja näin hän on syyllistynyt väärennös- ja virkarikoksen suojeluun virkamiehenä.
Täten vaadin, että Luthje on kuultava syylliseksi epäiltynä rikokseen välittömästi ja pöytäkirja saatettava yleisen syyttäjän syyteharkintaan.
Minulle on annettava tilaisuus antaa kirjallinen loppulausunto syyttäjälle esitutkinnasta heti sen valmistuttua.
Kuulustelu suoritettava niin pian, ettei rikoksen vanhentumista pääse tapahtumaan Luthjen kohdalla enää.
Luthjelle vaadin rangaistusta törkeän väärennös- ja virkarikoksen suojelemisesta virkamiehenä, sekä todistajana kertomista perättömistä lausumista virkamiehenä.
Vahingonkorvausvaatimukseni tulen erikseen oikeudessa esittämään".
3. Oikeudellinen arviointi
Esitutkintalain 12 §:n mukaan asianomaisen pyytämät kuulustelut ja muut tutkintatoimenpiteet on suoritettava, jos asianomainen osoittaa, että ne saattavat vaikuttaa asiaan, ja jollei niistä aiheudu asian laatuun nähden kohtuuttomia kustannuksia. Edelleen saman lain 15 §:n mukaan poliisin on syyttäjän pyynnöstä toimitettava esitutkinta tai lisätutkimuksia asiassa, jossa esitutkinta on jo vireillä tai toimitettu. Edellä 12 §:ssä tarkoitetuista asianomaisen pyytämistä tutkintatoimenpiteistä päättää esitutkinnan aikana tutkinnanjohtaja. Kun asia on siirretty syyttäjälle, niistä päättää syyttäjä. Säännöstä on keskusrikospoliisissa johdonmukaisesti tulkittu siten, että asianomaisella ei ole syyteharkinnan ja oikeudenkäynnin kestäessä oikeutta vaatia poliisia suorittamaan tutkimuksia ilman syyttäjän myötävaikutusta.
Reino Virtanen on päivännyt lisätutkintapyyntönsä 14.8.1996 ja se on kirjattu saapuneeksi sisäasiainministeriöön 19.8.1996. Pyyntö on lähetetty edelleen Kymen lääninhallituksen poliisitoimistoon 21.4.1997 ja siirretty puhelinneuvottelujen jälkeen 7.5.1997 keskusrikospoliisille sen Kouvolan yksikköön. Mahdollista lisätutkimuksista päättäminen on 7.11.1995 jälkeen on kulunut syyttäjän yksiomaiseen toimivaltaan.
Suomen hallitusmuodon 16 §:n (969/1995) ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6. artiklan (439/1990) mukaisesti jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Säännökset velvoittavat viranomaisia selvittämään rikosepäilyt, mutta samalla ne estävät asian useampikertaisen tutkinnan.
Keskusrikospoliisi on jo aiemmin erään kanteluasian yhteydessä Eduskunnan oikeusasiamiehen virastoon lähettämässään lausunnossa (17.1.1996 821/010/95, Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen päätös 12.5,1997 Dnro 1724/4/95) ottanut kantaa esitutkinnan suorittamisvelvollisuuteen lainvoimaisella päätöksellä ratkaistussa asiassa. Keskusrikospoliisi ilmoitti tällöin kantanaan olevan, että lainomaisesti ratkaistussa rikosasiassa esitutkinta suoritetaan vain milloin siihen on erityisiä syitä. Tämän kannan tueksi keskusrikospoliisi esitti esitutkintalain 2,6,12,15, ja 21 pykälistä ilmenevien oikeusohjeiden ja perusperiaatteiden lisäksi mm. seuraavaa:
"Poliisilla on oikeus puuttua kansalaistem perusoikeuksiin vain laissa määrätyissä tapauksissa. Syyttäjän toimivallasta ja annetun tuomion oikeusvoimasta seuraa, että poliisilla ei ole oikeutta eikä velvollisuutta suorittaa tutkintaa jos toimivalta on syyttäjällä tai asia on oikeudessa ratkaistu.
Asiaa voidaan pitää oikeudessa lopullisesti ratkaistuna, jos ilmoittajalla on ollut mahdollisuus esittää kaikki tarvittava näyttö esitutkinnassa ja myöhemmässä oikeudenkäynnissä".
Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisussa keskusrikospoliisin esittämää kantaa ei suoranaisesti toisteta, mutta päätöksestä voidaan johtaa se, että kanta on ollut keskusrikospoliisissa noudatetun mukainen. Päätöksen edustamaa kantaa voidaan näinollen pitää myös vakiintuneena.
Oikeusvoimaa keskevasta kirjallisuudesta voidaan samoin päätellä, (Pekka Koponen, Lakimies 2/1997 S.255-290 ja siinä mainittu kirjallisuus), että tuomion oikeusvoiman negatiivinen vaikutus estää lainvoimaisella tuomiolla ratkaistun kanteen ottamisen uudelleen tutkittavaksi. Rikosasiassa tämän periaatteen keskeisimpänä tavoitteena on antaa vastaajalle perusoikeuksien mukainen varmuus siitä, että syytteen hylkääväkin tuomio on lopullinen. Vastaajan ei tarvitse sietää loputtomiin epävarmuutta siitä, nostetaanko häntä vastaan uusi syyte samasta epäillystä reosta jollakin toisella perusteella. Toisaalta syyttäjän ja esitutkintaviranomaisen tulee pyrkiä siihen, että kaikki asiassa saatavissa oleva relevantti selvitys on hankittu ennen syytteen nostamista tai viimeistään oikeudenkäynnin aikana.
Vaikka syytteen nostaneella asianomaisella ei ole viranomaiselle kuuluvia velvollisuuksia, myös häntä koskee oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimus. Oikeusvoiman negatiivinen vaikutus estää asianosaistakin vetoamatta uuden prosessissa sellaisiinkin oikeustosiseikkoihin, joihin ei aiemmassa oikeudenkäynnissä ole vedottu. Nämä oikeusseikat tässä mielessä prekludoituvat, mikäli kysymyksessä on oikeusvoiman kannalta sama teko.
Keskusrikospoliisi katsoo, että edellä lausuttu soveltuu esitutkinnan suorittamisvelvollisuuteen jo ratkaistussa asiassa. Esitutkinnan tarkoituksena on oikeudenkäynttiaineiston hankkiminen tulevaa oikeudenkäynttiä varten. Jos oikeudenkäyntti ei tuomion oikeusvoimasta johtuen ole mahdollinen, esitutkinta on tarkoitukseton ja täten poliisilain 2 §:n vastainen. Myös esitutkintaa koskevat poliisilaissa omaksutut yleiset periaatteet.
Oikeusvoimaa koskevan tarkastelun ulkopuolelle jäävät ne tapaukset, joissa asianosaisen tutkintapyyntö kohdentuu uuteen tosiseikastoon. Tässä nimenomaisessa tapauksessa tutkinnan kohteeksi on identtisesti nimetty jo oikeudessa ratkaistu tapaus, joten tutkintakynnystä ei voida harkita uutena tapauksena.
Virtasen lisätutkintapyynnössään nimeämät teot täyttäisivät lähinnä rikoslain 17 luvun4 §:n 1. mom:n tarkoittaman perätöntä lausumaa esitutkinnassa tarkoittavan rikoksen tunnusmerkit. Lisäksi kysymykseen tulisivat lähinnä virkavelvollisuuden rikkominen rikoslain 40 luvun 10 §:n mukaisesti ja rikoksen suominen rikoslain 16 luvun 20 §.N mukaisesti.
Yksittäisenä tekona perätön lausuma esitutkinnassa olisi vanhentunut 19.10.1996 rikoslain 8 luvun 1 §:n 1mom:n 4-kohdan perusteella. Mainitun pykälän 4 momentin mukaan virkarikoksenlyhin vanhentumisaika on viisi vuotta. Samalla luvun 4 §:n mukaan, jos sama teko käsittää useita rikoksia, rangaistuksen saa tuomita kaikista rikoksista niin kauan kun sen saa tuomita jostakin niistä.
4. Ratkaisu
Peter Luhtje on kuultu syylliseksi epäiltynä esitutkintapöytäkirjassa R13/83. Rikosnimikettä ei ole erikseen määritetty, mutta kysymys on kaikkien epäiltyjen kohdalla ollut samassa leikkaustapahtumasta ja kunkin kuultavan menettelystä virkamiesasemassa.
Peter Luthjea ei esitutkinnassa 7080/R883/92 ole ollut syytä epäillä mistään rikoksesta ja hänet on kuulusteltu todistajana. Kun kertynyt esitutkinta-aineisto on toimitettu syyttäjälle 7.11.1995, niin tämän jälkeen tapahtuvista lisätutkimuksista määräysvalta on siirtynyt syyttäjälle. Kun aikaisempien oikeudenkäynttien lisäksi syyttäjän ratkaisun jälkeen asia on tullut vireille alioikeudessa, niin se on tullut monipuolisen käsittelyn kohteeksi riippumattomassa tuomioistuimessa. Näissä olosuhteissa keskusrikospoliisi katsoo, ettei ole esitetty sellaisia erityisiä syitä, jotka voisivat johtaa vaaditun lisätutkinnan suorittamiseen ja näin ollen sitä ei suoriteta.
Vanhentumissäännöksillä ei tässä tapauksessa ole suoranaista vaikutusta asian käsittelyyn, koska asia ei muutoinkaan ylitä tutkinnan aloittamiskynnystä".
Keskusrikospoliisin päällikön sijaisena apulaispäällikkö Markku Salminen
Rikosylitarkastaja Lauri Leppänen
Tiedoksi:
Kymen lääninhallitus/poliisitarkastaja Erkki Huhta SM/Poliisiosasto
Peter Luthje Kuusankosken aluesairaala 45750 Kuusankoski
Rikoskomisario Pekka Sailio".
Toteankin Leppäsestä, että miksi hän yhä salaa sen todellisuuden, että KRP:lta ovat yhä levällään ns. rikostutkinnat törkeässä petosjutussa.
Leppänen olisi voinut kertoa, että KRP on ollut täydellisesti haluton tutkimaan pihti-jutussa tehtyjä potilasasiakirjojen väärennöksiä.
Kysynkin yhä sitä, oliko se sittenkin totta, kun minulle tuntematon sairaanhoitaja soitti kesällä 1983, että "oletko tietoinen siitä, kun lääkärit ja poliisit kävivät neuvotteluja rahasta ja kyseessä oli 3-5 miljoonaa markkaa. Hän kuunteli salaa tämän neuvottelun oventakana".
Epäilykseni ovat vahventuneet ajan kuluessa, kun aina saan "turpiini" KRP:lta. Muistamme sen mitä apulaispäällikö Markku Salminen sai kokea, kun hänen tekemiään ryhtyivät selvittämään. Hän katsoi parhaaksensa poistua koko näyttämöltä ja jättää sotkunsa toisten selvitettäväksi. Sen hän sentään kerkisi tehdä Leppäsen kanssa, että kirjoitti ja nimensä alle, jossa suojellaan KRP:n taholta törkeätä petosjuttua.
Leppänen vetoaa jatkuvasti oikeusasteisiin, että ovat käsitelleet pihti-juttua. En voi sille mitään, kun tiedämme mitä ovat Suomen oikeusistuinten päätökset olleet. Oikeusistuimet näytelleet teatteria erittäin hyvin kuin on KRP.n poliisitkin.
Epäilykseni kohdistuu ns. yhteiseen salaliittoon, joka koskee myös tuomioistuimiakin. Muuten tämä ei voi onnistui, kun selvät todistajieni kertomukset on jätetty huomioimatta mm. poistoleikkauksessa olleen lääkäri Juhani Väyrysen kertomukset pihdin vaihtamisesta ja röntgenkuvien väärentämisestä ym. ym. todistajieni kertomukset jätetty huomioimatta.
Leppänen laatinut kirjelmänsä jäävinä virkamiehenä ja koin tämän teon minulle "kostoksi", kun annoin hänelle potkut tutkinnasta 26.9.1995.
Seuraavassa blogissani tuon esiin lähettämäni "potkukirjeeni" kirjelmäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti